sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Vierailevina tähtinä rakkaat vanhempani

Nyt on sitten omat vanhempanikin nähneet Pietarin! Sää ei ehkä lumikuurojen vuoksi aivan suosinut ja lauantaina olisi kumisaappaat olleet kyllä tarpeen keskustan pienissä sohjojärvissä tallustaessa, mutta muuten reissu oli varsin onnistunut ja vauhdikas. Kävimme Eremitaasissa, Iisakin kirkossa ja Kazanin tuomiokirkossa jonka lisäksi perjantai-iltana nautimme Marinskin tasokkaasta balettiohjelmistossa Tuhkimon merkeissä (oli muuten aivan loistava baletti ja erityisesti pisteet esityksen äitipuolelle ja prinssille jotka hoitivat roolisuorituksensa paremmin kuin loistokkaasti). Kaiken kaikkiaan hieno pidennetty viikonloppu. Terveisiä paljon kotiin, oli ihana ku pääsitte käymään. <3

Nyt onkin sitten menossa oikein kunnon lomaputki, sillä seuraavan kerran luentoja on tiedossa vasta keskiviikkona. Kansainvälinen naistenpäivä on Venäjällä erittäin suuri juhla jonka vuoksi myös maanantai on annettu vapaaksi. Tarkoituksena olisi huomenna suunnata johonkin museoon ja tiistai-illaksi on tiedossa Carmen- ooppera, jälleen kerran Marinskissa. Olen jo saanut varsinaisen kulttuuri-ihmisen maineen sillä olen tänäänkin suuntaamassa Marinskiin, tällä kertaa katsomaan Pähkinänsärkijää... Odotukset ovat todella korkealla!!!

Aika tuntuu lentävän tällä hetkellä aivan siivillä. Tekemistä on aivan hirvittävästi niin opiskelun kuin yksityiselämänkin puitteissa ja viikot lentävät ohi ihan kuin silmissä vilistäen. Suorastaan harmittaa ettei päiviin saa rukattua lisää aikaa jollain ihmekoneella. Tänäänkin ihanan rauhallisen aamun jälkeen päivä kului pääasiassa pyykkejä pesten ja huonetta siivoten. Lisäksi ensi viikoksi on luettavana Puskinin Patarouva- teksti, ja vajaa sata sivua oikeushistoriaa joten aika ei käy pitkäksi näiden vapaa päivienkään aikana. Lisäksi tarkoituksena olisi keretä shoppailemaan huomenissa heti museon ja sushi-lounaan jälkeen.... Onneksi ei aika käy pitkäksi ;)

Mutta aurinkoisia kevätterveisiä jälleen kerran täältä Pietarista, eiköhän siitä lumimoskastakin pian päästä eroon!!

p.s. Suosittelen kaikille Pietarin matkalijoille Terrassa- nimistä ravintolaa jonka kattoterassilta on näkymät yli Kazanin tuomiokirkon. Varsin viihtyisä, tyylikäs ja nuorekaskin ravintola aivan ydinkeskustassa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti