Viimeksi jäätiin siis Irkutskiin josta matkan piti ”turvallisen” Olkhonin matkan jälkeen jatkua suunnittelemattomalle pysäkille, eli Ulan-Udeen, aivan Mongolian ja Kiinan välittömään läheisyyteen. Tässä kohtaa matkaa alkaa jo pitkä reissaaminen tuntua siinä määrin, että mielessä pyörii paljon vanhoja hetkiä, muistoja, ihmisiä. Kun on aikaa ajatella, ei voi välttyä asioiden läpikäymiseltä ja hetkittäin kyllä ollaan aika kaukana nykyhetkestäkin.
Päivä 14 (luulisin). Saavuttiin Ulan-Udeen varsin kohtuullisen junamatkan jälkeen, aikaisin aamulla, 6.19 paikallista aikaa. Ulan- Uden rautatieasemalta otettiin taksi hostellille 100 ruplalla, mutta pientä hermojen kiristelyä vaati kyllä hostelliin sisäänpääsy. Jostain syystä meidän kännykät ei tavoittanut Ulan-Udessa verkkoa lainkaan, ja oltiin siis hyvin pitkälti koko puolitoista päivää ilman puhelinyhteyksiä. Hostellien tapaan tääkin mesta sijaitsee asuinkerrostalossa ja opastus paikan löytämiseksi ei ole mikään selkein. Koska Karel oli kyseisen mestan hommannut meille yöpaikaksi, en itse voinut valmistautua asiaan mitenkään. Lopulta löysin sitten ovisummerin kera varustetun oven, josta päästiin sisään ihan ohjeiden mukaisesti. Vaikka kärsivällisyyteni olikin kasvussa, tehokkaan suomalaisen ajatusmaailma ja toimintatavat eivät aina kohtaa aikaansaamattoman tsekkiläisen toimintatapojen kanssa ja pieni matkaseuran muutos kävi tässä kohtaa jo mielessä.
Hostellin omistajapariskunta oli aivan fantastinen ja saatiin siinä sitten aamusta esittelykierros ennen kuin sammuttiin keräämään voimia huonosti nukutun yön jälkeen. Siinä puolen päivän tienoilla herätessämme sitten saatiin nauttia ensinnäkin hintaan kuulunut ”kevyt aamupala”, joka piti sisällään leipää, suklaalevitettä/voita ja kahvia/teetä. Koska puhuttiin venäjää molemmat, saatiin heti oikein loistava kontakti meidän hostellin omistajiin, ja lopulta istuskelin itse heidän kanssa aamupalalla useita tunteja ja sain jopa nauttia lämpöisistä leivistä joita kyseinen pariskunta itselleen oli aamupalaksi kokannut. Fiilis oli korkealla ja itse nautin suunnattomasti laiskasta ja hitaasta aamusta, joita ei kyllä edellisten parin viikon aikana ollut tullut vastaan.
Jakauduttiin tässä kohtaa matkaseurani kanssa, sillä oma tarkoitukseni oli kerrankin nauttia kaupungista hitaasti, ilman ahdistavia turismiin kuuluvia ”suorituspaineita”. Karel lähti buddhalaistemppelille, joka sijaitsi bussimatkan päässä kaupungista, ja itse siirryin kaupungin keskustaan, arbaatille eli kävelykadulle, lukemaan ja seuraamaan paikallista elämänmenoa. Ilma oli aivan fantastinen ja Anna Kareninan seurassa aika kuluikin varsin sukkelaan. Kiersin toki päänähtävyyksiä, kauppoja ja istuin aivan jumalaisessa ”Marco Polo”- nimisessä kahvilassa, mutta päivä oli kyllä kaiken kaikkiaan täydellinen. Illalla mentiin vielä sushille Karelin kanssa juttelemaan kummankin päivän nähtävyyksistä, mikä kruunasi illan. Olisi jo aiemmin pitänyt tehdä enemmän omia juttuja, niin ei olisi tarvinnut hampaita kiristellä niin paljoa kun toiveet ei kohtaa. Illalla soittaessani koti-Suomeen vasta sitten taisin tajuta kuinka suuri maa Venäjä oikeasti on, sillä Ulan-Uden ja Pälkäneen aikaero on 6 tuntia… kaukana ollaan…
Seuraavana päivänä eli matkan 15. päivänä oli aamusta vielä aikaa kierrellä ja siirryttiin Karelin kanssa yhdelle kaupungin korkeimmista kukkuloista, jossa sijaitsi yksi buddhatemppeli lisää. Ulan- Udesta tekee mielenkiintoisen kaupungin juurikin uskonnon eroavaisuus ja Kiinan ja Mongolian tuomat vaikutteet. Siinä missä Kazanissa eron teki islamin tuoma vaikutus, täällä Ulan- Udessa tuon vaikutuksen hoitaa buddhalaisuus. Tältä datshanilta maisemat kaupungin yli olivat vähintäänkin kohtuulliset ja vaikka itse temppelissä nähtävää ei ole kauheasti, kyllä kiipeäminen ehdottomasti kannatti. Paikallehan pääsee siis marsrutkalla, mutta tällä kertaa se jätti meidät puolimatkaan kertoen että ollaan jo aivan lähellä. Siinä me sitten kuntoiltiin taas heti aamusta, jee!
Kun päästiin alas vuorilta, kävin itse nauttimassa vielä lounaan ennen järkyttävän pitkää junamatkaa (pisin koko matkan junaetapeista oli siis tiedossa) jonka lisäksi kävin vielä kaupassa ostamassa evästä. Taksilla juna-asemalle ja junaa odottelemaan. Viimeinen etappi oltiin järkätty niin, että kyseessä oli siis alkuperäinen nro. ½ ROSSIJA juna, joka siis kulkee väliä Moskova- Vladivostok. Matka kestää kokonaisuudessaan noin viikon ja junassa on mm. ilmastointi ja suihkut. Jopa kolmosluokassa näki eron meidän aikaisempiin junavaihtoehtoihin. Siirryin itse melkein heti nukkumaan, sillä junassa istuskeleminen on varsin tylsää. Itse nukuin ja luin pääosan kaikista junareissuista, ja jos vaan ympärillä oli puheliaita venäläisiä, kului matka tietty paljon rattoisammin.
Ulan- Uden ja Vladivostokin välistä löytyi myös suurimmat metsäpalot koko reissulla. Ihan junaradan vieressä ollut palo nostatti niin kauheat savut, että en ole ikinä nähnytkään. Lisäksi meidän junakin haisi ihan savulle vielä pitkään kyseisen palopesäkkeen jälkeenkin. Venäjällä taitaa olla metsää mitä polttaa. Viime kesän palojen jäljet näkyy edelleen tuolla, puiden rungot on ihan mustia ja puut on täysin oksattomia…
Päivä 16. Junassa edelleen. Päivä menee nukkuessa, välillä lukiessa ja taas nukkuessa. Varsin rauhallista. Vähän suunnittelen jo Vladivostokia ja mitä nähtävyyksiä siellä pitäis kiertää. Väsyttää.
Päivä 17.Matka junassa jatkuu. Junan ilmastointi on tehnyt tehtävänsä 36 asteen helteiden jälkeen ja kärsin flunssasta. Väsyttää tuhottomasti ja mielessä pyörii jo oma sänky ja Pietari. Lisäksi Suomi alkaa jo häämöttää ajatuksissa, vaikka lähtö on tiedossa vasta juhannuksena. Toinen puoli musta on asiasta innoissaan, toinen puoli, no ahdistuu. 8 tunnin aikaero Suomeen tässä kohtaa. Oman tilan puute ahdistaa. Ilma tihkusateinen junan ulkopuolella.
Päivä 18. Lopultakin Vladivostok!!! 6.17 päästiin vihdoin haukkaamaan raitista ilmaa ja tuijottamaan silmiin sitä patsasta joka kertoo meidän päässeen perille. Moskovasta liki 9000 kilometriä itään. Itsellä takana reilusti yli 10 000 kilometriä. Huh! Otettiin lopulta taksi kun Karel ei ollut ihan selvittänyt kuinka Vladivostokin bussit toimii. Otettiin jälleen aamusta päiväunet, jonka jälkeen hajaannuttiin tutkimaan kaupunkia. Kiersin itse suurimpia nähtävyyksiä, ja kirjoittelin postikortit, mutta flunssan parantamiseksi yritin ottaa iisisti. Karel lähti illalla baariin joidenkin Dashan kavereiden kanssa, itse otin buranan ja sammuin sänkyyn tosi aikaisin.
Päivä 19. Lisää kiertelyä (alapuolella kuva Funicular kiskojunasta, jolla pääsee helpommin mäkistä maisemaa ylös). Kiva keli ja flunssa jyllää edelleen. Otettiin Karelin kanssa illasta vielä valokuvat ja sitten käytiin syömässä sellaisessa tyylikkäämmässä ravintolassa Karelin viimeisen illan kunniaksi. Karel oli varannut lentonsa aikaisemmin ja saanut ne halvemmalla jo sunnuntaille. Oma lentoni lähtisi vasta maanantaina 13.6, koska se oli halvin vaihtoehto, siltikin 400 euron tuntumassa. Yksi päivä Vladivostokissa lisää mulle! Ilta meni mukavasti ja lopulta päästiin nukkumaankin. Vähän oudoksutti ajatus jäädä yksin sinne toiseen päähän Venäjää, varsinkin kun ei 3 viikkoon ollut hetkeäkään oikeasti yksin. No aattelin ottaa vikan päivän ihan loman kannalta.
Päivä 20 ja samalla Denj Rossija eli Venäjän kansallispäivä. Olin unohtanut aamuun mennessä koko asian ja yhtäkkiä kun bussi kaartoikin keskustassa ihan väärään suuntaan, havahduin tajuamaan että tiedossa olisi paraati ja puheita. Keräsin kaiken krääsän jota tarjolla oli lippujen, nauhojen ja kansallishymnin sanojen muodossa eikä se paraatikaan olleenkaan huono ollut! Ostelin siinä sitten tuliaisia, istuin kahvilassa ja muuta pientä, mutta koska kuume teki taas nousuaan, en jaksanut kovin montaa tuntia kaupungilla hengata. Hostellissa pakkasin ajoissa, otin päivätorkut ja tarkistin lentotietoja, joita ei kuitenkaan ollut saatavilla. Taksinkin sain tilattua. Lento vähän jännitti, sillä en ole koskaan istunut lentokoneessa 10 tuntia putken.
Päivä 21. Aamulla herätys klo.6, suihkuun ja tavarat selkään. Taksilla kohti lentokenttää, jossa tiedossa olikin sitten odottelua oikein sanan varsinaisessa merkityksessä. Olin kuitenkin innoissani ajatuksesta että pääsisin kotiin! Vaikka reissu todistikin kuinka upea maa Venäjä on ja nautin täysin siemauksin koko kolmen viikon upeasta kokemuksesta, väsy painoi jo tässä kohtaa niin, että oma sänky tuntui varsin houkuttelevalta mielikuvalta. Boeng 777 lastattiin lopulta ja se nousi vielä ilmaankin. Sitten vaan istuskellaan (ihan kun tässä olis nyt taas jotain tuttua?). Nukuin varmaan puolet 10 tunnin lennosta, ja lopun aikaa söin ja luin. Matkan aikana tarjottiin kaksi lämmintä ruokaa ja juomia. Lisäksi pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni kokeilemaan lentokoneen wc:tä (kaikkea sitä ihminen voikaan elämässään kokea!!!). Lopulta ilmoitettiin Moskovan lähestymisestä… aah, jaloittelua tiedossa! Moskovassa sain jatkolentoni lipun hoidettua varsin sutjakkaasti, jonka jälkeen tiedossa oli odottelua. Pieni välipala ja lisää Anna Kareninaa. Lentokentät ovat siitä mielenkiintoisia, että siellä pyörii jos minkälaisia ihmisiä… Ei käynyt odottelu tylsäksi varsinkin lapsia seuratessa! :D
Lopulta alkoi lastaus mun Pietarin koneeseen. Enää tunti ja olisin jo oikeassa kaupungissa. Siitä tietty vielä ainakin puolitoistatuntia että pääsisin kotiin ja omaan sänkyyn, mutta se on sivuseikka. Lopulta kun laskeuduttiin selviskin että samassa koneessa oli lentänyt joku erittäin tärkeä naishenkilö, Pietarin pormestaritar… jota oli kentällä vastassa sitten tummin lasein varusteltu auto. Aah, melkein sukua julkkikselle- fiilinki nostatti meininkiä kummasti ja kun hihnalta löytyi mun 13 kilon rinkkakin lopulta niin olo oli kuin taivaassa. IHANAA OLLA KOTONA! Hyppäsin lentokenttä bussiin joka vei metrolle ja metrolla sitten Akademitseskajalle. Tiedossa olis Suskin viimeisen illan bileet… Mutta niistä sitten seuraavassa jaksossa…
Jos joku nyt tässä kohtaa harkitsee lähtevänsä Siperiaa kiertämään niin en voi mitään muuta kuin suositella. Itse nautin kyllä matkasta ihan uskomattoman paljon ja varsinkin jos osaa hieman venäjää, ei reissu voi olla kuin onnistunut. Suosikkikohteeni olivat Kazan ja Olkhon- saari. Jälkimmäistä varten kannattaa varata jo ihan oma viikkonsa. Se on Venäjän alkukantainen Riviera! Neljäsosa maailmanympärysmatka opettaa paljon ihmisistä ja elämästä, ja ehkä ennakkoluuloisille suomalaisille on hyvä todeta, että jopa Venäjällä ja Siperiassa elämän perusedellytykset ovat aivan samat kuin missä tahansa muuallakin. Ja ihmiset, ihmiset ne vasta siellä perusedellytysten ympärillä ovatkin mukavia! Kun ihmisillä on aikaa ajatella muutakin kuin rahaa, tehokkuutta ja omaa etua, on lopputuloksena oikeasti mielenkiintoisia elämäntarinoita ja – kohtaloita. Suosittelen!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti