lauantai 2. huhtikuuta 2011

Seuraava pysäkki: Velikij Novgorod

Ollaan jo huhtikuussa! Wau! Pietarissa on pari päivää kivasti paistanut aurinko ja on saanut nauttia siitä suunnattomasta energiamäärästä jonka saa, kun keväällä koko luonto alkaa pikkuhiljaa heräämään. En malta odottaa että sais työntää sormet taas multaan sitten ku pääsee Suomeen. Tosin se taitaa sitten mennä sinne kesäkuun loppuun asti, mutta joka tapauksessa.

Eilen Pääkonsulaatissa järjestettiin Venäjä-klubin toimesta tilaisuus joka oli otsikoitu teemalla "Vaihdosta duuniin". Tilaisuus oli kaiketi suunniteltu noin 50 hengelle, mutta kaikkien yllätykseksi paikalla oli väkeä noin 150 henkeä ja tunnelma oli lämmin ja ennen kaikkea tiivis. Ensiksi luvassa oli paneelikeskustelu, jossa nuoret osaajat saivat kertoa oman tarinansa. Tämän jälkeen paikalla oli noin 10 suomalaista yritystä, jotka toimivat Venäjällä. Osalla oli tarjota jopa suoraan työpaikkoja suomalaisnuorille, jotka haluavat työskennellä Venäjällä! Loppuillasta oli tarjolla pientä purtavaa (aivan taivaalliset salaatit, suurkiitokset kokeille!!!!) ja juotavaa, jonka aikana saattoi käydä tutustumassa sekä panelisteihin, että eri firmojen edustajiin.

Itse tunsin alan töiden löytämisen pari vuotta sitten aivan toivottamaksi hommaksi. Rakennuspuolella ongelmana oli sukupuoli ja kokemattomuus ja lakipuolella kokemattomuus ja suhteiden puuttuminen. On hienoa huomata, että kärsivällisyys ja opiskelujen jatkaminen jossain vaiheessa palkitaan, sillä tällä hetkellä tuntui jo siltä, että voi esitellä itsensä ja oman koulutuksensa ja kokemuksensa hyvällä omallatunnolla ja ihmiset ovat jopa kiinnostuneita työmielessä. Vaikka oma venäjäni ei vielä ole natiivipuhujan tasolla, eilinen antoi taas yhden syyn minkä takia siihen haluan pyrkiä. Se on ehdoton valttikortti ja omassa päässäni Venäjä työpaikkana on erittäin varteenotettava vaihtoehto.

Porukkaa jatkoi vielä baariin itse virallisen tilaisuuden päätyttyä ja päädyttiin tanssimaan Petrogradskajan luona sijaitsevaan XXXX- nimiselle klubille. Ilta oli varsin mielenkiintoinen, mutta paras osa oli kyllä ku pääsi taas tanssimaan. Viime kerrasta taitaa olla aikaa.

Kevään kunniaksi olen alkanut juosta kuntosalilla ja jumpissa taas oikein suurella innolla. Kevään energialataus tuntuu olevan aivan valtava tällä hetkellä, ja johonkinhan sitä täytyy purkaa. Tässä aivan IMOP:n lähellä on aivan loistava sali, jossa on kaikki tarvittava niin kuntosalia kuin jumppiakin varten. Itse rakastan herätä aamulla heti 7 salille ja siitä sitten suihkun kautta luennoille. Päivän jaksaa niin paljon mukavammin kun on heti aamusta saanut jotain aikaiseksi. Aah. Kyllä kevät on hienoa aikaa!!

Tänään pitäisi pistää kamppeet kasaan Velikin Novgorodin ihmisoikeusseminaaria ajatellen. Tiedossa on pari viikkoa intensiivistä opetusta ihmisoikeuksista niin Venäjällä kuin muuallakin maailmassa. Lisäksi koska luvassa on tutustumista uuteen kaupunkiin ja uusiin ihmisiin niin pari viikkoa hujahtaa ohi varmasti varsin nopeasti. Torstaina ja sunnuntaina vierailemme lisäksi täällä Pietarissa, joten ohjelmaa kyllä on riittävästi. Oman lisänsä tähän tuo se, että pääsen ensimmäistä kertaa äänestämään ulkomailla, ja ehkä tämän päivän urakaksi voisi ottaa pakkauksen lisäksi oman ehdokkaan valinnan. Täytyy sanoa, että valinta on tänä vuonna yllättävänkin vaikea, sillä sopivaa ehdokasta ei jostain syystä tunnu löytyvän.

Mutta tällaisia terveisiä tällä kertaa. Yritän Novgorodista saada kivoja kuvia tänne lisättäväksi, jottei aina olisi näin kovin mustavalkoisia nämä nykyiset mietelmäni. Mutta tapaamisiin siis Novgorodissa!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti