keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Syksyinen arki ja läpivetoiset ikkunat

Erittäin kolea syyssää voisi melkein syödä fiilistä täälä asuntolassa, mutta hyvin sujuu edelleen. Venäjällä asuntoloiden ja toki myös muun rakennuskannan eristys on hieman eri tasolla kuin Suomessa ja siihen asti, että tulee yleinen kaupungittain jaettava komennus pistää patterit päälle (kun keskilämpötila laskee tietyn rajan alapuolelle) joutuu koko kansa hytisemään aivan järkyttävästi vetävistä ikkunoista johtuen. Ei sillä, naisväki täälä tallustaa edelleen minihameissa mutta itse kaipasin jo paksuja 100 denierin sukkahousuja. Hetkellisesti (onneksi kyseessä oli aivan pikkuriikkinen hetki) epäilin jo, selviänkö ikinä talvesta täälä. Tuntuu että tuuli menee suoraan läpi luihin ja ytimiin!

Lähialueellamme on käyynissä asfaltointityöt josta johtuen teitä on suljettu ja osa julkisesta liikenteestä ohjattu sivukaduille. Käytännössä päivittäisautoilijalle tämä merkitsee sitä että kun virallinen autotie on suljettu, voi huoletta siirtyä kohteeseen pääsyn nopeuttamiseksi jalankulkuväylille ajelemaan. Melkein välillä hirvittää kun joku ajaa vilkkaasti käytettyä kävelyväylää 60-80 km /h vastaan edes hidastamatta jalankulkijoiden kohdalla. Noh, vielä ei ole ainakaa minun silmään sattunut yhtään alle jäänyttä jalankulkijaa, joten ehkäpä venäläiset osaavat arvostaa henkikultaansa.

Opiskelujen kanssa täälä iski heti maanantai kunniaksi aikamoinen paniikki kun tajusin, että koska luennot käyvät koko ajan haastavammaksi olisi vihdosta viimein aika todella opiskella tuo erikoissanasto eli juridinen venäjä kuntoon, jotta pääsee osallistumaan todellisuudessa luennoilla keskusteluun ja etenkin väittämään vastaan tietyissä asioissa. Kansainvälisen oikeuden professorini on ottanut minut jotenkin silmätikuksi, sillä onhan se hienoa kun luokassa on ulkolainen joka ei aina ihan täysin ymmärrä ja jota voi hyväksikäyttää ja samalla opettaa venäläisille opiskelijoille Suomen oikeusjärjestelmän perusteita. Valmistelen jokaiseen seminaariin esityksiä milloin mistäkin (ensi viikoksi tiedossa on esitys siitä kuinka Suomessa säädetään lakeja) ja vastineeksi en joudu/pääse vastaamaan niihin kysymyksiin joita venäläiset opiskelijat valmistelevat kyseisiin seminaareihin.

Viikonlopulle on tiedossa kulttuuria sillä olemme menossa lauantaina Pietarin kaupungin Filharmonikkojen konserttiin kuuntelemaan ketäpä muuta kuin Rahmaninovia. Lisäksi olemme kämppikseni kanssa suunnitelleet lippujen ostoa Joutsenlampea katsomaan Mihailovskin teatteriin perjantai-iltana, joten tiedossa on taas varsinainen kulttuuripläjäys. Josko sitä vielä keksisi jonkun museon sunnuntaikohteeksi (tai jos keli suosii niin puistokin käy) niin voisi taas vältellä sujuvasti opiskelua yhden viikonlopun ajan ja lisätä omaa ressikerrointansa ensi viikoksi.

Suomalaisen ruoan vientikiellosta puheenollen en yhtään ihmettele miksi Venäjä haluaisi rajoittaa suomalaisen ruoan tuontia. Ainakin Pietarin kaupat ovat pullollaan suomalaisia tuotteja ja minä tietenkin tulin tänne tutustumaan venäläisiin tuotteisiin, joten on työn ja tuskan takana löytää jotain todella venäläistä. Tokihan Valionkin purkeissa lukee tekstit venäjäksi, mutta tuotteet ovat aivan vastaavat kuin Suomessa. Lisäksi lähikauppani hyllystä löytyy Geishoja ja Dumbleja ja Presidenttikahvia, Maksidom- nimisestä kodintarvikekaupasta voi hakea Finlaysonin muumipyyhkeitä ja keskustaan voi aina lähteä shoppailemaan Stockmanille! Mikäpä tässä, voin hyvin suomalaistua täälä Venäjällä vielä hieman suomalaisemmaksi ;)

Tänään olisi tarkoitus kahlata ah niin rakasta kansainvälisen oikeuden kirjaa läpi, onneksi pikkuhiljaa muistaa tiettyjä termejä ettei joka sanaa tarvitse tarkistaa sanakirjasta. Lisäksi venäjän aspekteja on pakko opetella ulkoa ja verbejä ylipäänsä, sillä vaikka muuten sanasto olisikin hallussa venäjän verbit ja adjektiivit tuntuvat edelleen olevan hakusessa. Ja kuvaileminen ja pitkien järkevien fraasien muodostaminen ei tunnetusti onnistu ilman verbejä tai adjektiiveja. No, josko sitä tänään suuntaisi sitten illaksi leffaan niin ei tarvitse aina opiskella sanastoa vain oppikirjasta. Leffateattereihin tuli juuri venäläinen uutuus nimeltä Kraij, eiköhän se ole välttämätöntä käydä katsomassa kun opiskelijahintainen lippu viikollakin on vain 120 ruplaa, eli noin kolmisen euroa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti