lauantai 28. elokuuta 2010

Viimeinen ilta Suomessa

Olen ollut pienestä pitäen varma, että vain eläkeläiset voivat tosissaan väittää, että aika kuluu kuin siivillä. Tuntuu, että vastahan se kesäloma alkoi ja jännitin ensimmäistä kesääni lakipuolen kesätöissä. Tänään on kuitenkin viimeinen iltani Suomen puolella ja pientä paniikkia voisi pikkuhiljaa alkaa kehittämään, ainakin pakkaamisen suhteen. Vielä kuukausi sitten taisin tuudittautua ajatukseen ajan riittävyydestä. Nyt kaiketi pitäisi huutaa jo, että IIK!! Noh, ehkä pääsen matkajännitykseen kiinni myöhemmin tänä iltana.

Joka tapauksessa huomenna alkaa sitten matka kohti minunlaistani Venäjää. Juna lähtee Lahdesta kohti Pietaria 08.25 aamulla eli tiedossa on aikainen herätys. En ole tainnut vielä oikein tajuta, että olen ihan oikeasti lähdössä vuodeksi ulkomaille. Pietari tuntuu olevan niin lähellä. Luultavasti vasta rautatieasemalla Pietarissa tulen huomaamaan, että päädyin sittenkin hieman kauemmaksi kuin kuvittelin. 

Pakkaaminen on vihdoin loppusuoralla. Olen valehtelematta pakannut ja purkanut matkalaukkuni puolen tusinaa kertaa pohtien mikä mahtuu mukaan ja mikä ei. Ja silti jokaisen pakkauskerran jälkeen olen joutunut toteamaan, ettei matkalaukku tule tälläkään kertaa mahtumaan kiinni. Luulen että tänään pääsen ainakin melko lähelle laukun sulkemista ja viimeistään aamuyöstä uskon laukun olevan kiinni. No panic!

Olen yrittänyt olla kehittämättä hirveän suuria odotuksia, jotta reissuta tulisi mahdollisiman ikimuistoinen. Olen päättänyt myös suosiolla hylätä perinteiset suomalaiset ennakkoluulot Venäjää kohtaan, sillä avoin mieli on varmasti paras matkalaukun täyte ulkomaille suunnattaessa. Viisas vaihtarisiskoni totesi Suomeen vaihtoon tullessaan ettei asiat ole paremmin tai huonommin, kaikki on vain erilaista! Toivon, että pystyn pitämään tuon mielessäni koko reissun ajan.

Vuoden päästä takaisin tulee luultavasti hieman muuttunut (ainakin venäläistynyt) suomalaistyttö, mutta toivoa sopii että muutos on parempaan suuntaan! Uusia elämyksiä ja elämänkokemusta kertyy matkalta varmasti rutkasti, samoin kuin uusia kansainvälisiä kontakteja. Ja jos matkalaukkuun mahtuu, niin samovaari ja matrjoska-nukkejahan on aivan välttämätöntä tuoda Suomeen tuliaisina! :)

Welcome on board kaikki blogia seuraavat; lähdetään yhdessä valloittamaan Venäjää! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti