Jahas, nyt sitä on sitten käyty Suomessa ja nautittu taas kauniin maan ihanasta rauhasta. Kyllä sitä vaan suomalaisena (lue maalalisena) nauttii, kun saa lähteä lenkille luonnon rauhaan ja katsella kuinka täysikuu nousee tummaa taivasta vasten tähtien tuikkiessa taivaalla. Ja kuinka kliseeltä tuo kuulostaakin, niin itse ainakin tiedän jo eläväni lastensadussa, sillä ainakin Pälkäneellä kevättalvenillat ovat juurikin noin kauniita!
Sain siis nautiskella Suomen reissuni aikana paitsi maaseudun rauhasta, niin retken varrelle osuivat myös LEX:n puolivuosisataa-juhlat, joita oli juhlimassa lähes 1000 henkeä! WAU! Turun messu- ja kongressikeskus oli laitettu hienoon kuntoon ja pöydän kattauksetkin olivat kerrassaan upeat. Lisäksi ruoka oli kerrassaan suussasulavaa, ja seura mitä mainiointa. Ei siis mitään valittamista, ei kerrassaan mitään! Kaikki olivat laittautuneet parhaimpiinsa ja itsekin sai tuntea ainakin hetkellisesti olevansa prinsessa, voiko sitä enempää toivoakaan? Laitan valokuvia kun ensin saan jostain niitä pöllittyä, oma kamerani oli nimittäin matkatavaroiden joukossa eikä päässyt lainkaan mukaan juhlahumuun... kattauksesta on kuitenkin kuva alla...
Turun reissu ei siis ollut paria päivää pidempi ja lauantaina palasin taas Pälkäneelle jossa oli tiedossa hauska ilta Laitikkalan Mäkipäässä, sekä matkakuulumisten vaihtelua vanhempieni kanssa. Meitä oli koko perhe taas koolla viikonloppuna ja nautin täysin rinnoin tästä laatuajasta. Oman lisänsä päiviin tuovat tietenkin kissani, joista on kyllä niin paljon iloa, että melkein meinasin piilottaa ne matkalaukkuuni ja tuoda mukanani tänne Pietariin. Mutta eiväthän ne tietenkään neljän seinän sisällä viihtyisi, kun ovat suurempaan tilaan tottuneet.... jäivät sitten kissat pakkaamatta...
Maanantaina matkatessani kohti Pietaria oli vihdoinkin niin valosaa, että näki ulos junanikkunoista. Koko Suomen ja Venäjän välinen raja on autiotaloja ja -tönöjä pullollaan, ja osa niistä paloi viime kesän metsäpaloissa karrelle. Suorastaan sydäntä särkee katsella, kuinka upeita vanhoja tiloja on jäänyt tyhjyyteen yksin nököttämään sodan jälkeen. Osa vanhoista suomalaiskylistä on uudelleenasutettu ja joukosta erottaa kyllä onko talo rakennettu jo "Suomen aikana" vai vasta myöhemmin. Mihin kiinnitin myös huomiota oli se, että kesän metsäpalot siis tosiaankin riehuivat vain Venäjällä. Suomen puolella ei ollut ainuttakaan karrelle palanutta puuta tai pensasta, mutta kun juna ylitti rajan, oli monet koivut valkoisia vain latvoistaan... Runko oli mustaksi palanut puolentoista metrin korkeudelle...
Myös Viipuri pisti tällä kertaa miettimään vähän normaalia enemmän. Usein junalla matkatessa nukahdan heti Suomen viranomaistarkastusten jälkeen, mutta tällä kertaa suorastaan pakotin itseni valvomaan koko matkan. Ehkä tässä on jo jotain viime hetken paniikkia, mutta ei taida kovin montaa junareissua olla enää tiedossa tälle vaihdolle. No joka tapauksessa mitä todella toivoisin, olisi mahdollisuus nähdä Viipuri täydessä loistossaan ennen vuotta 1939. Viipuri oli kuitenkin Suomen toiseksi suurin kaupunki ennen talvisotaa monikansallisine ja kulttuurisine vaikutteineen. En tällä kommentilla halua mitenkään tehdä politiikkaa tai kierrellä veistä kenenkään haavoissa, sillä oma mielenkiintoni elää puhtaasta tiedonjanosta. Nykyinen Viipuri on kuitenkin osa Venäjää ja siten vanhoista rakennuksista ja muistoista huolimatta jo nykyään venäläinen kaupunki. Tunnelma on varmasti eri kuin reilut 70 vuotta sitten ja tämän vuoksi olisikin mielenkiintoista päästä ajassa taaksepäin jotta voisi tosissaan verrata mikä on muuttunut vuosien saatossa.
Paluu asuntolaan ei koskaan ole ihan kivuton omassa huoneessa ja rauhassa vietetyn viikon jälkeen. Oma kämppikseni on varsinainen lukutoukka ja hän tuntuu olevan aina (24/7) vain kotona opiskelemassa. Itse elin toivossa, että hän olisi yrittänyt myös parantaa kevätinfluenssansa ennen paluutani jottei tarvitsisi pelätä uutta tartuntaa, mutta toisin kävi. Onneksi nyt vielä olen välttänyt uuden sairauskierteen, varsinkin kun tuntuu ettei vanhastakaan ole vielä päästy eroon. Liekö venäläinen influenssa jotenkin vahvempi suomalaiseen verrattuna, ainakin kauan se tuntuu jaksavan kukkoilla...
Huomenna illalla on tiedossa viikonlopun mittainen muutto hostelliin sillä ihanaiseni Anna ja Saara ovat tulossa Suomesta viettämään viikonloppua tänne Pietariin. Tarkoituksena on juhlia Saaran kaikkien perusteiden kurssien läpäisyä, sekä tietty nauttia muutenkin yhdessäolosta ja Pietarin tarjonnasta. Odotan jo innolla, tulkaa pian tytöt!!! ;)
Mutta näillä eväillä tällä kertaa! Ensi jaksossa varmaan jännitetään jo Novgorodin seminaaria ja arvotaan sopivaa ehdokasta eduskuntavaaleja varten. En olekaan koskaan aiemmin äänestänyt ulkomailla joten tiedossa on varmasti taas uusi, jännittävääkin jännittävämpi kokemus :) Aurinkoista maaliskuun loppua kaikille!
Sain siis nautiskella Suomen reissuni aikana paitsi maaseudun rauhasta, niin retken varrelle osuivat myös LEX:n puolivuosisataa-juhlat, joita oli juhlimassa lähes 1000 henkeä! WAU! Turun messu- ja kongressikeskus oli laitettu hienoon kuntoon ja pöydän kattauksetkin olivat kerrassaan upeat. Lisäksi ruoka oli kerrassaan suussasulavaa, ja seura mitä mainiointa. Ei siis mitään valittamista, ei kerrassaan mitään! Kaikki olivat laittautuneet parhaimpiinsa ja itsekin sai tuntea ainakin hetkellisesti olevansa prinsessa, voiko sitä enempää toivoakaan? Laitan valokuvia kun ensin saan jostain niitä pöllittyä, oma kamerani oli nimittäin matkatavaroiden joukossa eikä päässyt lainkaan mukaan juhlahumuun... kattauksesta on kuitenkin kuva alla...
Turun reissu ei siis ollut paria päivää pidempi ja lauantaina palasin taas Pälkäneelle jossa oli tiedossa hauska ilta Laitikkalan Mäkipäässä, sekä matkakuulumisten vaihtelua vanhempieni kanssa. Meitä oli koko perhe taas koolla viikonloppuna ja nautin täysin rinnoin tästä laatuajasta. Oman lisänsä päiviin tuovat tietenkin kissani, joista on kyllä niin paljon iloa, että melkein meinasin piilottaa ne matkalaukkuuni ja tuoda mukanani tänne Pietariin. Mutta eiväthän ne tietenkään neljän seinän sisällä viihtyisi, kun ovat suurempaan tilaan tottuneet.... jäivät sitten kissat pakkaamatta...
Maanantaina matkatessani kohti Pietaria oli vihdoinkin niin valosaa, että näki ulos junanikkunoista. Koko Suomen ja Venäjän välinen raja on autiotaloja ja -tönöjä pullollaan, ja osa niistä paloi viime kesän metsäpaloissa karrelle. Suorastaan sydäntä särkee katsella, kuinka upeita vanhoja tiloja on jäänyt tyhjyyteen yksin nököttämään sodan jälkeen. Osa vanhoista suomalaiskylistä on uudelleenasutettu ja joukosta erottaa kyllä onko talo rakennettu jo "Suomen aikana" vai vasta myöhemmin. Mihin kiinnitin myös huomiota oli se, että kesän metsäpalot siis tosiaankin riehuivat vain Venäjällä. Suomen puolella ei ollut ainuttakaan karrelle palanutta puuta tai pensasta, mutta kun juna ylitti rajan, oli monet koivut valkoisia vain latvoistaan... Runko oli mustaksi palanut puolentoista metrin korkeudelle...
Myös Viipuri pisti tällä kertaa miettimään vähän normaalia enemmän. Usein junalla matkatessa nukahdan heti Suomen viranomaistarkastusten jälkeen, mutta tällä kertaa suorastaan pakotin itseni valvomaan koko matkan. Ehkä tässä on jo jotain viime hetken paniikkia, mutta ei taida kovin montaa junareissua olla enää tiedossa tälle vaihdolle. No joka tapauksessa mitä todella toivoisin, olisi mahdollisuus nähdä Viipuri täydessä loistossaan ennen vuotta 1939. Viipuri oli kuitenkin Suomen toiseksi suurin kaupunki ennen talvisotaa monikansallisine ja kulttuurisine vaikutteineen. En tällä kommentilla halua mitenkään tehdä politiikkaa tai kierrellä veistä kenenkään haavoissa, sillä oma mielenkiintoni elää puhtaasta tiedonjanosta. Nykyinen Viipuri on kuitenkin osa Venäjää ja siten vanhoista rakennuksista ja muistoista huolimatta jo nykyään venäläinen kaupunki. Tunnelma on varmasti eri kuin reilut 70 vuotta sitten ja tämän vuoksi olisikin mielenkiintoista päästä ajassa taaksepäin jotta voisi tosissaan verrata mikä on muuttunut vuosien saatossa.
Paluu asuntolaan ei koskaan ole ihan kivuton omassa huoneessa ja rauhassa vietetyn viikon jälkeen. Oma kämppikseni on varsinainen lukutoukka ja hän tuntuu olevan aina (24/7) vain kotona opiskelemassa. Itse elin toivossa, että hän olisi yrittänyt myös parantaa kevätinfluenssansa ennen paluutani jottei tarvitsisi pelätä uutta tartuntaa, mutta toisin kävi. Onneksi nyt vielä olen välttänyt uuden sairauskierteen, varsinkin kun tuntuu ettei vanhastakaan ole vielä päästy eroon. Liekö venäläinen influenssa jotenkin vahvempi suomalaiseen verrattuna, ainakin kauan se tuntuu jaksavan kukkoilla...
Huomenna illalla on tiedossa viikonlopun mittainen muutto hostelliin sillä ihanaiseni Anna ja Saara ovat tulossa Suomesta viettämään viikonloppua tänne Pietariin. Tarkoituksena on juhlia Saaran kaikkien perusteiden kurssien läpäisyä, sekä tietty nauttia muutenkin yhdessäolosta ja Pietarin tarjonnasta. Odotan jo innolla, tulkaa pian tytöt!!! ;)
Mutta näillä eväillä tällä kertaa! Ensi jaksossa varmaan jännitetään jo Novgorodin seminaaria ja arvotaan sopivaa ehdokasta eduskuntavaaleja varten. En olekaan koskaan aiemmin äänestänyt ulkomailla joten tiedossa on varmasti taas uusi, jännittävääkin jännittävämpi kokemus :) Aurinkoista maaliskuun loppua kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti