tiistai 5. huhtikuuta 2011

Ensivaikutelmis Novgorodista

Vihdoista viimein meikäläinen pääsi käyttämään Internettiä tänne saapumisen jälkeen, sillä jostain syystä nettitikkuni toimii vain tietyissä huoneissa täällä yliopiston asuntolassa ja noh, ei meinaa kaikelta ohjelmalta jäädä aikaa netissä istumiselle. Mutta hengissä ollaan siis!! ;)

Tak, eli siis, meitä on täällä sellainen 30 henkeä osallistumassa tähän ihmisoikeusseminaariin ja meidät suomalaiset on siis majoitettu tänne yliopiston asuntolaan. Ensimmäisenä voin kertoa siitä shokista jonka koin tänne saapuessamme. Tiesin toki, että Novgorod on pieni kaupunki, mutta yliopisto on sijoitettu likimain kaupunkin reunalle metsän viereen, jonne päästääkseen saa rämpiä mm. kevätkuralammikoiden ja lumikasojen yli. Nice! Siinä meni taas yhdet kengät.......

Itse luennot ovat ihan mielettömän mielenkiintoisia ja nautin kovasti päästessäni intensiivisesti tutustumaan ihmisoikeuksiin, etenkin Venäjän kannalta. Luennoitsijoita meillä on sekä Venäjältä, Suomesta, että yksi  professori Englannista. Vaikka ohjelma on melkoisen tiivis (luentoja 10-16/18; tämän jälkeen excuja ja sosiaalista ohjelmaa) on mielettömän ihana päästä tutustumaan uuteen kaupunkiin ja ennen kaikkea uusiin ihmisiin. Arvostan myös uutta näkökulmaa venäläiseen kulttuuriin, sekä ihmisoikeuksiin... eli periaatteessa olen varsin tyytyväinen täällä olooni!

Vaikka luennot ovatkin englanniksi, olen ainoa suomalaisista, joka ymmärtää ja puhuu venäjää. Sanoisin tätä valttikortikseni, sillä on mukavaa kun ymmärtää molempien ryhmien "omatkin" keskustelut. Lisäksi tuntuu, että olen saanut hyvin kontaktin myös venäläisiin, jotka osa tuntevat vieläkin ujoutta englantia käyttäessään. Nautin kyllä tavallaan tästä uudesta tulkin roolista, vaikka siinä myös huomaa oman tietoutensa ja taitoutensa rajat melkoisen pian.

Tänään olimme Novgorodin Kremlissä ja Pyhän Sofian katedraalissa, mutta niistä yritän päästä kertomaan kuvien kanssa tarkemmin huomenna. Tosin huomiseksi on luentojen jälkeen tiedossa osallistuminen paikallisen TV kanavan nuorten keskusteluohjelmaan, joten saa katsoa kuinka paljon aikaa illaksi jää taas istuskella tietokoneella... Torstaina puolestaan lähdemme Pietariin tutustumaan "Constitutional Court"- tuomioistuimeen ja tarkoituksena on samalla hoitaa kuntoon myös ennakkoäänestäminen kevään eduskuntavaaleissa... Ehdokas on vieläkin hakusessa....

Mutta tässä päälimmäiset kuulumiset Novgorodista.. kuvia siis luvassa myöhemmin!!! Пока-пока!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti