Lopulta siihen asti pisimmän junamatkan jälkeen saavuimme kuin saavuimmekin Irkutskiin, 70 kilometrin päähän Baikal-järvestä.... Lähdimme siis Krasnojarskista 31.5 20.10 Moskovan aikaa jatkamaan ja perille saavuimme 14.40 1.6... Tässä kohtaa reissua täytyy sanoa, että alkoi jo hieman yksityisyyden puute ja jatkuva yhdessäolo ahdistamaan, ja vaikka junassa matkustaminen onkin mukavaa, 3.luokan suuri ihmismassakin alkoi aiheuttamaan pieniä henkisiä lukkoja. Siperiassa oli taas junamatkan ajan lämpöä yli 30 ja venäläiset junat eivät yleensä ole ilmastoituja.. No mutta siis perille päästiin..
Irkutskin rautatieasemalta käveltiin sitten Ankara-joen ylitse hostelille. Yksi parhaista hostelleistamme koko matkan aikana (Admiral-hostel oli nimi jos joku käyttää näitä tekstejä omaa matkaa suunnitellessaan) ja meitä vastassa oli nuori tyttö, joka itse asiassa oli ensimmäistä päiväänsä töissä kyisessä hostellissa. Meistä tuli itse asiassa hyvät kaverit ja kirjoitellaan vieläkin kuulumisia, katsotaan kuinka pitkäksi ystävyydeksi meidän kohtaaminen muodostuukaan... No joka tapauksessa, illalla kerettiin hieman juhlistamaan saapumistamme muutamalla neuvoa-antavalla jota ennen siis tehokkaasti kierrettiin jo puoli kaupunkia sopivaa ravintolaa etsiessä. Lopulta päädyttiin pizza-raflaan, joka oli itse asiassa varsin karmea... Venäläiset rakastavat suunnattomasti majoneesia, mutta tarvitseeko sitä laittaa pizzaankin?!?! No, ruokaa se on majoneesikin.... ehkä...
Kesäkuun toinen päivä valkeni siinä sitten aurinkoisena, mihin oltiinkin jo matkan varrella totuttu. Rafael vietti koko aamun Mongolian konsulaatissa viisumiasoita hoidellen omaa matkaansa varten ja itse aloitin aamun omassa ylhäisessä yksinäisyydessäni aivan jumalaisessa wieniläiskahvilassa.... kunnon kahvi kyllä kruunaa täydelliset aamut! Ostin tätä ennen jo tarvittavat kortit Irkutskista, joita sitten kirjoittelin aamuni iloksi.... kerrankin tehokasta toimintaa kun yksin lähtee hoitamaan asioita.... :D
Kahvin jälkeen lähdettiin kiertämään Karelin knassa kaupunkia Rafaelin vieläkin viipyessä konsulaatissa. Kierrettiin rantakatua pitkin kohti Kirova-aukiota, jossa itse asiassa tavattiinkin sitten oikein mielenkiintoinen australialaismies, joka oli 8 hengen porukalla lähtenyt myös Siperiaa kiertämään. He olivat jo nähneet mm. Olkhon-saaren ja Ulan-Ude:n jotka olivat meidänkin tulevalla matkakohdelistallamme, joten jäimme oikein pitkäksi toviksi siihen nauttimaan auringonpaisteesta ja vaihtamaan matkakuulumisia. Parasta miehessä kuitenkin oli aivan jumalainen aksentti, jota muistelen vieläkin lämmöllä.... Toivottavasti päästään Sydney:n käymään vielä joskus kyseistä kaveria moikkaamassa :)
Tästä jatkoimme sitten kohti Leninin patsasta, jossa otettiin jo perinteeksi muodostuneet valokuvat. Rafaeli liittyi meihin tässä kohtaa ennen kuin katosi taas pieneksi hetkeksi konsulaattiin. Matkalla kohti Aleksanteri III patsasta poikkesimme myös sushi-baariin lounaalle (aah, aivan jumalaista ruokaa tuo sushi!! <3) Illalla sitten hoidettiin asiat kuntoon jatkon kannalta ja varattiin Olkhon-saarilta perhemajoitus ja lisäksi marsukyyti saarelle... homma hoidossa!! Eli aamulla kohti Baikal-järveä ja Olkhon-saarelle, joka on siis Baikalin isoin saari... Yläpuolella vielä kaunis auringonlasku Ankara-järven rannalla...
Päivä 11 luulisin... Elikäs aamulla herättiin väsyneinä mutta ajoissa, sillä bussin piti tulla noutamaan meidät hostellilta 8.45.. no 15 minuutin odottelun jälkeen saatiinkin tieto, että bussi lähtee vasta tuntia myöhemmin ja siirryttiin takaisin hostellille ja Rafan kanssa otettiin vielä 30 minsa päiväunet ennen kuin yritettiin lähtöä uudestaan... Kauhukseni tavarat pakattiin bussin katolle ja tästä peljästyneenä tyhjensin rinkan taskuista sisätiloihin sateenvarjoni, lakkapulloni sekä ison pullon vettä. Näiden mukaanottaminen oli kuitenkin virhe, mutta siitä sitten myöhemmin. Olimme ensimmäiset kyytiin astujat ja keräiltiinkin siinä sitten porukkaa Irkutskin eri hostelleista ja jo seuraavan hostellin kohdalla kyytiin hyppäsi kuin ihmeen kaupalla pari suomalaista, siis mitä?! Niin juuri, missäpä muualla sitä suomalaisia tapaisin kuin Baikal-järvellä Siperiassa... Ei kai siinä mitään! Aivan loistavaa matkaseuraa saimme mainituista suomalaisista ja kun sitten lopulta saatiin bussi täyteen ja odoteltiin vielä 40 minuutin verran Irkutskin bussiasemalla kellon muuttumista 11, päsimme lopulta matkaan...
Matka sujui oikein rattoisassa hengessä ja ihailimm esiinä matkan aikana kylien määrän vähenemistä ja vapaana kulkevia hevosia ja lehmiä... ei taitaisi ihan EU-direktiivit sallia jos pistettäis Suomessakin eläimet vaan käyskentelemään oman mielensä mukaan. Osa tiloista oli varmasti vanhoja kolhoositiloja, tai siltä ne ainakin näyttivät.... Puolimatkassa pysähdyttiin huoltsikalle (joka oli muuten vastaava kun Suomessa oli ehkä 20-30 vuotta sitten) perunapiirakoille ja huone helpotukseen (joka oli muuten kuoppa maassa tällä kertaa, vaihteluna reikä lattiassa wc:ihin joihin siirryttiin heti Jekaterinburgista alkaen)
No, kun sitten jatkettiin niin kylät alko pikkuhiljaa kokonaan kadota kartalta ja sitä mukaan kun ihmiset vähenivät niin myös tiet kävivät entistä huonommiksi. No, tätä osattiin jo odottaakin. Sitten, yhtäkkiä, ihan puskista mun vieressä oli tulipalo, siis bussin sisällä mun vieressä paloi?!?!! KÄÄK!!!! Siis auto palaa! Kaikki pakeni autosta ulos ja kun kuski lopulta tajus jutun se juoksi aukaseen takaoven, ja sammuttaan paloa. Pieni shokki!! Siinä mun alapuolella oli bensakanisteri, suojaamaton akku ja se mun lakkapullo. Ne siinä sitten 30 asteen lämmössä olivat lähteneet järjestelemään meille pientä matkayllätystä ja no täytyy myöntää että hommassa oli mukana jo vähän isommankin katastrofin ainekset! Kiroiltiin siinä sitten porukalla hetki kaikilla mahdollisilla kielillä kunnes meidän käskettiin hypätä takaisin kyytiin ja jatkaa matkaa. Katku auton sisällä oli kammottava ja itse olin täysin vainoharhainen tästä eteenpäin sillä olin varma, että kohta mun vieressä palaa taas uudestaan... Huomautettakoon siis vielä että mun sateenvarjo paloi tuossa rytäkässä, joten tässä kohtaa oli pakko toivoa hyvää säätä loppumatkalle....
Lossilla ylitettiin siis sitten Baikal-järvi, joka lopulta hysteerisen ja pomppuisan loppumatkan jälkeen tuli näkyviin! Lopultakin! Matkaa vielä saaren mutkaisia ja huonoja pikkuteitä pitkin oli ehkä 40 kilsaa ennen kuin saavuttiin pikkuruiseen kylään joka on siis Olkhon saaren keskus. Meidät tiputettiin viimeisenä kylän toisella laidalla olevan perheemme luo, ja täytyy sanoa että oli maailman paras ratkaisu olla uskomatta meidän "Raamattua" eli LonelyPlanetiä, ja valita yösija pienemmästä paikasta. Raamatun mainostama Nigita's Guesthouse oli aivan täynnä turisteja, 40 ainakin ja itse saimme nauttia täyden palvelun kotimajoituksesta omalla beachillä ja saunalla varustettuna ihan omassa rauhassa... AAH!
Tutustuttuamme hostiimme lähdimme tutustumaan rantaan ja kiipeilemään ja kuljailemaan pitkin pääkylän katuja. Näköalat olivat henkeäsalpaavat, varmasti upeimpia mitä olen ikinä nähnyt! Rafaelin Internet- tarpeen vuoksi pysähdyimme vielä Internet-kahvilaan ja ruokakauppaan ennen kuin palasimme päivälliselle majapaikkaamme. Pääsimme heti käsiksi Baikal-järven perinteiseen Omul-kalaan, joka siis elää ainoastaan Baikal-järvessä. Herkullista! Lisäksi tarjolla oli perunamuusia, salaattia, leipää, hedelmiä ja teetä. Aivan upeaa!! Ei uskoisi että 700 ruplalla yö saa aamupalan, päivällisen, sekä majoituksen 4 hengen mökkitiloissa... Luksusta! Meidän kolmen lisäksi siellä asusteli 2 puolalaista poikaa, jotka kotipuolessa ovat töissä kasinossa. Illalla päätettiin mennä porukalla vielä saunomaan ja tutustumaan toisiimme... Kaikenkaikkiaan aivan upea päivä jos sitä matkustamisosaa ei oteta huomioon ;)
Päivä 12. Aamu valkeni Olkhon saarella ja eilisen illan suunnittelun lomassa tiedossa olisi matka saaren pohjoiskärjelle asti, johon sisätyisi myös hevosratsastusta. Tää on siis yksi mun elämäni mahtavimmista päivistä! Lähdetitin liikkeelle aamulla klo.11 jolloin meidät nousi paikallinen opas retkellemme kohti saaren pohjoiskärkeä. Kun astuttiin sitten marsun kyytiin niin mun järkytyksekseni autossa istui meidän lisäksi 5 suomalaisen pojan ryhmä höystettynä yhdellä saksalaiselle pojalla.. Siis mitä ihmettä? Mistä koko 5 miljoonan ihmiset Suomi on päättänyt tehdä Trans-Siperian matkansa, tai tarkemmin sanottuna Baikalin-matkansa juuri samaan aikaan kun mä.. Ei me meinaan nähty yhtään tsekkiä koko matkalla ja saksalaiset joita on joka paikassa oli tuolla saarella vähemmistönä suomalaisiin verrattuna.. käsittämätöntä!
Kierrettiin siinä sitten saarta, maisteltiin välissä vähän kukkasia ja puskia ja pysähdeltiin eri kallioille. Opas kertoili matkan aikana tarinoita mm. ennen saarella toimineesta kolhoosivankilasta ja ennen pitkää meidän olikin aika hypätä kyydistä hetkeksi hevostallien tullessa näkyviin. Ihanaa! Meitä odotti 3 hevosta sekä paikallinen mies, joka lähti mukaamme ratsastamaan. Tiedossa olisi noin tunnin mittainen retki joka päättyisi saaren pohjoiskärkeen jossa tarkoituksena olisi taas liittyä muiden seuraan ja nauttia kalasoppalounas... Itse sain mustan orin, joka oli virtaa täynnä ja hetken toisiimme totuteltuamme saatoin siirtyä vain ihailemaan maisemia. Aivan mieletön tapa tutustua saareen!!! Mentiin mäkiä ylös alas ja kun lopulta päästiin saaren pohjoiskärkeen moni kommentoi kateellisin äänenpainoin kuinka hyvältä ratsastuksemme näytti! Kerrassaan upeata!
Pohjoiskärjeltä jatkettiin sitten eteenpäin vielä muutamalla kuuluisalla ja hienolla paikalla pysähtyen ennen kuin aloitettiin hieman uninen paluumatka kohti saaren keskusta. Illalla sitten nähtiin meidän tulomatkan suomalaistuttavuuden kanssa beach-olun merkeissä ja naureskeltiin siinä sitten pari tuntia illan pikkuhiljaa pimetessä auringonlaskun myötä. Pojat vaihtoi matkasuunnitelmia Mongoliaan liittyen ja lopulta käppäiltiin meitin tontille sauna mielessä, jonne sitten mentiinkin omalla porukalla Matin lähdettyä suunnistamaan kohti omaa majapaikkaansa. Ennen tätä rantaolutta oltiin kuitenkin keretty jo käymään uimassa Baikal-järvessä, sekä lisäksi veden puhtauden vuoksi myös juomaan sitä. Koska päivällisellä tarjoiltiin jälleen kerran Omul-kalaa, oli kaikke oleellinen koettu: Oltiin uitu Baikal-järvessä, syöty Baikal-järvestä ja vieläkin juotukin siitä..... Been there, done that!
Seuraavana aamuna oli jo tiedossa paluumatka Irkutskiin, sillä Karel ei halunnut jäädä ottamaan päiväksi aurinkoa Olkhonin beachille mikä oli mun suunnitelma.. Päätettiin sitten tehdä matka yhdessä Rafaelin kanssa Irkutskiin josta erkaannuttais sitten omiin suuntiimme.
Päivä 13. Aamu valkeni ja kalapitoisen aamupalan jälkeen odoteltiin meitin marsua, jonka piti ilmestyä hetkenä minä hyvänsä. Vauhdikas mieskuski siinä kurvasin talon viereen mutta kun ei oltu sisäänhyppyvalmiina, se päätti VAROITUKSISTA HUOLIMATTA beach.n läpi käydä pikaisesti hakemassa pari muuta kyytiläisestä toisesta hostellista. No sinnehän se sitten jäi kiinni ja lopulta kun 10 minuutissa sinne oli jumiutunut 3 eri marsutkaa (taisi olla aloittelevien kuskien kokoontumisajot menossa) traktori ilmestyi kuvaan vetämään minibussit irti hiekasta... Oli siinä meillä naurussa pitelemistä. Se ilo loppui kuitenkin lyhyeen, sillä meidän kuski osoittautui ihan kaistapääksi. En ole ikinä elämässäni kenenkään kyydissä pelännyt niin paljon! Meidän rinkat pistettiin taas lopulta katolle, mutta ne kiinnitettiin ihmetykseksemme vain polkupyöräkäärmeillä ja pelkäsimme koko matkan että saavumme Irkutskiin ilman tavaroitamme. Lisäksi kaveri meinasi kaataa bussin kerran ja 2. hostellin pihassa sekä tämän lisäksi tää hullu ajoi serpentiiniteitä pitkin 30 alueella vähintään 80....
Kun sitten lopulta 5-6 tunnin jälkeen päästiin perille Irkutskiin olimme niin jumissa johtuen Marsutkan huonosti mitoitetuista penkeistä ja huonosta istuma-asennosta, että tuntui kuin olisimme päässeet taivaaseen päätyessämme taas Admiral-hostelliin, jossa vanha tuttu tyttömme meidät otti vastaan iloisena ja kysymyksiäpursuavana! Karelin kanssa selvitettiin hieman omaa suunnitelmaamme ja lopulta kun saimme liput ostettua Ulan-Udeen, lähdimme syömään ja kahville raskaan päivän päätteeksi. Tarkoituksena oli siis että Rafa jää Irkutskiin, josta hän jatkaa seuraavana päivänä kohti Ulan-Bataaria, ja me siirrymme Ulan-Udeen, joka ei ollut osa alkuperäistä matkaohjelmaamme. Täältä jatkaisimme sitten kohti Vladivostokia puolentoistapäivän mittaisen tutkimusmatkan jälkeen.... Venäjän itäraja lähestyy siis koko ajan, jonka lisäksi ollaan myös todella lähellä Mongoliaa ja Kiinaa... Mutta Ulan-Udesta sitten seuraavalla kerralla...
Irkutskin rautatieasemalta käveltiin sitten Ankara-joen ylitse hostelille. Yksi parhaista hostelleistamme koko matkan aikana (Admiral-hostel oli nimi jos joku käyttää näitä tekstejä omaa matkaa suunnitellessaan) ja meitä vastassa oli nuori tyttö, joka itse asiassa oli ensimmäistä päiväänsä töissä kyisessä hostellissa. Meistä tuli itse asiassa hyvät kaverit ja kirjoitellaan vieläkin kuulumisia, katsotaan kuinka pitkäksi ystävyydeksi meidän kohtaaminen muodostuukaan... No joka tapauksessa, illalla kerettiin hieman juhlistamaan saapumistamme muutamalla neuvoa-antavalla jota ennen siis tehokkaasti kierrettiin jo puoli kaupunkia sopivaa ravintolaa etsiessä. Lopulta päädyttiin pizza-raflaan, joka oli itse asiassa varsin karmea... Venäläiset rakastavat suunnattomasti majoneesia, mutta tarvitseeko sitä laittaa pizzaankin?!?! No, ruokaa se on majoneesikin.... ehkä...
Kahvin jälkeen lähdettiin kiertämään Karelin knassa kaupunkia Rafaelin vieläkin viipyessä konsulaatissa. Kierrettiin rantakatua pitkin kohti Kirova-aukiota, jossa itse asiassa tavattiinkin sitten oikein mielenkiintoinen australialaismies, joka oli 8 hengen porukalla lähtenyt myös Siperiaa kiertämään. He olivat jo nähneet mm. Olkhon-saaren ja Ulan-Ude:n jotka olivat meidänkin tulevalla matkakohdelistallamme, joten jäimme oikein pitkäksi toviksi siihen nauttimaan auringonpaisteesta ja vaihtamaan matkakuulumisia. Parasta miehessä kuitenkin oli aivan jumalainen aksentti, jota muistelen vieläkin lämmöllä.... Toivottavasti päästään Sydney:n käymään vielä joskus kyseistä kaveria moikkaamassa :)
Tästä jatkoimme sitten kohti Leninin patsasta, jossa otettiin jo perinteeksi muodostuneet valokuvat. Rafaeli liittyi meihin tässä kohtaa ennen kuin katosi taas pieneksi hetkeksi konsulaattiin. Matkalla kohti Aleksanteri III patsasta poikkesimme myös sushi-baariin lounaalle (aah, aivan jumalaista ruokaa tuo sushi!! <3) Illalla sitten hoidettiin asiat kuntoon jatkon kannalta ja varattiin Olkhon-saarilta perhemajoitus ja lisäksi marsukyyti saarelle... homma hoidossa!! Eli aamulla kohti Baikal-järveä ja Olkhon-saarelle, joka on siis Baikalin isoin saari... Yläpuolella vielä kaunis auringonlasku Ankara-järven rannalla...
Päivä 11 luulisin... Elikäs aamulla herättiin väsyneinä mutta ajoissa, sillä bussin piti tulla noutamaan meidät hostellilta 8.45.. no 15 minuutin odottelun jälkeen saatiinkin tieto, että bussi lähtee vasta tuntia myöhemmin ja siirryttiin takaisin hostellille ja Rafan kanssa otettiin vielä 30 minsa päiväunet ennen kuin yritettiin lähtöä uudestaan... Kauhukseni tavarat pakattiin bussin katolle ja tästä peljästyneenä tyhjensin rinkan taskuista sisätiloihin sateenvarjoni, lakkapulloni sekä ison pullon vettä. Näiden mukaanottaminen oli kuitenkin virhe, mutta siitä sitten myöhemmin. Olimme ensimmäiset kyytiin astujat ja keräiltiinkin siinä sitten porukkaa Irkutskin eri hostelleista ja jo seuraavan hostellin kohdalla kyytiin hyppäsi kuin ihmeen kaupalla pari suomalaista, siis mitä?! Niin juuri, missäpä muualla sitä suomalaisia tapaisin kuin Baikal-järvellä Siperiassa... Ei kai siinä mitään! Aivan loistavaa matkaseuraa saimme mainituista suomalaisista ja kun sitten lopulta saatiin bussi täyteen ja odoteltiin vielä 40 minuutin verran Irkutskin bussiasemalla kellon muuttumista 11, päsimme lopulta matkaan...
No, kun sitten jatkettiin niin kylät alko pikkuhiljaa kokonaan kadota kartalta ja sitä mukaan kun ihmiset vähenivät niin myös tiet kävivät entistä huonommiksi. No, tätä osattiin jo odottaakin. Sitten, yhtäkkiä, ihan puskista mun vieressä oli tulipalo, siis bussin sisällä mun vieressä paloi?!?!! KÄÄK!!!! Siis auto palaa! Kaikki pakeni autosta ulos ja kun kuski lopulta tajus jutun se juoksi aukaseen takaoven, ja sammuttaan paloa. Pieni shokki!! Siinä mun alapuolella oli bensakanisteri, suojaamaton akku ja se mun lakkapullo. Ne siinä sitten 30 asteen lämmössä olivat lähteneet järjestelemään meille pientä matkayllätystä ja no täytyy myöntää että hommassa oli mukana jo vähän isommankin katastrofin ainekset! Kiroiltiin siinä sitten porukalla hetki kaikilla mahdollisilla kielillä kunnes meidän käskettiin hypätä takaisin kyytiin ja jatkaa matkaa. Katku auton sisällä oli kammottava ja itse olin täysin vainoharhainen tästä eteenpäin sillä olin varma, että kohta mun vieressä palaa taas uudestaan... Huomautettakoon siis vielä että mun sateenvarjo paloi tuossa rytäkässä, joten tässä kohtaa oli pakko toivoa hyvää säätä loppumatkalle....
Tutustuttuamme hostiimme lähdimme tutustumaan rantaan ja kiipeilemään ja kuljailemaan pitkin pääkylän katuja. Näköalat olivat henkeäsalpaavat, varmasti upeimpia mitä olen ikinä nähnyt! Rafaelin Internet- tarpeen vuoksi pysähdyimme vielä Internet-kahvilaan ja ruokakauppaan ennen kuin palasimme päivälliselle majapaikkaamme. Pääsimme heti käsiksi Baikal-järven perinteiseen Omul-kalaan, joka siis elää ainoastaan Baikal-järvessä. Herkullista! Lisäksi tarjolla oli perunamuusia, salaattia, leipää, hedelmiä ja teetä. Aivan upeaa!! Ei uskoisi että 700 ruplalla yö saa aamupalan, päivällisen, sekä majoituksen 4 hengen mökkitiloissa... Luksusta! Meidän kolmen lisäksi siellä asusteli 2 puolalaista poikaa, jotka kotipuolessa ovat töissä kasinossa. Illalla päätettiin mennä porukalla vielä saunomaan ja tutustumaan toisiimme... Kaikenkaikkiaan aivan upea päivä jos sitä matkustamisosaa ei oteta huomioon ;)
Kierrettiin siinä sitten saarta, maisteltiin välissä vähän kukkasia ja puskia ja pysähdeltiin eri kallioille. Opas kertoili matkan aikana tarinoita mm. ennen saarella toimineesta kolhoosivankilasta ja ennen pitkää meidän olikin aika hypätä kyydistä hetkeksi hevostallien tullessa näkyviin. Ihanaa! Meitä odotti 3 hevosta sekä paikallinen mies, joka lähti mukaamme ratsastamaan. Tiedossa olisi noin tunnin mittainen retki joka päättyisi saaren pohjoiskärkeen jossa tarkoituksena olisi taas liittyä muiden seuraan ja nauttia kalasoppalounas... Itse sain mustan orin, joka oli virtaa täynnä ja hetken toisiimme totuteltuamme saatoin siirtyä vain ihailemaan maisemia. Aivan mieletön tapa tutustua saareen!!! Mentiin mäkiä ylös alas ja kun lopulta päästiin saaren pohjoiskärkeen moni kommentoi kateellisin äänenpainoin kuinka hyvältä ratsastuksemme näytti! Kerrassaan upeata!
Seuraavana aamuna oli jo tiedossa paluumatka Irkutskiin, sillä Karel ei halunnut jäädä ottamaan päiväksi aurinkoa Olkhonin beachille mikä oli mun suunnitelma.. Päätettiin sitten tehdä matka yhdessä Rafaelin kanssa Irkutskiin josta erkaannuttais sitten omiin suuntiimme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti