Nyt alkaa sitten oikein pitkän kaavan mukainen fiilistely, jolle ei luultavasti tule loppua vielä sittenkään kun näätte mut Suomessa ja joudutte kyllästymiseen asti kuuntelemaan juttuja Trans-Siperian rautateistä. Itse asiassa oli jo todella outo fiilis kun istuttiin täällä Pietarissa georgialaisessa ravintolassa mun paluuiltana kun ympärillä olikin yhtäkkiä hirveä määrä nuoria ihmisiä ja häslinkiä. Jotenkin tuntui, etten ihan ollut vielä palannut siitä unenomaisesta ja aivan uskomattomasta fiiliksestä jonka toi matka aiheutti. Tämän lisäksi tietenkin olin täysin pihalla viimeisten kolmen viikon tapahtumista täällä yliopistokampuksella, mikä varmasti toi oman lisänsä mun "olen täysin pihalla- fiilikseen"..... Mutta josko lähdetään alottaan matkaa ihan alusta....
23.5 oli se huikea päivä kun meidän reissu käynnistyi. Pakkaaminen tavalliseen tapaan oli kesken vielä 21-22 aikoihin ja lähdön oli tarkoitus tapahtua täällä yliopiston asuntolasta klo. 23 jälkeen... No ei mennyt ihan niinkuin elokuvissa. Kerrottakoon aivan aluksi että matkaseuranani minulla oli ensimmäisellä viikolla saksalainen Rafael, joka ei kuitenkaan ihan kuulu siihen täsmällisten saksalaisten kastiin, joista niin usein kuulee puhuttavan. Rafael, poikkeuksetta on aina myöhässä jokikisestä tapahtumasta ja jos hänet haluaa saada ajoissa johonkin, on syytä valehdella lähtöaika esimerkiksi tunnilla aiemmaksi, jotta sitten oikean lähdön hetkellä Rafael on valmis. Tähän saksalaiseen täsmällisyyteen pääsette tutustumaan vielä useampaan otteeseen tällä reissulla... No joka tapauksessa, lopulta taksiin hypätessämme (Rafa siis hommasi vielä lentolippuja Pekingistä Pietariin 23.50) kello oli jo 24 ja siis junan piti lähteä 00.30. Melkein ensimmäinen hermoromahdus jo ennen ku päästiin edes matkalle... nice!! Kerettiin kuitenkin junaan ja matka saattoi alkaa! En itse ihan vielä tajunnut asiaa tuolloin, mutta joimme kuitenkin yhdet matkan-aloitus-oluet siinä ennen nukkumaanmenoa!!! Siperia, here we come!!!
Kehnonlaisesti nukutun yön jälkeen löysimme itsemme siis Moskovasta jossa hyvän kahvilassa nautitun aamupalan jälkeen suuntasimme apteekin kautta Kazanskij Vokzalille, josta oli lähdössä siis jatkoyhteytemme kaupungiin nimeltä Vladimir. Se taisi olla ensimmäinen kerta kun oikeasti tajusin, että nyt ollaan menossa todella kauaksi, sillä oma parin-kolmen tunnin junamatkamme oli varsin säälittävä verrattuna muihin jotka suuntasivat aina itä-Siperiaan asti.... Ehkä ihan hyvä että alun junamatkat eivät olleet liian pitkiä. Joka tapauksessa Vladimirin kaupungissa meidät vastaanotti sekä huikea auringonpaiste, että yksi matkalainen lisää, nimittäin tsekkiläistyttö Zuzana päätti päivää aikaisemmin lähteä mukaamme kiertämään Vladimirin ja Suzdalin pikkukaupunkeja. Alkutöiksemme ostimme bussiliput Suzdaliin jossa oli tarkoituksena yöpyä. Monelle Moskovasta tuttu Godzillas hostelli oli majapaikkamme, ja voin heti reissua suunnitteleville kertoa, että kyseinen hostelli oli ehkä koko matkamme paras!!! Aivan mieletöntä luksusta puoli-ilmaiseksi! SUOSITTELEN!!!
Pääsimme venäläiskontaktiin heti bussimatkalla, sillä vieressämme istui täysin umpitunnelissa ollut venäläismies joka päätti ottaa tehtäväksensä iskeä Zuzanan. Neitokaisemme päätti omaksi turvakseen teeskennellä ettei hän puhu venäjää, mutta suunnitelma ei ihan toiminut sillä juoppo päätti puhua kauniille tytölle tästä huolimatta. "Kyllä se vielä oppii venäjää kun sille riittävän kauan juttelee" tuntui olevan kaverin mentaliteetti. No hengissä selvittiin perille 12 000 asukkaan Suzdaliin jossa itse asiassa on sellainen pienen maalaiskylän tunnelma. Kanoja ja kukkoja juoksee joenrannassa vapaana, ja suurimmat nähtävyydet ovat Kreml, puuarkkitehtuurimuseo sekä lukuisat kirkot ja luostarit!! Ei voin kuin ihailla, aivan mieletön aloitus reissulle!!! Huokailtiin vain koko ajan ihastuksissamme kun illalla käveltiin pitkin hiekkateitä ja tutkittiin kaupunkia. Täydellinen ensimmäinen päivä!!!! Yläpuolen kuvassa on muuten yksi Suzdalin luostareista ja alapuolen kuvassa Suzdalin Kremli auringonpaisteessa....
Päivä 2. Auringonpaiste ja linnunliverrys on ehkä varsin täydellinen tapa herätä aamulla ja mitäpä muutakaan Suzdal meille olisi voinut tarjota kuin täydellisen aamun! Tehokkuuden vuoksi tiedossa oli aikainen aamusightseeing, jonka aikana mä pääsin muun muassa kokeilemaan jousiammuntaa, ja iltapäivällä jatkoimme jo matkaa takaisin Vladimiriin (bussi lähti 14.30), joka oli tarkoitus tutkia yhden iltapäivän aikana. Iltajunalla sitten jo kohti Nizniy Novgorodia. Vladimir ei ehkä ollut ihan niin mielenkiintoinen kaupunki kuin Suzdal, mutta tehtiin kuitenkin varsin kattava turistikierros heti saatuamme jotain syötävää paikallisessa pizzeriassa. Päätin itse heti matkan alkaessa että jokaisesta kaupungista on lähetettävä kotiin postikortti ja Rafa halusi kopioida ajatuksen.. postikorttien kanssa Vladimirissa tulikin sitten hirveä kiire ja lopulta paniikissa 5 minuuttia ennen junan lähtöä kirjoitin 3 riviä jokaiseen korttiin ja juoksin ne postilaatikolle sillä välin kun Rafa juoksi rinkkojen kanssa junalle.... ja lopulta laiturille saapuessamme tajusimme että itse asiassa kyseinen juna ei edes ollut saapunut vielä... Lopulta taidettiin lähteä 2-3 tunta myöhässä matkaan kohti Nizniy Novgorodia, mutta VR:n ongelmiin verrattuna toi on kuitenkin vähäistä (ja lisäkommenttina voin vielä sanoa että toi oli koko matkan ainoa juna joka oli myöhässä joten ei valittamista). Ensimmäiset rusketusraidat sain jo tässä kohtaa matkaa, ja kaikkein yllättävintä oli se, että palamisen sijasta rusketuin heti ensi kosketuksella aurinkoon... Venäläinen aurinko on joten erilainen, selvästi!!! ;)
Lopulta saavuttiin Nizniy Novgorodiin josku 23 aikoihin illalla, mutta junamatka meni itse asiassa varsin rattoisasti. Junassa sai jopa ilmaiset sämpylät ja juomat ja kerkesin korkkaamaan Anna Kareninankin, jonka olin valinnut matkalukemiseksi matkan varrelle. Novgorodin metrolinja (joita on siis se yksi ja ainoa) kulki valitettavasti vain väärällä puolella Volgaa, joten otimme juna-aseman kulmilta taksin, joka ajoi meidät sitten perille Lingvistisen Yliopiston asuntolalle, jossa sijaitsevassa hostellissa meidän oli tarkoitus majoittua. Tarkoitukseksi tämä tietenkin jäi, sillä tietyn leimalla varustetun viranomaispaperin puuttuessa, me ei sitten voitukaan nukkua siellä hostellissa.... aah, rakastan venäläistä byrokratiaa! <3 Hiivittiin sitten saksalaisen Michaelin (yläpuolella kuva Michaelista ja Islamista, eli kotona saapuessamme olleista pojista) huoneeseen, jossa siis hänen lisäksensä asui jo kaksi muutakin jätkää... Kyllä sopu tilaa antaa... Kerrovahtimummo oli jostain syystä kuitenkin saanut tietää meidän saapumisestamme ja tuli häätämään meitä takaisin kadulle.... Selvitimme "itku kurkussa" tyylisesti tilannetta hänelle ja lopulta hän päätti antaa meidän jäädä pienen show:n varjelemana. Elokuva meni jokseenkin seuraavanlaisesti: "Babushka (mummo venäjäksi) huuteli käytävällä kovaan ääneen että ulkopuoliset poistukoon asuntolasta, jonka aikana me sitten hiivittiin rappukäytävään ja babushka mukamas lukitsi oven... Näin hän ei ole koskaan nähnyt meidän tulevan sisään ja saattoi vapautua omasta vastuustaan... Siinä sitten hiivimme takaisin Michaelin huoneeseen ja ainoa ehto oli, ettemme lähde kuljailemaan itse kerroskäytävälle vaan pysyttelemme soluhuoneiston alueella.... Että näin se homma toimii...
Kommenttina Novgorodin asuntoloista täytyy sanoa että kyllä täällä Pietarissa asiat on varsin kohtuullisesti ulkomaalaisilla opiskelijoilla, sillä 3 jätkää samassa sillipurkin kokoisessa huoneessa on tuskaisen paljon, ja tämän lisäksi vielä yhtä suihkua ja wc:tä jakoi Pietarin 4 hengen sijasta 12-15 henkeä... Itse kaupungissa ensimmäisenä mun huomioni kiinnittyi korkeuseroihin, joita siis Pietarissa ei ole lainkaan.... Vaikka yöllä olikin ihan pimeetä kun saavuttiin niin aikamoisia mäkiä sillä taksilla kiidettiin kaupungin halki...
Päivä 3. Suloistakin suloisempi aamuherätys klo. 7 aikoihin kun se kolmas jätkä, jonka sängyssä itse asiassa tyytyväisenä nukuin, saapui kotiin Moskovan reissultansa. Se ilme oli ihan kun Kultakutri- sadusta.... "Joku on nukkunut sängyssäni ja nukkuu siinä edelleen"... :D No ei se mitään, siinä kun mä heräsin sitten uudelleen se istui työpöydän ääressä tekemässä töitä ja alkoi iloisena juttelemaan heti aamusta.. Se tarjoutui paistamaan mulle munakkaan aamupalaksi ja tarjoili kahvia sänkyyn... WAU! Kun puolenpäivän aikaa sitten Rafa sai itsensä viimein valmiiksi, lähdettiin kiertämään kaupunkia. Ilmassa oli pientä tihkusadetta, mutta mitäpä haittaa tuosta on ja sateenvarjokin oli viellä tuossa kohtaa matkaa täysissä voimissa. Päädyimme aamupalalle eli siis käytännössä lounaalle Sport-baariin jossa samalla saatiin tutkittu meidän Raamatusta (eli siis Lonely Planetistä) ohjelma kiireiselle päivälle. Ihailtiin ensin (katso kuva yläpuolella) Novgorodin Kremli (josta on muuten ihan mielettömän hieno näköala Volgalle) josta sitten muutaman kirkon kautta mentiin ostamaan junaliput Kazaniin. Siinä sitten otettiin kahvit, ostettiin ja kirjoitettiin postikortit ja jatkettiin toista matkan tavoitteista, eli jokaisessa kaupungissa pitää ottaa kuvat Lenin-patsaan edessä... No lopulta sitten illalla oltiin taas Rafaelmaiseen tapaan myöhässä ja kauhean pitkiä jäähyväisiä ei keretty jättämään meidän host- asuntolalaisille, sillä ei olis kovin järkevää myöhästyä ainoastan yöjunasta Kazaniin... Ei myöhästytty lopulta, mutta pinna meinas kyllä palaa kun wannabe-ranskalainen ei millään saanut itteensä vauhtia....
Kerettiin junaan jossa sitten tutustuttiin ryhmään 7-luokkalaisia jotka olivat myös menossa Kazaniin, tosin luokkaretkelle. Opettaja kyseli ihan hirveästi kaikkea Suomesta ja noh, ihanaa oli päästä puhumaan venäjää... nyt kun pystyy jo kommunikoimaan, on hienoa päästä todellakin esittelemään Suomea ja oppimaan lisää Venäjästä... Heti Novgorodin ulkopuolellta nähtiin myös ekat metsäpalot reissun aikana, tosin varsin pienessä muodossa. Tää oli ehkä yksi ikimuistoisimmista junassa vietetyistä illoista ja öistä koko reissun aikana, sillä uteliaat nuoret ja vielä uteliaampi opettaja jonka auktoriteetti oppilaisiinsa oli aivan käsittämätön, tekivät kyllä lähtemättömän vaikutuksen!!! Terveisiä vaan!!
Päivä 4. Utuinen ja sateinen aamu Kazanin rautatieasemalla klo.6.19. Perillä oltiin siis. Lähdettiin siinä yltyvässä sateessa sitten kävelemään kohti Fatima- nimistä hostellia, jonne Rafa oli soitanut aamulla ja tarkastanut että voidaan saapua sinne suoraan junalta nukkumaa pariksi tunniksi. Perille päästyämme respan täti kuitenkin ilmoitti ettei check-in onnistu kun vasta klo.12... ja syytti tästä väärinkäsityksestä vahtimestari, joka oli vastannut puhelimeen meidän soittaessamme... Siinä sitten odoteltiin väsyneinä respatädin soitellessa muihin hostelleihin ja lopulta kuin ihmeen kaupalla löytyikin kokonainen vapaa kerros tuosta samaisesta hostellista josta saatiin kahden hengen huone... venäläistä byrokratiaa?? Otettiin siinä sitten 3 tunnin aamu-unet, jotta jaksettais taas painaa koko päivä tehokkaasti ympäri kaupunkia... Valot olivat remontin takia poissa päältä koko hostellista ja suihkuun päästiin kynttilänvalossa.... eksoottista. Puolenpäivän aikoihin siirryttiin sitten kaupunkiin, jossa kierrettiin mm. St. Paulin katedraali ja kuvattiin yliopiston päärakennusta, joka on Kazanissa aivan mielettömän kaunis (kuva yläpuolella).
Huikean tuplacappuccinon jälkeen saatiin yhteys meidän tiedossa olleisiin paikallisoppaisiin, eli tataarityttöön ja Kazanissa opiskelevaan saudi-arabialaiseen poikaan, joiden kanssa lopulta kierrettiin koko kaupunki lävitse. Kazanin Kremli on mun mielestä Venäjän kauneimpia ja eksoottisimpia, ja etenkin 2005 vuonna rakennettu moskeija (kuva yläpuolella meidän oppaiden kera) kyllä kruuna valkoisen kokonaisuuden... Haikailen vieläkin Kazanista, ja mahdollisuudesta vielä joku päivä opiskella siellä.... Aivan mieletön kaupunki!!
Mutta tässä oli nyt varmaan ainakin kevyt aloitus Trans-Siperian matkalle, mitä tapahtui seuraavana päivänä Kazanissa, puhumattakaan vielä seuraavista kaupungeista... no siitä sitten ensi jaksossa.... Pysykää kanavalla!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti