Trans-Siperia, osa 3

Lopulta siihen asti pisimmän junamatkan jälkeen saavuimme kuin saavuimmekin Irkutskiin, 70 kilometrin päähän Baikal-järvestä.... Lähdimme siis Krasnojarskista 31.5 20.10 Moskovan aikaa jatkamaan ja perille saavuimme 14.40 1.6... Tässä kohtaa reissua täytyy sanoa, että alkoi jo hieman yksityisyyden puute ja jatkuva yhdessäolo ahdistamaan, ja vaikka junassa matkustaminen onkin mukavaa, 3.luokan suuri ihmismassakin alkoi aiheuttamaan pieniä henkisiä lukkoja. Siperiassa oli taas junamatkan ajan lämpöä yli 30 ja venäläiset junat eivät yleensä ole ilmastoituja.. No mutta siis perille päästiin..

Irkutskin rautatieasemalta käveltiin sitten Ankara-joen ylitse hostelille. Yksi parhaista hostelleistamme koko matkan aikana (Admiral-hostel oli nimi jos joku käyttää näitä tekstejä omaa matkaa suunnitellessaan) ja meitä vastassa oli nuori tyttö, joka itse asiassa oli ensimmäistä päiväänsä töissä kyisessä hostellissa. Meistä tuli itse asiassa hyvät kaverit ja kirjoitellaan vieläkin kuulumisia, katsotaan kuinka pitkäksi ystävyydeksi meidän kohtaaminen muodostuukaan... No joka tapauksessa, illalla kerettiin hieman juhlistamaan saapumistamme muutamalla neuvoa-antavalla jota ennen siis tehokkaasti kierrettiin jo puoli kaupunkia sopivaa ravintolaa etsiessä. Lopulta päädyttiin pizza-raflaan, joka oli itse asiassa varsin karmea... Venäläiset rakastavat suunnattomasti majoneesia, mutta tarvitseeko sitä laittaa pizzaankin?!?! No, ruokaa se on majoneesikin.... ehkä...

Kesäkuun toinen päivä valkeni siinä sitten aurinkoisena, mihin oltiinkin jo matkan varrella totuttu. Rafael vietti koko aamun Mongolian konsulaatissa viisumiasoita hoidellen omaa matkaansa varten ja itse aloitin aamun omassa ylhäisessä yksinäisyydessäni aivan jumalaisessa wieniläiskahvilassa.... kunnon kahvi kyllä kruunaa täydelliset aamut! Ostin tätä ennen jo tarvittavat kortit Irkutskista, joita sitten kirjoittelin aamuni iloksi.... kerrankin tehokasta toimintaa kun yksin lähtee hoitamaan asioita.... :D

Kahvin jälkeen lähdettiin kiertämään Karelin knassa kaupunkia Rafaelin vieläkin viipyessä konsulaatissa. Kierrettiin rantakatua pitkin kohti Kirova-aukiota, jossa itse asiassa tavattiinkin sitten oikein mielenkiintoinen australialaismies, joka oli 8 hengen porukalla lähtenyt myös Siperiaa kiertämään. He olivat jo nähneet mm. Olkhon-saaren ja Ulan-Ude:n jotka olivat meidänkin tulevalla matkakohdelistallamme, joten jäimme oikein pitkäksi toviksi siihen nauttimaan auringonpaisteesta ja vaihtamaan matkakuulumisia. Parasta miehessä kuitenkin oli aivan jumalainen aksentti, jota muistelen vieläkin lämmöllä.... Toivottavasti päästään Sydney:n käymään vielä joskus kyseistä kaveria moikkaamassa :)

Tästä jatkoimme sitten kohti Leninin patsasta, jossa otettiin jo perinteeksi muodostuneet valokuvat. Rafaeli liittyi meihin tässä kohtaa ennen kuin katosi taas pieneksi hetkeksi konsulaattiin. Matkalla kohti Aleksanteri III patsasta poikkesimme myös sushi-baariin lounaalle (aah, aivan jumalaista ruokaa tuo sushi!! <3) Illalla sitten hoidettiin asiat kuntoon jatkon kannalta ja varattiin Olkhon-saarilta perhemajoitus ja lisäksi marsukyyti saarelle... homma hoidossa!! Eli aamulla kohti Baikal-järveä ja Olkhon-saarelle, joka on siis Baikalin isoin saari... Yläpuolella vielä kaunis auringonlasku Ankara-järven rannalla...

Päivä 11 luulisin... Elikäs aamulla herättiin väsyneinä mutta ajoissa, sillä bussin piti tulla noutamaan meidät hostellilta 8.45.. no 15 minuutin odottelun jälkeen saatiinkin tieto, että bussi lähtee vasta tuntia myöhemmin ja siirryttiin takaisin hostellille ja Rafan kanssa otettiin vielä 30 minsa päiväunet ennen kuin yritettiin lähtöä uudestaan... Kauhukseni tavarat pakattiin bussin katolle ja tästä peljästyneenä tyhjensin rinkan taskuista sisätiloihin sateenvarjoni, lakkapulloni sekä ison pullon vettä. Näiden mukaanottaminen oli kuitenkin virhe, mutta siitä sitten myöhemmin. Olimme ensimmäiset kyytiin astujat ja keräiltiinkin siinä sitten porukkaa Irkutskin eri hostelleista ja jo seuraavan hostellin kohdalla kyytiin hyppäsi kuin ihmeen kaupalla pari suomalaista, siis mitä?! Niin juuri, missäpä muualla sitä suomalaisia tapaisin kuin Baikal-järvellä Siperiassa... Ei kai siinä mitään! Aivan loistavaa matkaseuraa saimme mainituista suomalaisista ja kun sitten lopulta saatiin bussi täyteen ja odoteltiin vielä 40 minuutin verran Irkutskin bussiasemalla kellon muuttumista 11, päsimme lopulta matkaan...

Matka sujui oikein rattoisassa hengessä ja ihailimm esiinä matkan aikana kylien määrän vähenemistä ja vapaana kulkevia hevosia ja lehmiä... ei taitaisi ihan EU-direktiivit sallia jos pistettäis Suomessakin eläimet vaan käyskentelemään oman mielensä mukaan. Osa tiloista oli varmasti vanhoja kolhoositiloja, tai siltä ne ainakin näyttivät.... Puolimatkassa pysähdyttiin huoltsikalle (joka oli muuten vastaava kun Suomessa oli ehkä 20-30 vuotta sitten) perunapiirakoille ja huone helpotukseen (joka oli muuten kuoppa maassa tällä kertaa, vaihteluna reikä lattiassa wc:ihin joihin siirryttiin heti Jekaterinburgista alkaen)

No, kun sitten jatkettiin niin kylät alko pikkuhiljaa kokonaan kadota kartalta ja sitä mukaan kun ihmiset vähenivät niin myös tiet kävivät entistä huonommiksi. No, tätä osattiin jo odottaakin. Sitten, yhtäkkiä, ihan puskista mun vieressä oli tulipalo, siis bussin sisällä mun vieressä paloi?!?!! KÄÄK!!!! Siis auto palaa! Kaikki pakeni autosta ulos ja kun kuski lopulta tajus jutun se juoksi aukaseen takaoven, ja sammuttaan paloa. Pieni shokki!! Siinä mun alapuolella oli bensakanisteri, suojaamaton akku ja se mun lakkapullo. Ne siinä sitten 30 asteen lämmössä olivat lähteneet järjestelemään meille pientä matkayllätystä ja no täytyy myöntää että hommassa oli mukana jo vähän isommankin katastrofin ainekset! Kiroiltiin siinä sitten porukalla hetki kaikilla mahdollisilla kielillä kunnes meidän käskettiin hypätä takaisin kyytiin ja jatkaa matkaa. Katku auton sisällä oli kammottava ja itse olin täysin vainoharhainen tästä eteenpäin sillä olin varma, että kohta mun vieressä palaa taas uudestaan... Huomautettakoon siis vielä että mun sateenvarjo paloi tuossa rytäkässä, joten tässä kohtaa oli pakko toivoa hyvää säätä loppumatkalle....

Lossilla ylitettiin siis sitten Baikal-järvi, joka lopulta hysteerisen ja pomppuisan loppumatkan jälkeen tuli näkyviin! Lopultakin! Matkaa vielä saaren mutkaisia ja huonoja pikkuteitä pitkin oli ehkä 40 kilsaa ennen kuin saavuttiin pikkuruiseen kylään joka on siis Olkhon saaren keskus. Meidät tiputettiin viimeisenä kylän toisella laidalla olevan perheemme luo, ja täytyy sanoa että oli maailman paras ratkaisu olla uskomatta meidän "Raamattua" eli LonelyPlanetiä, ja valita yösija pienemmästä paikasta. Raamatun mainostama Nigita's Guesthouse oli aivan täynnä turisteja, 40 ainakin ja itse saimme nauttia täyden palvelun kotimajoituksesta omalla beachillä ja saunalla varustettuna ihan omassa rauhassa... AAH!

Tutustuttuamme hostiimme lähdimme tutustumaan rantaan ja kiipeilemään ja kuljailemaan pitkin pääkylän katuja. Näköalat olivat henkeäsalpaavat, varmasti upeimpia mitä olen ikinä nähnyt! Rafaelin Internet- tarpeen vuoksi pysähdyimme vielä Internet-kahvilaan ja ruokakauppaan ennen kuin palasimme päivälliselle majapaikkaamme. Pääsimme heti käsiksi Baikal-järven perinteiseen Omul-kalaan, joka siis elää ainoastaan Baikal-järvessä. Herkullista! Lisäksi tarjolla oli perunamuusia, salaattia, leipää, hedelmiä ja teetä. Aivan upeaa!! Ei uskoisi että 700 ruplalla yö saa aamupalan, päivällisen, sekä majoituksen 4 hengen mökkitiloissa... Luksusta! Meidän kolmen lisäksi siellä asusteli 2 puolalaista poikaa, jotka kotipuolessa ovat töissä kasinossa. Illalla päätettiin mennä porukalla vielä saunomaan ja tutustumaan toisiimme... Kaikenkaikkiaan aivan upea päivä jos sitä matkustamisosaa ei oteta huomioon ;)

Päivä 12. Aamu valkeni Olkhon saarella ja eilisen illan suunnittelun lomassa tiedossa olisi matka saaren pohjoiskärjelle asti, johon sisätyisi myös hevosratsastusta. Tää on siis yksi mun elämäni mahtavimmista päivistä! Lähdetitin liikkeelle aamulla klo.11 jolloin meidät nousi paikallinen opas retkellemme kohti saaren pohjoiskärkeä. Kun astuttiin sitten marsun kyytiin niin mun järkytyksekseni autossa istui meidän lisäksi 5 suomalaisen pojan ryhmä höystettynä yhdellä saksalaiselle pojalla.. Siis mitä ihmettä? Mistä koko 5 miljoonan ihmiset Suomi on päättänyt tehdä Trans-Siperian matkansa, tai tarkemmin sanottuna Baikalin-matkansa juuri samaan aikaan kun mä.. Ei me meinaan nähty yhtään tsekkiä koko matkalla ja saksalaiset joita on joka paikassa oli tuolla saarella vähemmistönä suomalaisiin verrattuna.. käsittämätöntä!

Kierrettiin siinä sitten saarta, maisteltiin välissä vähän kukkasia ja puskia ja pysähdeltiin eri kallioille. Opas kertoili matkan aikana tarinoita mm. ennen saarella toimineesta kolhoosivankilasta ja ennen pitkää meidän olikin aika hypätä kyydistä hetkeksi hevostallien tullessa näkyviin. Ihanaa! Meitä odotti 3 hevosta sekä paikallinen mies, joka lähti mukaamme ratsastamaan. Tiedossa olisi noin tunnin mittainen retki joka päättyisi saaren pohjoiskärkeen jossa tarkoituksena olisi taas liittyä muiden seuraan ja nauttia kalasoppalounas... Itse sain mustan orin, joka oli virtaa täynnä ja hetken toisiimme totuteltuamme saatoin siirtyä vain ihailemaan maisemia. Aivan mieletön tapa tutustua saareen!!! Mentiin mäkiä ylös alas ja kun lopulta päästiin saaren pohjoiskärkeen moni kommentoi kateellisin äänenpainoin kuinka hyvältä ratsastuksemme näytti! Kerrassaan upeata!

Pohjoiskärjeltä jatkettiin sitten eteenpäin vielä muutamalla kuuluisalla ja hienolla paikalla pysähtyen ennen kuin aloitettiin hieman uninen paluumatka kohti saaren keskusta. Illalla sitten nähtiin meidän tulomatkan suomalaistuttavuuden kanssa beach-olun merkeissä ja naureskeltiin siinä sitten pari tuntia illan pikkuhiljaa pimetessä auringonlaskun myötä. Pojat vaihtoi matkasuunnitelmia Mongoliaan liittyen ja lopulta käppäiltiin meitin tontille sauna mielessä, jonne sitten mentiinkin omalla porukalla Matin lähdettyä suunnistamaan kohti omaa majapaikkaansa. Ennen tätä rantaolutta oltiin kuitenkin keretty jo käymään uimassa Baikal-järvessä, sekä lisäksi veden puhtauden vuoksi myös juomaan sitä. Koska päivällisellä tarjoiltiin jälleen kerran Omul-kalaa, oli kaikke oleellinen koettu: Oltiin uitu Baikal-järvessä, syöty Baikal-järvestä ja vieläkin juotukin siitä..... Been there, done that!

Seuraavana aamuna oli jo tiedossa paluumatka Irkutskiin, sillä Karel ei halunnut jäädä ottamaan päiväksi aurinkoa Olkhonin beachille mikä oli mun suunnitelma.. Päätettiin sitten tehdä matka yhdessä Rafaelin kanssa Irkutskiin josta erkaannuttais sitten omiin suuntiimme.

Päivä 13. Aamu valkeni ja kalapitoisen aamupalan jälkeen odoteltiin meitin marsua, jonka piti ilmestyä hetkenä minä hyvänsä. Vauhdikas mieskuski siinä kurvasin talon viereen mutta kun ei oltu sisäänhyppyvalmiina, se päätti VAROITUKSISTA HUOLIMATTA beach.n läpi käydä pikaisesti hakemassa pari muuta kyytiläisestä toisesta hostellista. No sinnehän se sitten jäi kiinni ja lopulta kun 10 minuutissa sinne oli jumiutunut 3 eri marsutkaa (taisi olla aloittelevien kuskien kokoontumisajot menossa) traktori ilmestyi kuvaan vetämään minibussit irti hiekasta... Oli siinä meillä naurussa pitelemistä. Se ilo loppui kuitenkin lyhyeen, sillä meidän kuski osoittautui ihan kaistapääksi. En ole ikinä elämässäni kenenkään kyydissä pelännyt niin paljon! Meidän rinkat pistettiin taas lopulta katolle, mutta ne kiinnitettiin ihmetykseksemme vain polkupyöräkäärmeillä ja pelkäsimme koko matkan että saavumme Irkutskiin ilman tavaroitamme. Lisäksi kaveri meinasi kaataa bussin kerran ja 2. hostellin pihassa sekä tämän lisäksi tää hullu ajoi serpentiiniteitä pitkin 30 alueella vähintään 80....

Kun sitten lopulta 5-6 tunnin jälkeen päästiin perille Irkutskiin olimme niin jumissa johtuen Marsutkan huonosti mitoitetuista penkeistä ja huonosta istuma-asennosta, että tuntui kuin olisimme päässeet taivaaseen päätyessämme taas Admiral-hostelliin, jossa vanha tuttu tyttömme meidät otti vastaan iloisena ja kysymyksiäpursuavana! Karelin kanssa selvitettiin hieman omaa suunnitelmaamme ja lopulta kun saimme liput ostettua Ulan-Udeen, lähdimme syömään ja kahville raskaan päivän päätteeksi. Tarkoituksena oli siis että Rafa jää Irkutskiin, josta hän jatkaa seuraavana päivänä kohti Ulan-Bataaria, ja me siirrymme Ulan-Udeen, joka ei ollut osa alkuperäistä matkaohjelmaamme. Täältä jatkaisimme sitten kohti Vladivostokia puolentoistapäivän mittaisen tutkimusmatkan jälkeen.... Venäjän itäraja lähestyy siis koko ajan, jonka lisäksi ollaan myös todella lähellä Mongoliaa ja Kiinaa...  Mutta Ulan-Udesta sitten seuraavalla kerralla...

Trans-Siperia, osa 2

Kertausta viimejaksosta: Ollaan siis tällä hetkellä Kazanissa, Tatarstanin pääkaupungissa ja itse asiassa yhdessä Venäjän suurimmista kaupungeista. Kazan sijaitsee Volga ja Kazanka-jokien yhtymäkohdassa, ja se on suuri kulttuurin, teollisuuden ja urheilun keskus Venäjällä. Lisäksi se on tataarikulttuurin ehdottomasti suurin ilmentymä ja keskus Venäjällä. Kazanin perustivat 900-luvulla joko Volgan bolgaarit tai tataarit ja Kazan oli aikoinaan rajapiste Volgan bolgaarien ja suomensukuisten heimojen (mm. marit) välillä. 1000-1100-luvuilla Kazan suojeli VOlgan kauppareittiä Skandinaviasta Iraniin. Kazan on ehtinyt olemaan osa niin osa mongolien valtakuntaa, Kazanin kaanikuntaa kuin Venäjääkin. Venäjä valloitti kaupungin 1552 Iivana Julman toimesta. Venäjän vuoden 1905 vallakumouksen jälkeen tataarien annettiin rakentaa Kazanista tataarien kulttuurinen keskus, jota Kazan on siis edelleenkin. Tämä kulttuurien sekoitus tuo oman mystiikkansa koko kaupunkiin, vaikka suomalaiset taitavatkin tuntea Kazanin eritoten urheilusaavutustensa vuoksi: AK Bars Kazanin- jääkiekkojoukkueen pelaajista Petri Vehanen, Niko Kapanen ja Jarkko Immonen ovat tunnetuimmat suomalaiset.

Okei, taidetaan siis olla päivässä numero 5 tällä hetkellä. Meidän oli tarkoitus Rafaelin kanssa pitää sellainen rauhallinen päivä, eli hoitaa turistikuvien ottaminen rauhassa, kirjautua hostellista ulos tavaroiden kanssa jo 11 aikaan, jotta voitais mennä oppaidemme kanssa vielä tataarilounaalle ennen kuin juna lähtee. Eli kiireetön päivä tiedossa. Itse siinä heräilin aamun aikaisina tunteitna 7.45 jotta olisin lähtövalmis 9 aikaan, mutta Rafaeli tietenkin veti sikeitä tuonne 9 asti, joten päätin itse lähteä kahvikupposelle Kazanin suosikkikahvilaani Kapital-kafeeseen. Ostin samalta matkalta jo myös perinteiseksi muodostuneen magneetin, joita päätin kerätä joka kaupungista muistoksi. Nautin aamukahvini rauhassa ja kävelin kävelykadulla putiikista toiseen, sillä olimme sopineet tapaavamme 10.30 Kremlissä kuvia varten... Rafaelin piti etsiä aamulla Internet-kahvila, jotta hän saisi järkättyä omaa matkaansa, sillä hänellä ei ollut lippuja kuin Irkutskiin, eli Baikal-järvelle asti ja Mongolian ja Kiinan osa oli hänen matkastaan tuossa vaiheessa aivan täysin sumuverhon peitossa. No, itsehän saavuin siinä sitten Kremliin hieman myöhässä aikataulusta, eli 10.45... mutta 45 minuuttia oli vielä jäljellä sovittuihin lounastreffeihin. Yritin soittaa Rafalle mutt tietenkään mitään vastausta ei kuulunut. Otin siinä sitten itse kuvia ja olin jo lähdössä kun kello oli 11.30, mutta puhelin soikin yllättäen ja se oli wannabe-ranskalaisemme Rafael. Hän oli hostellilla takaisin Internet-kahvilan jäljiltä ja voisi nyt tulla ottamaan kuvia?!?!?! Siis mitä ihmettä?!?!?! Kazanissa on vieä jopa sama aika kuin Moskovassa joten aikaeroihin ei näitä meidän aikakäsityserojamme voi perustaa... eikö joku ikinä opi hoitamaan asioita ajallaan?!?!??!!!!!!!!!!

Lopulta Rafa tuli paikalle, ja otimme tarvittavat valokuvat... Hostellin kautta haimme tavarat, ja Kazanin metrolla sitten kauppakeskus Kaltsoon (=sormus venäjäksi кольцо). Ystävämme siellä sitten odottelivatkin ja shoppailtuamme ruokaa junamatkaa varten kello oli noin 12.45. No se tataarilounas unohdettiin sitten tässä kohtaa ja ystävämme tilasivat meille taksin, jonka aikana oli tarkoitus nauttia pikaruokalasta perinteisiä tataaripiirakoita ja linssikeittoa. Tehokkuus ei todellakaan ollut matkakumppanini vahvoja puolia, eikä aikojen arviointi, sillä lopulta 13.15 kun taksi oli paikalla, Rafa veteli vielä tyytyväisenä keittoa ja lopulta juoksimme taksiin, jossa vaiheessa Rafa päätti alkaa pitämään pitkiä jäähyväisiä hosteillemme.... RAFA!!!!! Oli siis noin puolesta minuutista tai minuutista kiinni ettei myöhästytty junastamme kohti Jekaterinburgia. Juostiin taksista ulos asemalla, josta juoksiin laiturille, ja viimeiseen vaunuun ja kun päästiin sisään niin juna oli jo liikkeessä... EI MENNINKÄINEN SENTÄÄN!!!! Tässä kohtaa meikäläisen ymmärrys oli todellakin kateissa, sillä kun joka kerta ollaan hilkulla myöhästyä junasta, ei kyse voi olla vahingosta. Tosin, tässä kohtaa matkaa myös lopulta tajusin, että Rafael ei vain voi muuttaa tätä ominaisuutta itsessään ja siinä sitten hetken aikaa kiukkuani niellessäni, totesin, että taidan itse alkaa järkätä itseni eri aikaan rautatieaseman läheisyyteen, jotten itse ainakaan myöhästy junista.... Kaksien lippujen osto loppumatkaksi tulisi melkoisen kalliiksi.....

Päivä 6. Aamulla saavuimme aikaisin Jekaterinburgiin, ja hyppäsimme jopa ensimmäisten aikavyöhykkeiden ylitse (wannabe-ranskalaisen huolettomuus selvisi tässäkin kohtaa, sillä herätin hänet klo. 4 jolloin hän ilmoitti luulleensa että saavumme perille vasta parin tunnin päästä.... nyt voidaan jo syyttää aikaeroja, tosin ne kerrottiin meille useampaan otteeseen junassa edellisenä iltana joten aika hatara selitys, mutta selitys kuitenkins). Moskovan aikaa neljän jäljestä junamme siis saapui Jekaterinburgin rajakaupunkiin, jossa Karel, tsekkiläinen matkakumppanimme meitä jo odottikin. Hän oli väsyneiden matkalaisten onneksi löytänyt jo asemalta suihkun, jota saatoimme hyödyntää heti aamun alkajaisiksi ja itse asiassa viikon matkustamisen jälkeen oli mukava vaihteeksi nähdä uusi naama!

Vietiin laukut päiväksi säilytykseen ja lähdimme siitä sitten kaupungille. Päätimme aloittaa päivän etsimällä käsiimme noin 17 kilometriä kaupungin keskustan ulkopuolell sijaitsevan epävirallisen Aasia- Eurooppa- raja kyltin, sillä virallinen 42 kilometrin päässä olevat kyltti olisi ollut liian kaukana. Löydettiin juna-asemalta uzbekistanilainen Azim, joka lopulta 1000 ruplalla suostui kuskaamaan meidät sinne ja takaisin. Eli siis noin 25 euroa kolmelta hengeltä 17+17 kilometriä, ihan ok! Lopulta homma ei mennyt ihan putkeen, ja useamman kerran pysähdyttyämme kysymään tietä, Azim oli ajanut meidät 42 kilometrin päähän viralliselle rajapyykille! Siellä sitten vesisateessa nautimme tunteesta, joka tulee mahdollisuudesta hyppiä maanosia halkovan rajapyykin yli: "Euroopassa --> Aasiassa --> Euroopassa --> Aasiassa" jne (kuva rajalta yläpuolella).. Azim ei koskaan ollut kyseisellä kyltillä käynyt joten hän innostui asiasta melkein enemmän kuin me matkalaiset yhteensä. Hänkin halusi kauheasti valokuvia, jotka lupasimme toimittaa hänelle sitten Pietariin palattuamme.

Tässä kohtaa meille vasta valkeni, että maailmasta todellakin löytyy ihmisiä, jotka ajattelevat muuta kuin rahaa ja hyötynäkökohtia. Ajelimme takaisinpäin ja meidän sopimallamme 1000 ruplalla Azim tankkasi autonsa paluumatkan puolivälissä. Mietimme jo hiljaa mielessämme paljonkohan koko lysti kustantaa kun kerta ajelimme liki 100 kilometriä yhteensä, mutta ystävämme Azim päättikin hyvää hyvyyttään vielä kierrättää meitä Jekaterinburgin keskustassa esitellen kaikki päänähtävyydet. WAU! Hän myös opasti meille missä hänen poikansa ravintola on, siltä varalta että haluamme syödä halvalla hinnalla. Lisäksi vaihdoimme puhelinnumerot siltä varalta, että tarvitsisimme päivän aikana vielä taksikuskia, hän veisi meidät minne tahansa olisi tarvista.

Lopulta Azim jätti meidät Jekaterinburgin suurimman nähtävyyden, eli "Kirkko veren päällä"- katedraalin eteen (kuva yläpuolella). Jekaterinburgin suurin osa tunnetussa historian kulussa on verinen, sillä kaupunki on kuuluisa nimenomaan Romanov- suvun viimeisen tsaarin murhapaikkana. Jostain syystä itseeni teki yllättävän suuren vaikutuksen tuo kaksikerroksinen katedraali ja etenkin se hyvin tummaksi laitettu alempi kerros, jossa sijaitsivat kaikkien Romanovien muistomerkit. Heistä oli tehty pyhimyksiä, mikä ei mielestäni lainkaan haitannut menoa. Veti kuitenkin varsin hiljaiseksi miettiä kokonaisen perheen kohtaloa, kaippa nuo tiesivät että ennemmin tai myöhemmin loppu on tiedossa... Varsin hartaaksi vetää!

Postin ja postikorttien kautta löydettiin tämänkin kaupungin Lenin- patsas (kuva yläpuolella) ja tästä suuntasimmekin sitten jo lounaalle. Rafael jatkoi lounaan aikana yllättäneen raekuuron jälkeen Internet- kahvilaan suunnitellakseen taas jotain, ja me siitä sitten Karelin kanssa lähdimme kiertämään Jekaterinburgin kaupunkia. Geologisesta museosta löytyi alueelle tyypillisiä mineraaleja ja kivejä yllin kyllin ja täytyy sanoa, että Venäjä on todellakin rikas valtio luonnonvarallisesti. Usemman kilometrin kävelylenkin aikana sitten löysimme mm. kaupungin vesitornin ja muutaman katedraalin lisää. Lopulta päädyimme oikein tyylikkäseen kahvilaan kakkukahveille ennen kuin oli aika siirtyä ruokakaupan kautta taas juna-asemalle. Seuraava junamatka olisi 36 tuntia joten nuudeleita on oltava muutama pussi, jotta matkasta selviäisi. Ensimmäistä kertaa tällä matkalla oltiin ajoissa juna-asemalla eikä tarvinnut juosta mihinkään, taivaallista!!!!!!!!

Päivä 7. Jossain matkalla Novosibirskin (kuva Novosibirskin juna-asemasta yläpuolella) ja Krasnojarskin välillä. Ja lämpötila junassa jossain 30 asteen hujakoilla... Kuvittelin etukäteen että junamatkailu olisi tuskallisempaa, mutta itse asiassa Venäjällä junamatkustaminen on varsin letkeä tapa päästä kaupungista toiseen. Siinä on aikaa itselle enemmän kuin ikinä. Saa lukea, kirjoittaa ja nukkua tai vaan tutustua kanssamatkustajiin, sekä nauttia niin paljon maisemista kuin vain jaksaa. Tällä junamatkalla pääsi oikeasti miettimään myös Venäjän laajuutta, sillä pieniä kyliä tulee junasta katsottuna vastaana aina aika-ajoin. Ne on yleensä rakennettu junaradan varrelle, ja useimmat talot näyttää siltä, että ne on sortumispisteessä, mutta silti ikkunasta kajastaa valo. Luulis, ettei kukaan halua asua kirjaimellisesti keskellä mitään, mutta nähtävästi on edelleen ihmisiä, jotka todellakin tulevat toimeen omillaan. Osa kylistä on kuolemaan päin, mutta on myös pikkukyliä, joissa lapset kirmaavat junan vieressä tai junan pysähtyessä tulevat tarjoamaan paikallisia tuotteita. Novosibirskin lähellä nähtiin matkalla taas pieniä nurmikkopaloja, mutta niitä kehuttuja suuria metsäpaloja ei vielä tässä vaiheessa matkaa ole tullut vastaan. Savun tuoksu ilmaantuu aina aika-ajoin junaan sisällekin, mutta mitään suuria paloja ei vain näy... sateet tainnut sammuttaa jo riehuneet palot!

Päivä 8. Saavuttiin paikallista aikaa 7.22 Krasnojarskin rautatieasemalle ja täytyy sanoa, että varsin hulppealla paikalla sijaitsee kyllä kyseinen kaupunki!!!! Kuitenkin ennen kuin lähdettiin kiertämään, päätettiin etsiä suihku, sillä muutama päivä 30 asteen junassa tekee kyllä tehtävänsä... Koko kaupungista oli valitettavasti lämmin vesi katkoksissa, joten kun sitten aseman VIP-salista löysimme suihkun, meidän ei ensin meinattu antaa käyttää sitä juuri tarjolla olleen kylmän veden vuoksi. Vakuutettuamme riittävän kauan, että pääasia että pääsemme suihkuun, saimme sitten lopultakin pyyhkeet ja RZD:n (Venäjän valtionrautateiden lyhenne) peseytymispaketin, jossa oli itse asiassa kaikki sheivausvälineistä hammasharjaan. Lisäksi suihkuhuone oli ehkä upein ikinä, sillä sieltä löytyi kaikki saunasta hierovaan suihkuun ja hierontapöytään... uuh!!!

Krasnojarkissa olikin sitten ehkä upein keli ikinä ja lämpöasteita oli heti aamusta 20. Käytiin aamupalalla viereisessä kämäkuppilassa ja sitten päätettiin suunnata paikalliseen luonnonpuistoon. Krasnojarsk sijaitsee kahden kukkulan tai pienen vuoriston välissä laaksossa ja kaupunkia halkoo Yenisey-joki. Aivan mieletön paikka!!! Lähdettiin ensi töiksemme siis kipuamaan sinne Stolb- luonnonpuiston huipulle jossa piti sijaita ensimmäinen Stolb eli luonnomuovaamia huikeita kivimuodostumia. Matkaa ylöspäin 7 kilometriä. Huh huh. Siinä sitten kiipeiltiin lämpötilan noustessa 36 asteeseen päivän aikana ja kiipeämistä kyllä riitti. Aivan mielettömän upeat maisemat täytyy sanoa ja parasta oli kun päästiin yhden kivirykelmän päälle josta avautui maisema koko upean metsän ylitse jonka takana häämötti Krasnojarskin kaupunki... Henkeäsalpaavaa!!!!

Kun sitten lopulta oltiin kävelty se 25 kilometriä luonnonpuistossa, päätettiin pikkuhiljaa palata takaisin keskustaan. Luonastuokion jälkeen siirryttiin kiertelemään tavallisempia nähtävyyksiä ja mm. Lenin- patsas löytyi tästäkin kaupungista. Lisäksi nähtiin paikallinen valtion puisto, rantapenkere (joka oli nuorison suosima hengauspaikka). Lopulta päätettiin vielä kiivetä kaupungin toisella puolella olevalle mäelle (yläpuolella kuva aiheesta), jonka korkeimmalla kohtaa on 10 ruplan seteliä koristava pieni kirkko. Maisemat olivat taas upeat ja vaikka portaat ylös olivatkin huonossa kunnossa, hikoilu oli taas kerran sen arvoista. Jos Krasnojarks kiinnostaa, wikipediasta löytyy muun muassa englanniksi varsin kattava esittely osoitteesta : http://en.wikipedia.org/wiki/Krasnojarsk. Vielä iltasuihku edelleen jääkylmässä vedessä rautatieasemalla ja sitten taas junamatka tiedossa kohti Irkutskia ja Baikal-järveä.

Mutta matka jatkuu taas seuraavassa jaksossa.... kohta päästään jo Baikal-järvelle asti... en malta odottaa!!! Terveisiä ja pysykää kanavalla......

Trans-Siperia, osa 1

Nyt alkaa sitten oikein pitkän kaavan mukainen fiilistely, jolle ei luultavasti tule loppua vielä sittenkään kun näätte mut Suomessa ja joudutte kyllästymiseen asti kuuntelemaan juttuja Trans-Siperian rautateistä. Itse asiassa oli jo todella outo fiilis kun istuttiin täällä Pietarissa georgialaisessa ravintolassa mun paluuiltana kun ympärillä olikin yhtäkkiä hirveä määrä nuoria ihmisiä ja häslinkiä. Jotenkin tuntui, etten ihan ollut vielä palannut siitä unenomaisesta ja aivan uskomattomasta fiiliksestä jonka toi matka aiheutti. Tämän lisäksi tietenkin olin täysin pihalla viimeisten kolmen viikon tapahtumista täällä yliopistokampuksella, mikä varmasti toi oman lisänsä mun "olen täysin pihalla- fiilikseen"..... Mutta josko lähdetään alottaan matkaa ihan alusta....

23.5 oli se huikea päivä kun meidän reissu käynnistyi. Pakkaaminen tavalliseen tapaan oli kesken vielä 21-22 aikoihin ja lähdön oli tarkoitus tapahtua täällä yliopiston asuntolasta klo. 23 jälkeen... No ei mennyt ihan niinkuin elokuvissa. Kerrottakoon aivan aluksi että matkaseuranani minulla oli ensimmäisellä viikolla saksalainen Rafael, joka ei kuitenkaan ihan kuulu siihen täsmällisten saksalaisten kastiin, joista niin usein kuulee puhuttavan. Rafael, poikkeuksetta on aina myöhässä jokikisestä tapahtumasta ja jos hänet haluaa saada ajoissa johonkin, on syytä valehdella lähtöaika esimerkiksi tunnilla aiemmaksi, jotta sitten oikean lähdön hetkellä Rafael on valmis. Tähän saksalaiseen täsmällisyyteen pääsette tutustumaan vielä useampaan otteeseen tällä reissulla... No joka tapauksessa, lopulta taksiin hypätessämme (Rafa siis hommasi vielä lentolippuja Pekingistä Pietariin 23.50) kello oli jo 24 ja siis junan piti lähteä 00.30. Melkein ensimmäinen hermoromahdus jo ennen ku päästiin edes matkalle... nice!! Kerettiin kuitenkin junaan ja matka saattoi alkaa! En itse ihan vielä tajunnut asiaa tuolloin, mutta joimme kuitenkin yhdet matkan-aloitus-oluet siinä ennen nukkumaanmenoa!!! Siperia, here we come!!!

Kehnonlaisesti nukutun yön jälkeen löysimme itsemme siis Moskovasta jossa hyvän kahvilassa nautitun aamupalan jälkeen suuntasimme apteekin kautta Kazanskij Vokzalille, josta oli lähdössä siis jatkoyhteytemme kaupungiin nimeltä Vladimir. Se taisi olla ensimmäinen kerta kun oikeasti tajusin, että nyt ollaan menossa todella kauaksi, sillä oma parin-kolmen tunnin junamatkamme oli varsin säälittävä verrattuna muihin jotka suuntasivat aina itä-Siperiaan asti.... Ehkä ihan hyvä että alun junamatkat eivät olleet liian pitkiä. Joka tapauksessa Vladimirin kaupungissa meidät vastaanotti sekä huikea auringonpaiste, että yksi matkalainen lisää, nimittäin tsekkiläistyttö Zuzana päätti päivää aikaisemmin lähteä mukaamme kiertämään Vladimirin ja Suzdalin pikkukaupunkeja. Alkutöiksemme ostimme bussiliput Suzdaliin jossa oli tarkoituksena yöpyä. Monelle Moskovasta tuttu Godzillas hostelli oli majapaikkamme, ja voin heti reissua suunnitteleville kertoa, että kyseinen hostelli oli ehkä koko matkamme paras!!! Aivan mieletöntä luksusta puoli-ilmaiseksi! SUOSITTELEN!!!

Pääsimme venäläiskontaktiin heti bussimatkalla, sillä vieressämme istui täysin umpitunnelissa ollut venäläismies joka päätti ottaa tehtäväksensä iskeä Zuzanan. Neitokaisemme päätti omaksi turvakseen teeskennellä ettei hän puhu venäjää, mutta suunnitelma ei ihan toiminut sillä juoppo päätti puhua kauniille tytölle tästä huolimatta. "Kyllä se vielä oppii venäjää kun sille riittävän kauan juttelee" tuntui olevan kaverin mentaliteetti. No hengissä selvittiin perille 12 000 asukkaan Suzdaliin jossa itse asiassa on sellainen pienen maalaiskylän tunnelma. Kanoja ja kukkoja juoksee joenrannassa vapaana, ja suurimmat nähtävyydet ovat Kreml, puuarkkitehtuurimuseo sekä lukuisat kirkot ja luostarit!! Ei voin kuin ihailla, aivan mieletön aloitus reissulle!!! Huokailtiin vain koko ajan ihastuksissamme kun illalla käveltiin pitkin hiekkateitä ja tutkittiin kaupunkia. Täydellinen ensimmäinen päivä!!!! Yläpuolen kuvassa on muuten yksi Suzdalin luostareista ja alapuolen kuvassa Suzdalin Kremli auringonpaisteessa....

Päivä 2. Auringonpaiste ja linnunliverrys on ehkä varsin täydellinen tapa herätä aamulla ja mitäpä muutakaan Suzdal meille olisi voinut tarjota kuin täydellisen aamun! Tehokkuuden vuoksi tiedossa oli aikainen aamusightseeing, jonka aikana mä pääsin muun muassa kokeilemaan jousiammuntaa, ja iltapäivällä jatkoimme jo matkaa takaisin Vladimiriin (bussi lähti 14.30), joka oli tarkoitus tutkia yhden iltapäivän aikana. Iltajunalla sitten jo kohti Nizniy Novgorodia. Vladimir ei ehkä ollut ihan niin mielenkiintoinen kaupunki kuin Suzdal, mutta tehtiin kuitenkin varsin kattava turistikierros heti saatuamme jotain syötävää paikallisessa pizzeriassa. Päätin itse heti matkan alkaessa että jokaisesta kaupungista on lähetettävä kotiin postikortti ja Rafa halusi kopioida ajatuksen.. postikorttien kanssa Vladimirissa tulikin sitten hirveä kiire ja lopulta paniikissa 5 minuuttia ennen junan lähtöä kirjoitin 3 riviä jokaiseen korttiin ja juoksin ne postilaatikolle sillä välin kun Rafa juoksi rinkkojen kanssa junalle.... ja lopulta laiturille saapuessamme tajusimme että itse asiassa kyseinen juna ei edes ollut saapunut vielä... Lopulta taidettiin lähteä 2-3 tunta myöhässä matkaan kohti Nizniy Novgorodia, mutta VR:n ongelmiin verrattuna toi on kuitenkin vähäistä (ja lisäkommenttina voin vielä sanoa että toi oli koko matkan ainoa juna joka oli myöhässä joten ei valittamista). Ensimmäiset rusketusraidat sain jo tässä kohtaa matkaa, ja kaikkein yllättävintä oli se, että palamisen sijasta rusketuin heti ensi kosketuksella aurinkoon... Venäläinen aurinko on joten erilainen, selvästi!!! ;)

Lopulta saavuttiin Nizniy Novgorodiin josku 23 aikoihin illalla, mutta junamatka meni itse asiassa varsin rattoisasti. Junassa sai jopa ilmaiset sämpylät ja juomat ja kerkesin korkkaamaan Anna Kareninankin, jonka olin valinnut matkalukemiseksi matkan varrelle. Novgorodin metrolinja (joita on siis se yksi ja ainoa) kulki valitettavasti vain väärällä puolella Volgaa, joten otimme juna-aseman kulmilta taksin, joka ajoi meidät sitten perille Lingvistisen Yliopiston asuntolalle, jossa sijaitsevassa hostellissa meidän oli tarkoitus majoittua. Tarkoitukseksi tämä tietenkin jäi, sillä tietyn leimalla varustetun viranomaispaperin puuttuessa, me ei sitten voitukaan nukkua siellä hostellissa.... aah, rakastan venäläistä byrokratiaa! <3 Hiivittiin sitten saksalaisen Michaelin (yläpuolella kuva Michaelista ja Islamista, eli kotona saapuessamme olleista pojista) huoneeseen, jossa siis hänen lisäksensä asui jo kaksi muutakin jätkää... Kyllä sopu tilaa antaa... Kerrovahtimummo oli jostain syystä kuitenkin saanut tietää meidän saapumisestamme ja tuli häätämään meitä takaisin kadulle.... Selvitimme "itku kurkussa" tyylisesti tilannetta hänelle ja lopulta hän päätti antaa meidän jäädä pienen show:n varjelemana. Elokuva meni jokseenkin seuraavanlaisesti: "Babushka (mummo venäjäksi) huuteli käytävällä kovaan ääneen että ulkopuoliset poistukoon asuntolasta, jonka aikana me sitten hiivittiin rappukäytävään ja babushka mukamas lukitsi oven... Näin hän ei ole koskaan nähnyt meidän tulevan sisään ja saattoi vapautua omasta vastuustaan... Siinä sitten hiivimme takaisin Michaelin huoneeseen ja ainoa ehto oli, ettemme lähde kuljailemaan itse kerroskäytävälle vaan pysyttelemme soluhuoneiston alueella.... Että näin se homma toimii...

Kommenttina Novgorodin asuntoloista täytyy sanoa että kyllä täällä Pietarissa asiat on varsin kohtuullisesti ulkomaalaisilla opiskelijoilla, sillä 3 jätkää samassa sillipurkin kokoisessa huoneessa on tuskaisen paljon, ja tämän lisäksi vielä yhtä suihkua ja wc:tä jakoi Pietarin 4 hengen sijasta 12-15 henkeä... Itse kaupungissa ensimmäisenä mun huomioni kiinnittyi korkeuseroihin, joita siis Pietarissa ei ole lainkaan.... Vaikka yöllä olikin ihan pimeetä kun saavuttiin niin aikamoisia mäkiä sillä taksilla kiidettiin kaupungin halki...

Päivä 3. Suloistakin suloisempi aamuherätys klo. 7 aikoihin kun se kolmas jätkä, jonka sängyssä itse asiassa tyytyväisenä nukuin, saapui kotiin Moskovan reissultansa. Se ilme oli ihan kun Kultakutri- sadusta.... "Joku on nukkunut sängyssäni ja nukkuu siinä edelleen"... :D No ei se mitään, siinä kun mä heräsin sitten uudelleen se istui työpöydän ääressä tekemässä töitä ja alkoi iloisena juttelemaan heti aamusta.. Se tarjoutui paistamaan mulle munakkaan aamupalaksi ja tarjoili kahvia sänkyyn... WAU! Kun puolenpäivän aikaa sitten Rafa sai itsensä viimein valmiiksi, lähdettiin kiertämään kaupunkia. Ilmassa oli pientä tihkusadetta, mutta mitäpä haittaa tuosta on ja sateenvarjokin oli viellä tuossa kohtaa matkaa täysissä voimissa. Päädyimme aamupalalle eli siis käytännössä lounaalle Sport-baariin jossa samalla saatiin tutkittu meidän Raamatusta (eli siis Lonely Planetistä) ohjelma kiireiselle päivälle. Ihailtiin ensin (katso kuva yläpuolella) Novgorodin Kremli (josta on muuten ihan mielettömän hieno näköala Volgalle) josta sitten muutaman kirkon kautta mentiin ostamaan junaliput Kazaniin. Siinä sitten otettiin kahvit, ostettiin ja kirjoitettiin postikortit ja jatkettiin toista matkan tavoitteista, eli jokaisessa kaupungissa pitää ottaa kuvat Lenin-patsaan edessä...  No lopulta sitten illalla oltiin taas Rafaelmaiseen tapaan myöhässä ja kauhean pitkiä jäähyväisiä ei keretty jättämään meidän host- asuntolalaisille, sillä ei olis kovin järkevää myöhästyä ainoastan yöjunasta Kazaniin... Ei myöhästytty lopulta, mutta pinna meinas kyllä palaa kun wannabe-ranskalainen ei millään saanut itteensä vauhtia....

Kerettiin junaan jossa sitten tutustuttiin ryhmään 7-luokkalaisia jotka olivat myös menossa Kazaniin, tosin luokkaretkelle. Opettaja kyseli ihan hirveästi kaikkea Suomesta ja noh, ihanaa oli päästä puhumaan venäjää... nyt kun pystyy jo kommunikoimaan, on hienoa päästä todellakin esittelemään Suomea ja oppimaan lisää Venäjästä... Heti Novgorodin ulkopuolellta nähtiin  myös ekat metsäpalot reissun aikana, tosin varsin pienessä muodossa. Tää oli ehkä yksi ikimuistoisimmista junassa vietetyistä illoista ja öistä koko reissun aikana, sillä uteliaat nuoret ja vielä uteliaampi opettaja jonka auktoriteetti oppilaisiinsa oli aivan käsittämätön, tekivät kyllä lähtemättömän vaikutuksen!!! Terveisiä vaan!!

Päivä 4. Utuinen ja sateinen aamu Kazanin rautatieasemalla klo.6.19. Perillä oltiin siis. Lähdettiin siinä yltyvässä sateessa sitten kävelemään kohti Fatima- nimistä hostellia, jonne Rafa oli soitanut aamulla ja tarkastanut että voidaan saapua sinne suoraan junalta nukkumaa pariksi tunniksi. Perille päästyämme respan täti kuitenkin ilmoitti ettei check-in onnistu kun vasta klo.12... ja syytti tästä väärinkäsityksestä vahtimestari, joka oli vastannut puhelimeen meidän soittaessamme... Siinä sitten odoteltiin väsyneinä respatädin soitellessa muihin hostelleihin ja lopulta kuin ihmeen kaupalla löytyikin kokonainen vapaa kerros tuosta samaisesta hostellista josta saatiin kahden hengen huone... venäläistä byrokratiaa??  Otettiin siinä sitten 3 tunnin aamu-unet, jotta jaksettais taas painaa koko päivä tehokkaasti ympäri kaupunkia... Valot olivat remontin takia poissa päältä koko hostellista ja suihkuun päästiin kynttilänvalossa.... eksoottista. Puolenpäivän aikoihin siirryttiin sitten kaupunkiin, jossa kierrettiin mm. St. Paulin katedraali ja kuvattiin yliopiston päärakennusta, joka on Kazanissa aivan mielettömän kaunis (kuva yläpuolella).

Huikean tuplacappuccinon jälkeen saatiin yhteys meidän tiedossa olleisiin paikallisoppaisiin, eli tataarityttöön ja Kazanissa opiskelevaan saudi-arabialaiseen poikaan, joiden kanssa lopulta kierrettiin koko kaupunki lävitse. Kazanin Kremli on mun mielestä Venäjän kauneimpia ja eksoottisimpia, ja etenkin 2005 vuonna rakennettu moskeija (kuva yläpuolella meidän oppaiden kera) kyllä kruuna valkoisen kokonaisuuden... Haikailen vieläkin Kazanista, ja mahdollisuudesta vielä joku päivä opiskella siellä.... Aivan mieletön kaupunki!!

Mutta tässä oli nyt varmaan ainakin kevyt aloitus Trans-Siperian matkalle, mitä tapahtui seuraavana päivänä Kazanissa, puhumattakaan vielä seuraavista kaupungeista... no siitä sitten ensi jaksossa.... Pysykää kanavalla!!