Viikot tuntuu kuluvan kauheaa tahtia ja Pietarissa on asuttu jo kuukauden päivät. Wau! Koti-ikävästä ei ole tietoakaan, mihin varmasti osaksi on vaikuttanut se, että tekemistä riittää päivän jokaiselle tunnille. Kroppa ei vieläkään ole täysin sopeutunut valvomaan reilusti yli puolen yön ja toistaiseksi aamulenkit ovat jääneet vain unelmiksi alitajuntaan. Täkäläinen aikataulu kun alkaa klo.10 aamupäivällä Suomen klo. 8 sijaan. Joka aamu uskottelen että huomenaamulla raahaudun lenkille, mutta tänäänkään tuo kaunis ajatus ei saanut tuulta purjeisiin, koska nautimme teatteri-illan jälkeen vielä shampanskojea kotona ja keskustelimme syvällisiä maahanmuuttopolitiikasta ja toisesta maailmansodasta itävaltalaisen kämppikseni kanssa.
Eilen siis tehottoman opiskelupäivän päätteeksi lähdimme suuntaamaan keskustaan ja kohti Mihailovskin teatteria, joka sijaitsee Taiteiden aukiolla aivan Nevski Prospektin vieressä. Saimme liput lyhyellä varoitusajalla seuraamaan aah niin klassista Joutsenlampea, ja täytyy kehua, että puitteet olivat aivan mahtavat. Tosin kun tajusin kuulevani ympäriltäni pääasiassa suomea, ruotsia ja saksaa juhlatunnelmani laski hieman, sillä en odottanut joutuvani keskelle pohjoismaisia ja saksalaisia turisteja. Koska itse käytimme sujuvasti sekaisin englantia ja venäjää, en usko kenenkään suomalaisen huomanneen läsnäoloani. Ruotsalaisillekaan en uskaltanut mennä puhumaan, sillä olen jo unohtanut miten ruotsia puhutaan ja mitä luultavimmi olisin yrittänyt venäjäksi sönköttää jotain (vaikka luulisinkin puhuvani ruotsia).
Baletti itsessään oli hieno ja nautin etenkin Tsaikovskin musiikista, joka todellakin jaksaa sykähdyttää. Lisäksi orkesteri oli äärimmäisen taitava! Baletista en itse asiassa niinkään mitään ymmärrä mutta etenkin naispääosan esittäjä kyllä osasi asiansa, sillä jokainen liike oli todellakin viety loppuun viimeistä piirtoa myöden! Meillä oli oma kolmen hengen aitoa 1 parvella ja vaikka paikat eivät olleetkaan ihan keskeltä teatteria, nautin esityksestä kyllä täysin mitoin. Ensi kerralla täytyy yrittää muistaa myös perivenäläiseen tapaan nauttia shampanskojea ja kaviaarialeipää jo näytöksessä eikä vasta kotona jälkikäteen. Tyydyimme kuitenkin cappucinoon ja mansikoihin, sillä univelka vaatii kofeiininsa.
Tänään tiedossa on Filharmonikkojen konsertti Rahmaninovin musiikilla kruunattuna. Kehun sitä sitten vasta jälkikäteen, mutta tiedossa on varmasti todellinen elämys. En muista koska olisin Suomessa viimeksi käynyt seuraamassa sinfoniaorkesterin konserttia joten nyt täytyy ottaa kaikki ilo irti tästä kulttuurin Mekasta ja sen taidetarjonnasta.
Eilen poliittisen ja hieman hiprakkaisenkin maahanmuuttokeskustelun lomassa teimme myös suunnitelmia sunnuntaille. Repino (Kuokkala) sijaitsee noin 47 kilometriä Pietarista luoteeseen ja paikka on saanut nimensä tietenkin kenenkäs muunkaan kuin Ilja Repinin mukaan. Repin asui kyseisessä datsassa 30 vuotta ja kuoli samaisessa paikassa 1930 86 vuoden iässä. Hänet on myös haudattu tämän erikoisen datsan pihamaalle. Nykyisin rakennus on avattu museoksi. Saas katsoa kuinka moni on kykenevä lähtemään sunnuntaina riittävän aikaisin liikeelle sinne koska paikalle pääsee kätevimmin junalla, pitää retkelle varata hieman normaalia enemmän aikaa. Tänään on kuitenkin lauantai ja vaaratekijänä on että kun kuitenkin porukka suuntaa keskustaan juhlimaan ja ensimmäinen metro takaisin tulee vasta 5-6 aikoihin, voi aamuherääjät olla vähissä. No, посмотрим eli katsotaan.
Sain kauhean leivontavimman tuossa torstai-iltana ja kappas keppanaa, ongelmaksi osoittautui toimivan uunin löytäminen kampukselta, sillä se olikin suuremman työn ja tuskan takana kuin neulan etsiminen heinäsuovasta. Naapureillamme on grillimikro, jolla voisi periaatteessa leipoa mutta lopulta vastapäisestä kämpästä löytyi myös toimiva uuni (vahtimestarin mukaan yhdenkään asuntolan uuneista ei pitäisi toimia). Tarkoituksenani on leipoa huomenissa mokkapaloja ja kääretorttu ja istua sitten iltaa kavereiden ja ison teekannun kanssa. Torstaina intouduin jo keittämään riisipuuroa ja lisäksi nautimme iltapalaksi kauraomenapaistosta mikroversiona (toimiva uuni löytyi kovan etsinnän jälkeen siis vasta lähempänä puolta yötä).
Kaikkien tiedoksi on vielä kerrottava, että kuin ihmeen kaupalla sain torstaina monikertaviisumini, mikä tarkoittaa käytänössä sitä, että saan poistua Venäjän alueelta ja pääsen vielä takaisinkin niin halutessani. Kyseisen lappusen saaminen on lähes helpottava tekijä, sillä siinä kohtaa kun oikeasti alkaa kaivata koti-Suomesta Fazerin sinistä ja salmiakkikossua, voi yksinkertaisesti vain hypätä marsutkaan ja päätyä loputla Helsinkiin vain 15 euron kohtuulliseen hintaan. Itse epäilen kyllä innostustani käyttä marsutkaa kulkuvälineenä sillä venläiseen tapaan marsutka pysähtyy matkareitin varrella aivan missä vain! Puksuta siinä nyt sitten 12 tuntien pysähdellen vähän väliä milloin missäkin marketissa. Oppisihan siinä sitä kuuluisaa venäläistä kärsivällisyyttä ja laveaa luonnetta, mutta silti. Luulen tyytyväni vaihtoehtoiskulkuneuvoihin hinnasta huolimatta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti