Taas on kerennyt tapahtua vaikka mitä, tosin pääasiassa Suomen rajojen sisäpuolella. Oma joulunviettoni alkoi 17.12 matkalla Pietarista Lahden kautta Suomeen uudella Allegro-junalla. Taisi hieman vielä junahenkilökunnallekin olla laitteet uusia, sillä passintarkastus sujui hieman takellellen uusista kannettavista ja taskumikroista huolimatta. Perille juna saapui lähes aikataulussaan (10 minuuttia ei ole VR:n nykyisten "uusiutuneiden" aikataulujen valossa kovin paljon).
Erikoisin osa kotimatkaani osui kuitenkin Lahden linja-autoasemalle, jossa tapasin saman miehen, johon olen törmännyt useamman kerran matkoillani Pietarin ja Lahden välillä. Ensi kerran tapasimme matkustaessani syksyllä ensimmäistä kertaa kohti Pietaria. Puolan- reissun aikoihin marraskuun alussa osuimme myös samaan junaan ja nyt tapasimme Lahden linja-autoasemalla! Erikoista! Juttelimme siinä sitten sujuvasti venäjäksi ja saimme muutaman hieman pitkänkin katseen johtuen "väärästä" kielivalinnasta.... Hauskaa oli joka tapauksessa!
No, kauaa ei siinä kerennyt rauhoittumaan, sillä kavereita Pietarista tupsahti taksikyydillä Pälkäneelle heti 18.12. Taksimatka kotiovelta Pietarista kotiovelle Pälkäneellä maksaa muuten sitten 5 hengen porukaltra 45 euroa per nenä, mikä on suomalaisiin taksitaksoihin tottuneelle varsin kohtuuhintaista kyytiä. Matka toki kestää hieman pidempään kuin junalla, mutta tulee halvemmaksi, sillä itse joudun maksamaan 10 euroa bussista Lahteen ja 63,30 euroa lipusta Pietariin (opiskelija-alennuksia ei tunneta Venäjän-junissa, mikä on täysin kohtuutonta riistoa opiskelijan muutenkin pieneen budjettiin)!
Lauantai-illaksi suuntasimme harjuun joulutulille ja sunnuntaina vuorossa oli retki Tampereelle. Pyynikin näkötornin munkit tekivät lähtemättömän vaikutuksen ulkolaisiin ystäviini. Maanantaina kun vielä koitimme murtomaahiihtoa järven jäällä, niin elämysmatka Suomeen oli osallistujien mukaankin varsin onnistunut. Eniten kiitosta kuitenkin sai äitini tekemä ruoka, joka vei jopa kriittisten ranskalaisten kielen mennessään!
Tiistaina kaverini matkasivat takaisin Pietariin ja siinä välissä minä hoitelin suurtakin suuremmat jouluvalmisteluni loppujen lahjojen ja joulumuistamisten muodossa. 23.12 saapuikin sitten jo kämppäkaverini Lahden rautatieasemalle ja joulunvietto saattoi lopultakin alkaa. Varsin perinteikäs ja lämmin joulu tästäkin vuodesta tuli ja kämppikseni nautti myös suomalaisesta jouluta suunnattomasti. Lucia kuitenkin joutui suuntaamaan tenttien takia takaisin Pietariin jo Tapaninpäivänä.
Oma lähtöni takaisin arkeen koittaa huomenna ja junalippukin on onneksi jo varattu. Tänään tuli viestiä kavereilta Pietarista ja omaksi helpotuksekseni uuden vuoden suunnitelmat on jo omastakin puolestani tehty: Liput tapahtumiin on siis ostettu muiden jo Pietarissa olevien toimesta! Tulee varmasti ikimuistoinen vuodenvaihde!! :)
Tammikuussa alkavat työt Castrén&Snellmanilla ja jotain kaiketi pitäisi keretä opiskelemaankin seuraavan puolen vuoden aikana. Mielenkiinnolla odotan mitä uutta ja jännää seuraavat kuukaudet tuovat tullessaan ja tammikuun lopussa, kun yliopistolle ilmestyy seuraava joukko uusia vaihtareita, on varmasti jännä seurata sivusta kuinka muut käyvät läpi samaa prosessia venäläisestä arjesta jonka itse näin ja koin puoli vuotta sitten. Lisäksi tiedossa on onneksi seuraavat joulujuhlat heti 7.1 kun kalenterista kävelee vastaan venäläisen ajanlaskun mukainen joulu... Eli ostoksille täytyy siirtyä heti vuodenvaihteen jälkeen ;)
Joka tapauksessa haluan toivottaa kaikille loistavaa vuoden loppuapuoliskoa ja vielä parempaa uutta vuotta 2011! Jatketaan yhdessä matkaa Venäjän kiehtovaan kulttuuriin, kieleen ja maahan!
keskiviikko 29. joulukuuta 2010
torstai 9. joulukuuta 2010
Tuulta ja tuiverrusta... sekä suuria suunnitelmia ;)
Nyt se on sitten varmaan ystävät hyvät, sillä tänään raahauduin karmeassa tuulessa ja tuiskussa Plosad' Leninalle ja kävin ostamassa junalipun jouluksi Suomeen!! 17.12 on se päivä kun tää lähes venäläistynyt neitokainen saapuu viettämään rauhallista suomalaista joulua Pälkäneelle ennen paluuta Äiti- Venäjän huomaan Uudeksi Vuodeksi ja seuraavaksi lukukaudeksi. Eli jos joku vielä jotain kaipaa Venäjältä ennen joulua, niin kannattaa hihkaista ajoissa. Ensi viikko on vielä aivan täynnä ohjelmaa ja tiedossa on ainakin muutama teatteriesitys, Narnian 3. osa venäjäksi sekä jonkinlaisia läksiäisiäkin, luulisin. Lisäksi ensi viikolle osuu vielä venäjän kielen tentti ja viimeiset oikiksen luennot ennen tenttejä joten tekemistä riittää kyllä vielä ennen lähtöä.
Kuten jo taisin mainita edellisessä päivityksessä uutta konferenssia on tiedossa ja huominen päivä täytyy käyttää valmistautumiseen, sillä nyt kun olen oikeasti tietoinen näiden konferenssien vakavuudesta tavallisiin seminaareihin verrattuna, haluan todella onnistua ja antaa Suomesta ja suomalaisista mahdollisimman edustavan kuvan. Lisäksi ensi viikolle on tiedossa työpaikan katsastelua, sillä hakeuduin jo loppukesästä asianajotoimisto Castrén&Snellmanille Pietariin töihin ja nyt oli sähköpostiin napsahtanut viesti, että pitäisi ottaa toimistolle yhteyttä ja selvitellä, millainen tilanne siellä on tulevalle keväälle. Olisi hienoa päästä näkemään myös venäläistä työelämää, sillä se olisi varmasti todella mielenkiintoinen kokemus jo kaiken muun lisäksi, mitä olen oppinut Venäjästä!
Koko viimeinen viikko on tuntunut jotenkin erilaiselta kielen kannalta. Vihdoinkin alkaa tuntua siltä, että todellakin voi sanoa osaavansa venäjää. Onnistunut konferenssi toki toi oman lisänsä siihen itseluottamukseen, jota vieraan kielen käyttäminen vaatii, mutta uskon myös, että venäjän kielen oppitunneilla tehdyt sadat ellei tuhannet kielioppiharjoitukset sekä luetut tekstit alkavat vihdoin tuottaa tulosta ja perussanasto alkaa olla sillä tasolla, että pystyy arkielämästään selviämään venäjäksi. Toki monet venäläiset puhuvat vielä äärettömän nopeasti ja silloin tällöin on pyydettävä heitä toistamaan lauseensa, mutta noin yleisesti ottaen uskon, että on hienoa päästä aloittamaan helmikuussa uusi lukukausi ja kurssit, sillä nyt ei tarvitse ainakaan pelätä enää sitä, ettei ymmärrä mitään.
Syksyllä sairastanut ranskalaistyttö Jordane palasi eilen/tänään takaisin tänne Pietariin ja ranskalaiset ja Rafael ovatkin lähdössä Moskovaan huomenissa. Itsekin haaveilen alunperin lähteväni Moskovaan seuraamaan Euro Hockey Tour:a, mutta Moskovan retki sekä "Länsi-Venäjän kierros" eli käytännössä matkailu Uralin läntisellä puolella täytyy ajoittaa tammikuuhun ja kanikuliin (eli talvilomiin). En ole vieläkään täysin varma tuleeko minun kirjoittaa oikiksessa tenttejä, mutta Eurooppaoikeuden professorini hieman uhkaili kyllä jonkinlaisella tenttaamenilla. Eli pahimmassa tapauksessa ei joululomaa minulle ainakaan venäjän kielestä! No joka tapauksessa tammikuussa pitäisi olla aikaa matkustella ja haluan ehdottomasti vierailla Moskovassa, Kazanissa, Niznij Novgorodissa ja mahdollisesti muutamassa pienemmässä kaupungissa matkan varrella. Venäläinen matkaopas on jo takataskussa joten suunnittelu voi alkaa....
Niin hullulta kuin jonkun korvaan saattaakin kuulostaa, olen lähes täysin sopeutunut olemaan "venäläinen" Venäjällä. En enää kuvittelekaan, että puolen tunnin tai tunnin jonottaminen olisi ajanhukkaa, tai että minihame ja korkokengät eivät kuuluisi kahdenkymmenen asteen pakkaseen. En koe mitenkään kummallisena, jos huomaan aamulla, että hanasta tuleekin vain jääkylmää vettä putkiremontin vuoksi (josta ei siis ilmoitettu etukäteen) tai jos illalla Internet- yhteys ei toimikaan ylikuormittumisen vuoksi. Harkitsen vieläkin aivan tosissani hakevani uudestaan vaihtoon Venäjälle lyhyen tauon jälkeen, sillä Pietari on todellakin vain pienen pieni osa Venäjää ja venäläisyyttä. Opaskirjakin taitaa aloittaa, että Pietari on Pietari Suuren ikkuna Eurooppaan (mikä näkyy niin tavoissa, tyylissä kuin arkkitehtuurissakin), eikä mielestäni ole mitään järkeä keskustella Venäjästä tietämättä mitä on tuhansien kilometrien päässä, sydän-Venäjällä. Eli katsotaan mihin päädyn seuraavaksi ;)
Kuten jo taisin mainita edellisessä päivityksessä uutta konferenssia on tiedossa ja huominen päivä täytyy käyttää valmistautumiseen, sillä nyt kun olen oikeasti tietoinen näiden konferenssien vakavuudesta tavallisiin seminaareihin verrattuna, haluan todella onnistua ja antaa Suomesta ja suomalaisista mahdollisimman edustavan kuvan. Lisäksi ensi viikolle on tiedossa työpaikan katsastelua, sillä hakeuduin jo loppukesästä asianajotoimisto Castrén&Snellmanille Pietariin töihin ja nyt oli sähköpostiin napsahtanut viesti, että pitäisi ottaa toimistolle yhteyttä ja selvitellä, millainen tilanne siellä on tulevalle keväälle. Olisi hienoa päästä näkemään myös venäläistä työelämää, sillä se olisi varmasti todella mielenkiintoinen kokemus jo kaiken muun lisäksi, mitä olen oppinut Venäjästä!
Koko viimeinen viikko on tuntunut jotenkin erilaiselta kielen kannalta. Vihdoinkin alkaa tuntua siltä, että todellakin voi sanoa osaavansa venäjää. Onnistunut konferenssi toki toi oman lisänsä siihen itseluottamukseen, jota vieraan kielen käyttäminen vaatii, mutta uskon myös, että venäjän kielen oppitunneilla tehdyt sadat ellei tuhannet kielioppiharjoitukset sekä luetut tekstit alkavat vihdoin tuottaa tulosta ja perussanasto alkaa olla sillä tasolla, että pystyy arkielämästään selviämään venäjäksi. Toki monet venäläiset puhuvat vielä äärettömän nopeasti ja silloin tällöin on pyydettävä heitä toistamaan lauseensa, mutta noin yleisesti ottaen uskon, että on hienoa päästä aloittamaan helmikuussa uusi lukukausi ja kurssit, sillä nyt ei tarvitse ainakaan pelätä enää sitä, ettei ymmärrä mitään.
Syksyllä sairastanut ranskalaistyttö Jordane palasi eilen/tänään takaisin tänne Pietariin ja ranskalaiset ja Rafael ovatkin lähdössä Moskovaan huomenissa. Itsekin haaveilen alunperin lähteväni Moskovaan seuraamaan Euro Hockey Tour:a, mutta Moskovan retki sekä "Länsi-Venäjän kierros" eli käytännössä matkailu Uralin läntisellä puolella täytyy ajoittaa tammikuuhun ja kanikuliin (eli talvilomiin). En ole vieläkään täysin varma tuleeko minun kirjoittaa oikiksessa tenttejä, mutta Eurooppaoikeuden professorini hieman uhkaili kyllä jonkinlaisella tenttaamenilla. Eli pahimmassa tapauksessa ei joululomaa minulle ainakaan venäjän kielestä! No joka tapauksessa tammikuussa pitäisi olla aikaa matkustella ja haluan ehdottomasti vierailla Moskovassa, Kazanissa, Niznij Novgorodissa ja mahdollisesti muutamassa pienemmässä kaupungissa matkan varrella. Venäläinen matkaopas on jo takataskussa joten suunnittelu voi alkaa....
Niin hullulta kuin jonkun korvaan saattaakin kuulostaa, olen lähes täysin sopeutunut olemaan "venäläinen" Venäjällä. En enää kuvittelekaan, että puolen tunnin tai tunnin jonottaminen olisi ajanhukkaa, tai että minihame ja korkokengät eivät kuuluisi kahdenkymmenen asteen pakkaseen. En koe mitenkään kummallisena, jos huomaan aamulla, että hanasta tuleekin vain jääkylmää vettä putkiremontin vuoksi (josta ei siis ilmoitettu etukäteen) tai jos illalla Internet- yhteys ei toimikaan ylikuormittumisen vuoksi. Harkitsen vieläkin aivan tosissani hakevani uudestaan vaihtoon Venäjälle lyhyen tauon jälkeen, sillä Pietari on todellakin vain pienen pieni osa Venäjää ja venäläisyyttä. Opaskirjakin taitaa aloittaa, että Pietari on Pietari Suuren ikkuna Eurooppaan (mikä näkyy niin tavoissa, tyylissä kuin arkkitehtuurissakin), eikä mielestäni ole mitään järkeä keskustella Venäjästä tietämättä mitä on tuhansien kilometrien päässä, sydän-Venäjällä. Eli katsotaan mihin päädyn seuraavaksi ;)
keskiviikko 8. joulukuuta 2010
Joulunodotusta...
On ollut kieltämättä varsin kiireistä aikaa koko joulukuun alku, sillä tapahtumaa riittää niin paljon ettei kaikkeen millään voi riittää aika vaikka vähentäisi yöunet viiteen kuuteen tuntiin.
Viikonloppuna olimme noin kymmenen hengen porukalla venäläisellä mökillä viikonloppua viettämässä ja vaikka venäläisten mökit ovat enemmänkin huvilakyliä kuin yksittäisiä mökkejä omassa rauhassaan niin oli aivan huikeaa päästä näkemään mitenkä venäläinen viettää vapaa-aikaansa kaupungin ulkopuolella. Jo se, että hetkeksi pääsi pois Pietarin saasteiden keskeltä oli aivan riittävä syy lähteä mökkeilemään. Lisäksi mökin omistaja ja emäntämme, eli omistajan tytär, olivat aivan ihastuttava Armeniasta lähtöisin ollut perhe, joten mitään valittamista en keksi sitten niin millään täydellisestä viikonlopustamme. Saunoimme omatekoisessa saunassa ja kävimme aina välissä lumihangessa hyppimässä. Se ilo ei tosin kestänyt koko iltaa, sillä naapurit olivat jostain syystä turhankin uteliaita ja innokkaita huutelemaan kommentteja viereiseltä datschalta. No, hauskaa oli ja illan aikana tuli myös opeteltua monta uutta seurapeliä.
Maanantaina vietimme Suomen itsenäisyyspäiväjuhlaa täälä minun kämpilläni ja tunnelman kohottamiseksi kävimme Stockmannin herkusta hakemassa mahdollisimman paljon suomalaista murkinaa karkeista pieneen suolaiseen syötävään. Ainoa oikea miinus illan kululle oli se, että Venäjällä internet liittymä on hieman eri nopeustasoa kuin Suomessa ja lähes kaikkien harmiksi emme voineet kuin kuunnella Linnan Juhlien selostajaa, joka ei edes lopulta kuvaillut pukuja, kunhan kommentoi vaan, että seuraavaksi tulee vihreäunelma jonka jälkeen vuorossa on keltainen unelma.... Ei ole kyllä näkövammaisia ajateltu Linnan Juhlien selostuksessa!!!
Eilen olikin sitten vuorossa 23-vuotissyntymäpäiväni jonka itse asiassa käytin pääasiallisesti opiskellessa. Aamulla oli ensin luennot jonka jälkeen selvisikin että seminaari, jossa minun oli tarkoitus puhua olisikin vasta iltapäivällä. Noh, kun sitten palasin oikeustieteelliseen tiedekuntaan huomasinkin yllätyksekseni, että tavallisen viikkoseminaarin sijaan olinkin puhumassa noin 50 hengen konferenssissa jonka materiaali ja puhujat oli jo valmiiksi julkaistu kirjaksi asti. Mainiota! Mitäpä sitä turhaa varoitella puhujaa siitä, että joutuu luokkahuoneen sijaan puhumaan auditoriolliselle oikeasti tärkeitä ihmisiä. No, tänään oli onneksi sähköpostiin napsahtanut kutsu jossa professorini toivoi, että lähtisin myös lauantaina puhumaan johonkin vielä isompaan konferenssiin Pietarin keskustaan. Taisin sittenkin selvitä konferenssistani ihan hyvin. Ja paikalla oli myös tiedekuntani varadekaani, joka kuunteli ainoastaan minun esitykseni jonka jälkeen hän poistui jatkamaan muita töitä. Mielenkiintoista, ei kai muuta voi sanoa!
No, joka tapauksessa sitten pitkän opiskelupäivän päätteeksi lähdettiin muutaman kaverin kanssa katsomaan jääkiekkoa, sillä SKA:lla oli eilen kotipeli Jaroslav Lokomotif:a vastaan. Ja kuin syntymäpäivä lahjana minulle, SKA vieläpä voitti tuon pelin! Kuinka ihanaa onkaan tehdä aaltoja miltei täyden areenan kanssa venäläisiä jääkiekkofaneja ja laulaa metrossa juhlivan kansan kanssa kannatuslauluja :) Lisäksi saksalainen Rafael, joka oli itse asiassa koko elämänsä ensimmäistä kertaa jääkiekko-ottelussa totesi, että tänne on päästävä uudestaan! Sovimme jo, että hän pakottaa minut elämäni ensimmäiseen jalkapallo-otteluun sitten keväällä kun kausi taas käynnistyy ja minä puolestani raahaan häntä aina jääkiekko-otteluihin. Kansainvälistä yhteistyötä ja sillee!
Tänään olisi tarkoituksena käydä ostamassa joululahjoja ja alkaa pikkuhiljaa miettiä tavaroiden pakkaamista Suomessa vietettävää joululomaa varten. 17.12 on tarkoituksena suunnata rajan yli, mutta ongelmaksi on alkanut muodostua se, että esimerkiksi perjantain iltajuna on jo loppuumyyty. Yritän vielä saada paikan perjantain aamujunaan, ja jossei sekään onnistu, niin tokihan lauantainakin junat kulkee. Ensi torstaille sain kämppäkaveriltani syntymäpäivälahjaksi oopperaliput, joten lähtöä ei ainakaan voi aikaistaa :) Ja teatterista puheenollen, lauantaina olemme menossa katsomaan Marinskiin Romea ja Julia- baletti ja ensi keskiviikkona samaan teatteriin Joutsenlampea (kertaus on opintojen äiti). Eli kulttuuria on tiedossa varsin riittävästi vielä ennen joululoman alkamista.
Mutta tässä taitaa olla tälle kerralle taas riittävästi kuulumisia. Kaikille Pälkäneen lähistöllä joulun alla oleville ihmisille tiedoksi, että 17.12 jälkeen saa soitella ja kysellä kahville tai kaljalle... Yritän keretä näkemään ihmisiä edes pikaisestikin lyhyen Suomen visiittini aikana! Palaillaan!
Viikonloppuna olimme noin kymmenen hengen porukalla venäläisellä mökillä viikonloppua viettämässä ja vaikka venäläisten mökit ovat enemmänkin huvilakyliä kuin yksittäisiä mökkejä omassa rauhassaan niin oli aivan huikeaa päästä näkemään mitenkä venäläinen viettää vapaa-aikaansa kaupungin ulkopuolella. Jo se, että hetkeksi pääsi pois Pietarin saasteiden keskeltä oli aivan riittävä syy lähteä mökkeilemään. Lisäksi mökin omistaja ja emäntämme, eli omistajan tytär, olivat aivan ihastuttava Armeniasta lähtöisin ollut perhe, joten mitään valittamista en keksi sitten niin millään täydellisestä viikonlopustamme. Saunoimme omatekoisessa saunassa ja kävimme aina välissä lumihangessa hyppimässä. Se ilo ei tosin kestänyt koko iltaa, sillä naapurit olivat jostain syystä turhankin uteliaita ja innokkaita huutelemaan kommentteja viereiseltä datschalta. No, hauskaa oli ja illan aikana tuli myös opeteltua monta uutta seurapeliä.
Maanantaina vietimme Suomen itsenäisyyspäiväjuhlaa täälä minun kämpilläni ja tunnelman kohottamiseksi kävimme Stockmannin herkusta hakemassa mahdollisimman paljon suomalaista murkinaa karkeista pieneen suolaiseen syötävään. Ainoa oikea miinus illan kululle oli se, että Venäjällä internet liittymä on hieman eri nopeustasoa kuin Suomessa ja lähes kaikkien harmiksi emme voineet kuin kuunnella Linnan Juhlien selostajaa, joka ei edes lopulta kuvaillut pukuja, kunhan kommentoi vaan, että seuraavaksi tulee vihreäunelma jonka jälkeen vuorossa on keltainen unelma.... Ei ole kyllä näkövammaisia ajateltu Linnan Juhlien selostuksessa!!!
Eilen olikin sitten vuorossa 23-vuotissyntymäpäiväni jonka itse asiassa käytin pääasiallisesti opiskellessa. Aamulla oli ensin luennot jonka jälkeen selvisikin että seminaari, jossa minun oli tarkoitus puhua olisikin vasta iltapäivällä. Noh, kun sitten palasin oikeustieteelliseen tiedekuntaan huomasinkin yllätyksekseni, että tavallisen viikkoseminaarin sijaan olinkin puhumassa noin 50 hengen konferenssissa jonka materiaali ja puhujat oli jo valmiiksi julkaistu kirjaksi asti. Mainiota! Mitäpä sitä turhaa varoitella puhujaa siitä, että joutuu luokkahuoneen sijaan puhumaan auditoriolliselle oikeasti tärkeitä ihmisiä. No, tänään oli onneksi sähköpostiin napsahtanut kutsu jossa professorini toivoi, että lähtisin myös lauantaina puhumaan johonkin vielä isompaan konferenssiin Pietarin keskustaan. Taisin sittenkin selvitä konferenssistani ihan hyvin. Ja paikalla oli myös tiedekuntani varadekaani, joka kuunteli ainoastaan minun esitykseni jonka jälkeen hän poistui jatkamaan muita töitä. Mielenkiintoista, ei kai muuta voi sanoa!
No, joka tapauksessa sitten pitkän opiskelupäivän päätteeksi lähdettiin muutaman kaverin kanssa katsomaan jääkiekkoa, sillä SKA:lla oli eilen kotipeli Jaroslav Lokomotif:a vastaan. Ja kuin syntymäpäivä lahjana minulle, SKA vieläpä voitti tuon pelin! Kuinka ihanaa onkaan tehdä aaltoja miltei täyden areenan kanssa venäläisiä jääkiekkofaneja ja laulaa metrossa juhlivan kansan kanssa kannatuslauluja :) Lisäksi saksalainen Rafael, joka oli itse asiassa koko elämänsä ensimmäistä kertaa jääkiekko-ottelussa totesi, että tänne on päästävä uudestaan! Sovimme jo, että hän pakottaa minut elämäni ensimmäiseen jalkapallo-otteluun sitten keväällä kun kausi taas käynnistyy ja minä puolestani raahaan häntä aina jääkiekko-otteluihin. Kansainvälistä yhteistyötä ja sillee!
Tänään olisi tarkoituksena käydä ostamassa joululahjoja ja alkaa pikkuhiljaa miettiä tavaroiden pakkaamista Suomessa vietettävää joululomaa varten. 17.12 on tarkoituksena suunnata rajan yli, mutta ongelmaksi on alkanut muodostua se, että esimerkiksi perjantain iltajuna on jo loppuumyyty. Yritän vielä saada paikan perjantain aamujunaan, ja jossei sekään onnistu, niin tokihan lauantainakin junat kulkee. Ensi torstaille sain kämppäkaveriltani syntymäpäivälahjaksi oopperaliput, joten lähtöä ei ainakaan voi aikaistaa :) Ja teatterista puheenollen, lauantaina olemme menossa katsomaan Marinskiin Romea ja Julia- baletti ja ensi keskiviikkona samaan teatteriin Joutsenlampea (kertaus on opintojen äiti). Eli kulttuuria on tiedossa varsin riittävästi vielä ennen joululoman alkamista.
Mutta tässä taitaa olla tälle kerralle taas riittävästi kuulumisia. Kaikille Pälkäneen lähistöllä joulun alla oleville ihmisille tiedoksi, että 17.12 jälkeen saa soitella ja kysellä kahville tai kaljalle... Yritän keretä näkemään ihmisiä edes pikaisestikin lyhyen Suomen visiittini aikana! Palaillaan!
keskiviikko 1. joulukuuta 2010
The joulukalenteri
Jahas, joko sitä ollaan joulukuussa?! Tai no ulkona sen kyllä huomaa täälä Pietarissakin, sillä pakkasta on ollut -10-15 astetta ja kaikki hieman etelämpää tänne saapuneet valittavat jo jäätyvänsä hengiltä. Omasta mielestäni ilma on ollut kuin morsian viimeisen viikon, sillä aurinkoisia päiviä on riittänyt kuin liukuhihnalta ja pieni pakkanenhan on vaan hyvästä. Venäläiset ovat suu ammollaan ihmetelleet kuinka Suomessa kaikilla naisilla ei ole turkkia ja turkishattua, sillä eihän talvesta selviä ilman turkkia, mutta olen vakuuttanut varsin ponnekkaasti, että kyllä Suomessa talvesta selvitään hengissä ilman pitkää turkistakin!
Eilen innostuksissani löysin youtube:n ihmeellisestä maailmasta ratkiriemukkaan ja jo klassikoksi muodostuneen "The joulukalenterin" ensimmäisen luukuun. Ah, siitä se riemu vasta repesikin. Yritin selittää kämppiksellenikin joulufiiliksissäni mistä kyseisessä kalenterissa on kyse, mutta se oli very vaikeaa!! Bo bo bo ja sillee... Vieläkin naurattaa... Tosin melkein yhtä paljon nauroin kaverini kommentille facebookissa jossa hän tulkitsi oman "the joulukalenterini" vodkakeissiksi!!! Loistavaa, vaikka en tosin ole vielä löytänyt venäjältä sen paremmin suklaa- kuin vodkakalenteriakaan. Täälä kun joulua vietetään sitten vasta tammikuussa niin tuskin täälä adventtikalenterikaan kulkee ihan samaa rataa kuin Suomessa.... Mutta vodkakeissin voi onneksi toteuttaa ihan vain kaupassa käymällä! Pisteet tästä patentinarvoisesta keksinnöstä Mikalle!
Tänään kävin postissa postittelemassa ensimmäisen erän joulukortteja ja ehkä koomisinta ikinä oli postintädin ilme kun hän näki 20 kappaletta kirjekuoria.... Onneksi kommenttikin tuli kuin apteekin hyllyltä: "Meillä ei ole postimerkkejä." SIIS MITÄ?! Postissa ei ole postimerkkejä. No, fiksuna tyttönä siirryin viereisessä liikehuoneistossa olevaan postipakettikonttoriin, jossa täti sitten kiltisti liimasi yksitellen jokaiseen kirjekuoreen vähintään kolme tai neljä postimerkkiä... Saa sitten katsoa, tuleeko yksikään noista kirjeistä perille! Hyvää joulua oli joka tapauksessa tarkoitus toivottaa, jos kortit jostain syystä jäävät matkalle tai venäläinen postitoimisto syö ne uumeniinsa pölyttymään....
Venäläisten avoimuus on aivan käsittämätöntä meille ujoille ja etäisyyttätarvitseville suomalaisille. Kerroin jo reissutamme Ylösnousemuskirkkoon, mutta taisin jättää mainitsematta ennen kirkkoon pääsyä sattuneen kommelluksen. Nimittäin odottelimme Lauran kanssa kahta muuta suomalaistyttöä saapuvaksi turistiretkellemme ja korviemme iloksi vierestä alkoi pian kuulua autojen tööttäilyä. No, nuori mieskuski pisti siinä sitten autonsa sutjakasti parkkiin liki eteemme jotta muut autot pääsevät ohitse. Mies nousee autosta ja kävelee suoraan luoksemme. Privet, voi kuinka iloinen meininki teillä täälä onkaan. Me tietty Lauran kanssa katottiin toisiamme ja yritettiin selvittää kumpi meistä tuntee kyseiset jätkän. Ei tietenkään kumpikaan! Sitten siihen tupsahti vielä kaksi muuta suomalaistyttöä ja kerrottiin tälle kaverille, että olemme menossa kirkolle. Hän ilmoitti kävelevänsä meidän kanssa vähän matkaa!! Siis mitä, ventovieraiden kanssa?! Ei siinä voinut kuin nauraa ja lopulta kun kyseinen kaveri kysyi puhelinnumero, ei sitä voinut kuin ihmetellä että kuinkahan kauan Suomessa joutuisi odottamaan, että joku tuntematon tulee juttelemaan ja lähtee samantien mukaan!
Viikonlopuksi on tiedossa varmasti erittäin mielenkiintoinen reissu sillä olemme menossa tutustumaan johonkin Pietarin lähellä sijaitsevaan дача:an ja баня:n. Elikä kyseessä on venäläinen mökki ja sauna... tarkoituksena on nukkua paikanpäällä ja sitten joskus sunnuntaina palailla asuntolaan. Kerrankin vaihtelua jokaviikonloppuisiin klubiretkiin ja asuntolan illanistujaisiin. Toivottavasti pakkanenkin hieman hellittäisi, tai vaihtoehtoisesti mökissä olisi muutakin lämmitystä kuin sauna ;) Lähdössä on ainakin kaksi autolastillista porukkaa joten eiköhän saada ihan hyvät kekkerit aikaan. Ja siitä onkin sitten hyvä jatkaa Suomen itsenäisyyspäivän juhlintaa ja omiin syntymäpäiväjuhliini....
Venäjällä talvi on varsin erikoinen selviytymislaji. Ensinnäkään aurauspalvelut eivät aivan vastaa Suomen tasoa, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että lunta aurataan, mutta mahdollisesti viikon parin kuluttua itse lumisateesta. Lisäksi teiden suolaus on niin runsasta, että ajorata on ihan puhdasta mössöä siitä samaisesta hetkestä lähtien kuin suolauskalusto saadaan liikkeelle. Varsinkin keskustassa jalankulkijan kengiltä vaaditaan kyllä paljon mikä näkyykin onneksi kenkäkaupoissa aitojen nahkakenkien runsaan määrän muodossa. Aluksi olin aivan kauhuissani, sillä en meinannu löytää kaupasta lainkaan tasapohjaisia naisten talvikenkiä, sillä täälä on talvellakin tapana kulkea korkokengissä. Olen kuitenkin tehnyt "tieteellistä tutkimusta" ja käyttänyt syksyn nahkasaapikkaitani koko alkutalven ja vaikuttaa todellakin siltä, että korkokengät ovat itse asiassa paras vaihtoehto Pietarin talveen. Keskustan loskasta selviää kuivin jaloin kun kengissä on korkoa ja lisäksi korko pitää kantapään irti lumesta eikä syyssaapikkaissa edes tule kylmä 15 asteen pakkasissa. Wau! Kyse ei ollutkaan venäläisnaisten turhamaisuudesta vaan lähes käytännöllisestä ajattelusta...
No, tällaista tällä kertaa! Seuraavalla kerralla onkin tiedossa varmasti lisää jouluvalmisteluista, syksyn viimeisistä kekkereistä ja omista joulusuunnitelmistani. Sen verran voin kuitenkin jo paljastaa, että olemme kämppikseni itävaltalaisen Lucian kanssa suuntaamassa Suomeen viettämään perinteistä suomalaista joulua. Tarkkaa aikataulua Suomen visiitille ei vielä ole, sillä ensin tarvii saada selvyys siitä, onko tiedossa vielä muitakin tenttejä ennen joulua kuin venäjän kieliopin monivalinta... Noh, joka tapauksessa, seuraavaan kertaan. Пока пока!
Eilen innostuksissani löysin youtube:n ihmeellisestä maailmasta ratkiriemukkaan ja jo klassikoksi muodostuneen "The joulukalenterin" ensimmäisen luukuun. Ah, siitä se riemu vasta repesikin. Yritin selittää kämppiksellenikin joulufiiliksissäni mistä kyseisessä kalenterissa on kyse, mutta se oli very vaikeaa!! Bo bo bo ja sillee... Vieläkin naurattaa... Tosin melkein yhtä paljon nauroin kaverini kommentille facebookissa jossa hän tulkitsi oman "the joulukalenterini" vodkakeissiksi!!! Loistavaa, vaikka en tosin ole vielä löytänyt venäjältä sen paremmin suklaa- kuin vodkakalenteriakaan. Täälä kun joulua vietetään sitten vasta tammikuussa niin tuskin täälä adventtikalenterikaan kulkee ihan samaa rataa kuin Suomessa.... Mutta vodkakeissin voi onneksi toteuttaa ihan vain kaupassa käymällä! Pisteet tästä patentinarvoisesta keksinnöstä Mikalle!
Tänään kävin postissa postittelemassa ensimmäisen erän joulukortteja ja ehkä koomisinta ikinä oli postintädin ilme kun hän näki 20 kappaletta kirjekuoria.... Onneksi kommenttikin tuli kuin apteekin hyllyltä: "Meillä ei ole postimerkkejä." SIIS MITÄ?! Postissa ei ole postimerkkejä. No, fiksuna tyttönä siirryin viereisessä liikehuoneistossa olevaan postipakettikonttoriin, jossa täti sitten kiltisti liimasi yksitellen jokaiseen kirjekuoreen vähintään kolme tai neljä postimerkkiä... Saa sitten katsoa, tuleeko yksikään noista kirjeistä perille! Hyvää joulua oli joka tapauksessa tarkoitus toivottaa, jos kortit jostain syystä jäävät matkalle tai venäläinen postitoimisto syö ne uumeniinsa pölyttymään....
Venäläisten avoimuus on aivan käsittämätöntä meille ujoille ja etäisyyttätarvitseville suomalaisille. Kerroin jo reissutamme Ylösnousemuskirkkoon, mutta taisin jättää mainitsematta ennen kirkkoon pääsyä sattuneen kommelluksen. Nimittäin odottelimme Lauran kanssa kahta muuta suomalaistyttöä saapuvaksi turistiretkellemme ja korviemme iloksi vierestä alkoi pian kuulua autojen tööttäilyä. No, nuori mieskuski pisti siinä sitten autonsa sutjakasti parkkiin liki eteemme jotta muut autot pääsevät ohitse. Mies nousee autosta ja kävelee suoraan luoksemme. Privet, voi kuinka iloinen meininki teillä täälä onkaan. Me tietty Lauran kanssa katottiin toisiamme ja yritettiin selvittää kumpi meistä tuntee kyseiset jätkän. Ei tietenkään kumpikaan! Sitten siihen tupsahti vielä kaksi muuta suomalaistyttöä ja kerrottiin tälle kaverille, että olemme menossa kirkolle. Hän ilmoitti kävelevänsä meidän kanssa vähän matkaa!! Siis mitä, ventovieraiden kanssa?! Ei siinä voinut kuin nauraa ja lopulta kun kyseinen kaveri kysyi puhelinnumero, ei sitä voinut kuin ihmetellä että kuinkahan kauan Suomessa joutuisi odottamaan, että joku tuntematon tulee juttelemaan ja lähtee samantien mukaan!
Viikonlopuksi on tiedossa varmasti erittäin mielenkiintoinen reissu sillä olemme menossa tutustumaan johonkin Pietarin lähellä sijaitsevaan дача:an ja баня:n. Elikä kyseessä on venäläinen mökki ja sauna... tarkoituksena on nukkua paikanpäällä ja sitten joskus sunnuntaina palailla asuntolaan. Kerrankin vaihtelua jokaviikonloppuisiin klubiretkiin ja asuntolan illanistujaisiin. Toivottavasti pakkanenkin hieman hellittäisi, tai vaihtoehtoisesti mökissä olisi muutakin lämmitystä kuin sauna ;) Lähdössä on ainakin kaksi autolastillista porukkaa joten eiköhän saada ihan hyvät kekkerit aikaan. Ja siitä onkin sitten hyvä jatkaa Suomen itsenäisyyspäivän juhlintaa ja omiin syntymäpäiväjuhliini....
Venäjällä talvi on varsin erikoinen selviytymislaji. Ensinnäkään aurauspalvelut eivät aivan vastaa Suomen tasoa, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että lunta aurataan, mutta mahdollisesti viikon parin kuluttua itse lumisateesta. Lisäksi teiden suolaus on niin runsasta, että ajorata on ihan puhdasta mössöä siitä samaisesta hetkestä lähtien kuin suolauskalusto saadaan liikkeelle. Varsinkin keskustassa jalankulkijan kengiltä vaaditaan kyllä paljon mikä näkyykin onneksi kenkäkaupoissa aitojen nahkakenkien runsaan määrän muodossa. Aluksi olin aivan kauhuissani, sillä en meinannu löytää kaupasta lainkaan tasapohjaisia naisten talvikenkiä, sillä täälä on talvellakin tapana kulkea korkokengissä. Olen kuitenkin tehnyt "tieteellistä tutkimusta" ja käyttänyt syksyn nahkasaapikkaitani koko alkutalven ja vaikuttaa todellakin siltä, että korkokengät ovat itse asiassa paras vaihtoehto Pietarin talveen. Keskustan loskasta selviää kuivin jaloin kun kengissä on korkoa ja lisäksi korko pitää kantapään irti lumesta eikä syyssaapikkaissa edes tule kylmä 15 asteen pakkasissa. Wau! Kyse ei ollutkaan venäläisnaisten turhamaisuudesta vaan lähes käytännöllisestä ajattelusta...
No, tällaista tällä kertaa! Seuraavalla kerralla onkin tiedossa varmasti lisää jouluvalmisteluista, syksyn viimeisistä kekkereistä ja omista joulusuunnitelmistani. Sen verran voin kuitenkin jo paljastaa, että olemme kämppikseni itävaltalaisen Lucian kanssa suuntaamassa Suomeen viettämään perinteistä suomalaista joulua. Tarkkaa aikataulua Suomen visiitille ei vielä ole, sillä ensin tarvii saada selvyys siitä, onko tiedossa vielä muitakin tenttejä ennen joulua kuin venäjän kieliopin monivalinta... Noh, joka tapauksessa, seuraavaan kertaan. Пока пока!
keskiviikko 24. marraskuuta 2010
jääkiekkohuumaa!!!!!
Meinaa kuulumisten kirjoittaminen jäädä aina vähän väliin kun on niin kauheasti menoa. Kaiken lisäksi suomalainen joulu alkaa jo puskea päälle ja tarvitsisi keretä joululahjojakin ostamaan. Joulun (suomalaisen) aion siis viettää Suomessa ja Pälkäneen rauhaisassa joulutunnemassa. Joulu kun ei Venäjällä ole joulukuussa vaan vasta loppiaisen tienoilla. Tarkoituksena on palata Tapaninpäivänä takaisin Pietariin odottamaan yhtä vuoden suurimmista, ellei jopa suurinta juhlaa eli uutta vuotta. Venäläiset ottavat kaiken ilon irti uuden vuoden juhlinnasta ja ne, joilla ei ole varaa matkustaa Suomeen (mielellään Lappiin) jäävät pitämään Pietaria pystyssä sitäkin railakkaimmissa tunnelmissa. Eli uutta vuotta odotellessa!
Tänne Pietariinkin on vihdoista viimein saatu talven tuntua pakkasen ja mielettömän kovan tuulen muodossa. Eilen illalla tuuli niin kovaa että melkein tunsi lentävänsä. Lunta on maassa muutama sentti ja loppuviikoksi on luvattu kaikkien onneksi pakkasta eli toivottavasti ainakin hetkeksi vältytään aivan kamalalta loskakeliltä. Mietimme eilen kuinka täälä jokaisella itseään kunnioittavalla ihmisellä todellakin on turkki. Turkilla tässä tapauksessa tarkoitan esimerkiksi turkishattua, -takkia, -huppua, -käsineitä jne.. Kuvittelin että kyseessä on Siperian pimeissä metsissä voimissa ollut tapa käyttää lämpimintä mahdollista vaatetusta, mutta ihan vakavasti olen itsekin jo harkinnut turkin ostoa. Tosin turkin symboliikka on täälä niin eri kuin vaikkapa Suomessa. Suomessa turkki on ehkä enemmänkin statussymboli, ja Helsingissä voi saada jonkun eläinaktivistin kimppuunsa jo vähemmästäkin. Täälä turkki on luonnollinen osa jokaisen ihmisen elämää, ja se on yksinkertaisesti ainoa järkevä vaate joka pitää tuulen ja kylmän loitolla. Ehkä täälä ihmiset sittenkin elävät lähempänä maata ja käytännöllisyyttä kuin Suomessa.
Menetin eilen KHL-neitsyyteni Pietarin SKA:n ja Moskovan Spartakin välisessä ottelussa täälä Pietarissa sijaitsevassa SKA:n kotihallissa. Hallihan on itsessään tyylipuhdas kopio Hartwall- areenasta, ehkäpä koollisesti hieman isompi.
Joka tapauksessa en eläissäni ole käynyt niin mahtavassa jääkiekko-ottelussa. Vaikka venäläinen jääkiekkoterminologia ei vielä aivan ole hallussa, uskon että se on tämän illan jälkeen hiotumassa huippuunsa niissä lukuissa peleissä joihin aion suunnata eilisen illan matsin innoittamana. Ihmiset huusivat, kiljuivat, pomppivat ja aaltoliike kiersi hallia ympäri niin monta kertaa että se kävi jo melkein liikunnasta. Suomessa en usko että tunnelma on yhtä intensiivinen edes silloin kun pelataan playoff:ja. Jokaisen pelin aluksi täälä lauletaan Venäjän kansallishymni karaoke-tyyliin sillä sanat kulkevat näyttötaululla jotta kaikki varmasti voivat osallistua tunnelman kohottamiseen. Lisäksi näyttötaululla kehotetaan tasaisin väliajoin yhtymään Piter- huutoihin sekä huutamaan Shaipua eli maalia! Lisäksi näyttötaululle kuvattiin mainos- ja pelikatkojen aikana rakastuneita tai vähemmän rakastuneita pareja jotka saivat sitten suudella koko kiekkokansan iloksi näyttötaululla. SKA:n maskottihevonen oli myös vertaansa vailla, sillä se pomppi ja hyppi takatukka (eli siis harja) heiluen koko matsin ajan innoittaen katsojia ja pelaajia vieläkin huikeampiin suorituksiin! Peli meni jatkoajalle ja lopulta voittomaalikisaan asti. Koko pietarilaisyleisön epäonneksi hävisimme matsin rankkareilla ja kotiin lähti hieman vähemmän riehakas lauma pietarilaisia. Lisähuomiona haluaisin lisätä että hallissa oli satoja armeijan/miliisin miehiä, jotka katselivat matsia "vahtien" samalla vieraskannattajien loosia kaukalon toisessa päädyssä. Spartakin kannattajia ei ollut kuin kourallinen joten turvajoukot siinä sitten istuivat katsomassa matsia valtion laskuun parhailta paikoilta oikein hyvässä sotilaallisessa järjestyksessä!
Sunnuntaina kävimme suomalaistyttöjen kanssa viimeinkin sisällä kuuluisassa, aivan Pietarin keskustassa sijaitsevassa "Kirkko veren päällä- katedraalissa" eli toiseltaan nimeltään Ylösnousemuskirkossa. Ylösnousemuskirkko rakennettiin paikkaan, jossa tsaari Aleksanteri II murhattiin maaliskuun 1. päivänä 1881. Kirkon peruskivi on muurattu 1883 ja suunnittelusta ovat vastanneet Alfred Parland ja Ignati Malysev. Kyse on ehkä vieläkin enemmän puhtaasta turistirysästä kuin oikeastan kirkosta enkä ole ollenkaan varma pidetäänkö kyseisessä kirkossa oikeasti mitään kirkollisia seremonioita, vai ainoastaan turistimarkkinoita. No, joka tapauksessa, näky sisällä oli aivan huikaiseva. Koko kirkon sisäpuolen koristelu on tehty niin pienistä mosaiikki-paloista, että sitä ei edes heti ymmärräkään. Kirkon kupolit kohoavat taivaita kohti ja korkein niistä on 81 metriä korkea. Huikaiseva näky, tosin ehkä jopa liiankin kirjava suomalaisiin yksinkertaisiin kirkkoihin tottuneelle.
Tänään illalla on tarkoitus suunnata katsomaan Mihailovskin teatteriin Giselle- balettia. Kyseessä on siinä mielessä erikoinen balettikappale että sen esittäminen oli pitkään kieletty Venäjällä. Kyseessä on romanttinen balettikappale, joka on Ranskasta lähtöisin. Gisellen juoni menee jokseenkin seuraavanlaisesti:
"Giselle on nuori maalaisneito, joka on rakastunut Loys-nimiseen mieheen. Todellisuudessa Loys on valepukuinen aatelismies Albrecht, joka on kihloissa herttuan tyttären Bathilden kanssa. Giselleen rakastunut maalaispoika Hilarion, joka on Gisellen lapsuudentoveri jota tämä ei rakasta, yrittää mustasukkaisuuttaan selvittää Albrechtin salaisuuden. Kun Giselle saa kuulla Albrechtin todellisen taustan, hän kuolee.
Baletin toisessa näytöksessä esitellään wilit, jotka ovat rakkaudessa petettyjä kuolleiden neitojen haamuja. Jos mies kohtaa wilit, nämä tanssittavat hänet kuolleeksi. Kuningattarensa Myrthan johdolla wilit saavat käsiinsä metsässä harhailevan Albrechtin ja pakottavat tämän tanssimaan itsensä näännyksiin. Giselle suojelee Albrechtia muilta wileiltä tanssimalla tämän kanssa, kunnes aamun koittaessa wilit palaavat hautoihinsa. Ennen poistumistaan Giselle antaa Albrechtille anteeksi."
Mutta tällaista tällä kertaa. Viikonlopuksi olemme suunnittelleet vierailua Kunstkameran museoon, jossa on esillä kokoelma pietari Suuren biologisten kuriositeetteja. Kyseisen rakennuksen huipulla on aurinkokello ja koko kokoelma on siis tuotu Amsterdamista 1717. Mutta Kunstkamerasta enemmän kun olemme ensin nähneet paikan.... Пока пока!!
Menetin eilen KHL-neitsyyteni Pietarin SKA:n ja Moskovan Spartakin välisessä ottelussa täälä Pietarissa sijaitsevassa SKA:n kotihallissa. Hallihan on itsessään tyylipuhdas kopio Hartwall- areenasta, ehkäpä koollisesti hieman isompi.
"Giselle on nuori maalaisneito, joka on rakastunut Loys-nimiseen mieheen. Todellisuudessa Loys on valepukuinen aatelismies Albrecht, joka on kihloissa herttuan tyttären Bathilden kanssa. Giselleen rakastunut maalaispoika Hilarion, joka on Gisellen lapsuudentoveri jota tämä ei rakasta, yrittää mustasukkaisuuttaan selvittää Albrechtin salaisuuden. Kun Giselle saa kuulla Albrechtin todellisen taustan, hän kuolee.
Baletin toisessa näytöksessä esitellään wilit, jotka ovat rakkaudessa petettyjä kuolleiden neitojen haamuja. Jos mies kohtaa wilit, nämä tanssittavat hänet kuolleeksi. Kuningattarensa Myrthan johdolla wilit saavat käsiinsä metsässä harhailevan Albrechtin ja pakottavat tämän tanssimaan itsensä näännyksiin. Giselle suojelee Albrechtia muilta wileiltä tanssimalla tämän kanssa, kunnes aamun koittaessa wilit palaavat hautoihinsa. Ennen poistumistaan Giselle antaa Albrechtille anteeksi."
Mutta tällaista tällä kertaa. Viikonlopuksi olemme suunnittelleet vierailua Kunstkameran museoon, jossa on esillä kokoelma pietari Suuren biologisten kuriositeetteja. Kyseisen rakennuksen huipulla on aurinkokello ja koko kokoelma on siis tuotu Amsterdamista 1717. Mutta Kunstkamerasta enemmän kun olemme ensin nähneet paikan.... Пока пока!!
maanantai 15. marraskuuta 2010
Limusiinilla ajelua Pietarissa
Puolan reissun jälkeen mun piti alunperin suunnata suoraan Suomesta Pietariin mutta eihän siitä mitään tullut. Koska lento Suomeen jouduttiin melkein ottaan alas jossain ihan muualla kun Turussa ja matkustaminen tuntuu aina vievän hieman voimia päätin viettää loppuviikon tilannetta rauhoitellen Suomessa ja porukoilla. No, suunnitelmat muuttuvat nopeammin kuin kerkiän kissaa sanoa ja kun Jaana kutsui lauantaiksi ajelemaan limusiinilla pitkin Pietarin katuja, en tietenkään voinut kieltäytyä. Kolme tuntia limusiinilla (18 henkeä maksimissaan mahtuu kyytiin) maksoi vajaan 500 ruplaa eli 12 euroa. Käsittämättömän halpaa!! Ja wau, mitä kaikkea nähtiinkään..
No ennen lähtöäni päätimme kuitenkin juhlia isänpäivää hieman ennakkoon ja perjantaina kävimme äidin kanssa Kangasalan Prismassa ostoksille saadaksemme aikaiseksi oikein kunnon kolmen ruokalajin ilalllisen. Jo toisen ruokalajin jälkeen mahaa kiristi enemmän kuin on sallittua, mutta vielähän oli pakko siirtyä jälkiruokaan varsinkin koska itse olin ideoinut ajatuksen kakusta. Kyseessä oli suuri taidonnäytteeni konditorio-alalla...
Anycase, lauantaina saavuin Pietarin Suomen asemalle varttin yli kaksi ja tilanne oli vielä ihan hallinnassa. Metrossa lämpö nousi jo korkeuksiin, mutta olin hyvillä mielillä paluustani siihen asti kun pääsin sisälle kämppään ja huomasin että kolme ystävätärtäni olivat selkästi päättäneet olla tiskaamatta 2 viikkoa! Se siitä rauhallisesti lauantai-illan valmistautumisesta. Tiskaamiseen vierähti valehtelematta tunti ja sen lisäksi oli vielä kassien purkamista ja tavaroiden järjestelyä. Onneksi joku ilahtui paluustani, sillä saksalaiset joille toin mukanani nuuskaa ja salmiakki-koskenkorvaa olivat yhtä hymyä koko loppupäivän! :)
Illan tullessa kiirehdin siis kohti Kazanin tuomiokirkkoa jonka takaa limnusiiniajelumme oli määrä alkaa. Wau. Olin jo menossa ensimmäiseen limusiiniin, mutta pian sen perään ajoikin toinen ja vielä kolmaskin limusiini. Huh! Täälä limusiinilla ajelu on aivan tavanomainen tapa viettää lauantai-iltaa.... Noh, mikäs siinä. Suomalaisia alkoi ilmaantua paikalle ja parinkymmenen minuutin odottelun jälkeen kun viimeisetkin olivat saapuneet paikalle pääsimme lopulta lähtemään. Cool! Vaikkei näkyvyys limusiinin tummennetuista ikkunoista ollut paras mahdollinen etuikkunasta näki maisemia ja pysähdyimme 30 minuutin välein erilaisten nähtävyyksien luokse. Smolnan luostari ja Talvipalatsi ehkä ne parhaat kohteet tältä reissulta.
Aivan liian nopeasti kului aika myös limusiinissa ja puolen yön korvalla meidät päästettiin siirtymään klubille, johon sisäänpääsy kuului limusiiniajelun hintaan. Emme kovin kauaa tällä klubilla viettäneet, sillä viime vuoden vaihtareiden mielessä siinsi jo Atelierbar, joka on myös yksi omista suosikeistani keskustassa. Noh, illan aikana siirtyilimme välillä syömään, lisäksi kävimme kuuluisaakin kuuluisammassa Datscha:ssa, jossa en itse ole tätä ennen vielä kertaakaan päässyt käymään. Sieltä löytyikin tuttuja vaihtareita ja nähtävästi koko IMOP:n seitsemäs kerros oli ollut mukana juhlimassa lauantaina (tämä kaikki selvisi sitten vasta eilisen ja tämän päivän aikana kaikkien juttujen perusteella).
Joka tapauksessa itse suuntasin lopulta kotiin siinä kuuden jäljestä ensimmäisellä metrolla ja reissu meni sujuvasti päättärille asti, jossa heräsin nukahdettuani metroon. Noh, muiden puheiden perusteella ajattelin että minun tarvitsisi vaihtaa metroon joka menee takaisin päin, mutta nähtävästi metrot tekevät jonkinlaisen käännöksen päättärillä, sillä olin kuin olinkin jo menossa oikeaan suuntaan. Päätin keskittyä oikein kunnolla hereillä pysymiseen ja koska Akademitseskaja eli oma pysäkkini on vain kahden pysäkin päässä päättäristä, selvisin ulos ja kotiin omaan sänkyyn nukkumaan. Ja kellokaan ei ollut kuin seitsemän. Seikkailu tuokin.
Joka tapauksessa kiitokset erityisesti limusiinin järjestäjille ja erityiskiitokset huipusta seurasta kuvan tytsyille! Oli mahtavaa kaikin puolin ja pian uudestaan taas!! :)
No ennen lähtöäni päätimme kuitenkin juhlia isänpäivää hieman ennakkoon ja perjantaina kävimme äidin kanssa Kangasalan Prismassa ostoksille saadaksemme aikaiseksi oikein kunnon kolmen ruokalajin ilalllisen. Jo toisen ruokalajin jälkeen mahaa kiristi enemmän kuin on sallittua, mutta vielähän oli pakko siirtyä jälkiruokaan varsinkin koska itse olin ideoinut ajatuksen kakusta. Kyseessä oli suuri taidonnäytteeni konditorio-alalla...
Anycase, lauantaina saavuin Pietarin Suomen asemalle varttin yli kaksi ja tilanne oli vielä ihan hallinnassa. Metrossa lämpö nousi jo korkeuksiin, mutta olin hyvillä mielillä paluustani siihen asti kun pääsin sisälle kämppään ja huomasin että kolme ystävätärtäni olivat selkästi päättäneet olla tiskaamatta 2 viikkoa! Se siitä rauhallisesti lauantai-illan valmistautumisesta. Tiskaamiseen vierähti valehtelematta tunti ja sen lisäksi oli vielä kassien purkamista ja tavaroiden järjestelyä. Onneksi joku ilahtui paluustani, sillä saksalaiset joille toin mukanani nuuskaa ja salmiakki-koskenkorvaa olivat yhtä hymyä koko loppupäivän! :)
Illan tullessa kiirehdin siis kohti Kazanin tuomiokirkkoa jonka takaa limnusiiniajelumme oli määrä alkaa. Wau. Olin jo menossa ensimmäiseen limusiiniin, mutta pian sen perään ajoikin toinen ja vielä kolmaskin limusiini. Huh! Täälä limusiinilla ajelu on aivan tavanomainen tapa viettää lauantai-iltaa.... Noh, mikäs siinä. Suomalaisia alkoi ilmaantua paikalle ja parinkymmenen minuutin odottelun jälkeen kun viimeisetkin olivat saapuneet paikalle pääsimme lopulta lähtemään. Cool! Vaikkei näkyvyys limusiinin tummennetuista ikkunoista ollut paras mahdollinen etuikkunasta näki maisemia ja pysähdyimme 30 minuutin välein erilaisten nähtävyyksien luokse. Smolnan luostari ja Talvipalatsi ehkä ne parhaat kohteet tältä reissulta.
Gdanskin reissu
Ei uskois kuinka hauskoja reissuja sitä tuleekin vastaan. Elikäs vaihdostani huolimatta otettiin parinkymmenen Turun ELSA:isen kanssa suunnaksi Puola ja Gdansk viime viikon lauantaina. Tai no tietenkin ennen reissulle lähtöä aloiteltiin perjantaina venäläisen vodkan ja sampanjan voimalla ja valomerkkiin astihan se meni. Oli ehkä ainakin yhtä hyvät etkot ku oli bileet Puolan reissulla (melkein jopa paremmat;) eli suurtakin suuremmat kiitokset etkoilijoille. Oli ihana nähdä teitä kaikkia pitkästä aikaa ja toivottavasti ootte pian tulossa Pietariin!
No sitten josko päästäisiin sinne Puolaan. Lento meni sujuvasti ja nopeasti, ja koska maailmassa mennään Puolaan lennettäessä alamäkeen ja myötätuuleen ei lento kestänyt kuin puolisen tuntia... Hiiteen aikavyöhykkeet! Joka tapauksessa lentokentällä meitä oli vastassa viitisen tuttua puolalaiskasvoa ja erityisen ihanaa oli tavata rakas Annaseni uudestaan. Anna on itse asiassa vieläpä tällä hetkellä Study Visit director Gdanskissa joten Anna oli järjestänyt käytännössä suurimman osan meidän ohjelmastakin. Suurkiitos ja lämpimiä halauksia sinne Puolaan ja Annalle!
Ensimmäisenä iltana tiedossa oli bileet kuten arvata saattoi ja päästiin ensinnäkin ihan mielettömän hienoon taloon ja vieläkin paremmalle klubille joka oli nimeltään Ego- klubi. Jos olisin ollut enemmän humalassa sisään mennessä en olis millään uskonut että se talo oli täysin vinksahtanut jo valmiiksi. Kerrassaan hupaisaan arkkitehtuuria Sopot:n keskustasta <3 Tässä vaiheessa osoittautui taas kerran niin todeksi se minkä tähden rakastuin puolalaisiin jätkiin jo Suomessa. Puolalaiset jätkät tanssii ja ne kaiken lisäksi todellakin osaa tanssia eikä kovin montaa hetkeä tullut istuttua meidän baari-illan aikana. Olen edelleen aivan myyty. Lisäksi voin tähän väliin huomioida, että käytöstavat kuuluvat edelleen osana puolalaista kulttuuria ja ruokaostoksia Puolassakin (samoin kuin täälä Venäjällä) kantaa mies! Paljon halauksia meidän mushroomien henkilökohtaiselle turistioppaalle Radek:lle, olet yliveto!!
No lyhyiden yöunien jälkeen sunnuntai sujuikin sitten kevyen kuntoilun ja sightseeingin merkeissä. Kierroksen kohteina olivat Gdynia ja Sopot. Ihan noin pitkään kävelyyn emme ehkä alunperin olleet varautuneet, mutta paljon huikeaa nähtävää oli luvassa. Retki alkoi Gdyniasta jossa melkein heti päädyimme istumaan kahvilaan. Aah, niitä ihania suklaakakkuja ja -leivoksia <3 Melkein olisin halunnut jäädä istumaan kahvilaan lopuksikin päivää, mutta olen onnellinen että jatkoin matkaa ranskalaisen Matilde:n ja englantilaisen Elsie:n kanssa kohti Gdynian rannikkoa. Ensimmäiseksi jäimme suustamme kiinni laivan x pursimiesten kanssa ja saimme liki vakavan kuvan raa'asta merimiehen ammatista :)
Matka jatkui kohti rantaa ja tutustuttuamme matkalle muutamaan pieneen uuteen koiraystäään sekä juteltuamme paikallisten kanssa jotka eivät kovin sujuvasti käyttäneet englantia pääsimme lopulta Jack Sparrow:n laivalle joka oli kuin tilauksesta parkkeerattu Gdynian rannikolle. Aah, sitä loistoa. Jostain syystä Jack ei itse ollut paikalla (kenties Jack:n ilta oli venynyt pidemmäksi kuin omamme), mutta saimme paikallisen rouvan avulla tutustua myös laivan sisäosiin. Heti kannen alle oli sijoitettu oikein tyylikäs laivan historiaan sopivasti sisustettu baari/ravintola ja kölistä kerrosta alempaa löytyi vielä kapteenin huone aarteineen ja kapteenin pöytineen. Jätimme rommitynnyrit Jack:lle ja palasimme lopulta laivan uumenista kannelle vielä kerran ihailemaan kaunista auringonpaistetta.
Jostain syystä meillä oli mielettömän kiireinen aikataulu ja lähdimme rantahietikon viertä pitkin suuntamaan kohti juna-asemaa ja Sopot:a. Matkalla kuitenkin törmäsin vielä yhteen uuteen ystävään, joka sai nimekseen Octopussy. Aivan mielettömän punainen olento näytti hieman hämmentyneeltä rynniessäni valokuvattavaksi, mutta onneksi hämmennys ei näy kyseisen punalonkeron kasvoilta. Vieläkään en ole aivan tietoinen mainostiko kyseinen Octopussy oikeasti jotain vai oliko hän muuten vain hengaamassa samalla rannalla meidän kanssamme. Olin joka tapauksessa ainoa riittävän häpeilemätön sielu joka kehtasi ottaa kuvia octopussyn kanssa joten tunnen itseni etuoikeutetuksi päästyäni tutustumaan punalonkeroon!
Sopot:ssa olimme siis käyneet jo lauantai-iltana bilettämässä, mutta jostain syystä kyseisellä reissulla mielikuva tästä kaupungista oli jäänyt hieman hataraksi. Toki juna-asema, kirkko ja kyseisen kaupungin pääkadun varrella sijainnut Ego-klubi olivat tuttuja. Lyhyiden yöunien vuoksi hysteria oli lähes huipussaan jo tässä vaiheessa päivää ja jos ei kävely vielä kuntoilusta käynyt niin myös vatsa- ja poskilihakset tuli hoidettua hysteerisen nauramisen seurauksena!
Hysteria vain kasvoi kun pääsimme opiskelemaan puolan perussanastoa. Sopot:sta löytyy siis valtavan pitkä silta jolla voi käydä viettämässä vaikkapa romanttista iltaa tai muuten vain ihailemassa kaunista merimaisemaa. Kyseiselle sillalle vievät opasteet, mutta suomalainen kaksimielinen ihminen ei välttämättä saisi opasteista aivan samanlaista mielikuvaa sillasta....
Myös sunnuntai-illan vietimme paikallisella opiskelijaklubilla ja kaikista hienointa oli se, että opiskelijat käyvät kyseisellä klubilla myös luentojen välissä. Wau! Suomessa kunnon kiltahuonetoimintaa löytyy mielestäni ainoastaan teekkareilta, sillä ainakaan Turun yliopistossa ei ole vastaavalla tavalla pääsyä toimiston tiloihin 24h vuorokaudessa. Mutta kyseisellä klubilla alkoholitarjonta oli ehdottomasti laajempi kuin TARAKI:n kiltahuoneelle. Pisteet Puolaan! Lisäksi paikalla oli live-musiikkia ja kun lopulta pääsimme keskustelemaan musiikista kyseisen pianistin kanssa olikin jo aika suunnata kohti hostellia. Damit!
Koska hysteria levisi reissun aikana leviämistään, päätimme nostattaa vielä tunnelmaa hieman lisää aivan ihanien hostellikämppäkavereideni kanssa. Teemapukeutuminen on aina ollut päivän sana ja jos joku väittää tällaista toimintaa lapselliseksi, voisin suositella ottamaan elämästä kiinni hieman rennommalla otteella. Kuinka paljon pitkiä katseita sitä saakaan kun kaikilla on samanlainen valkoinen sieni-pipo päässä ja hysteerinen kikatus raikaa minkä kerkiää... Rakkaat sienet, te ehdottomasti teitte Gdanskin reissusta mahtavan kokemuksen, thänks mates! Ja elkää unohtako hedelmiä ja vihanneksia, itselläni on täälä jo melkein kasvimaa ;)
Viimeinen päivä reissusta vietettiin sitten Gdanskin vanhassa kaupungissa tosin varsin pikaisella aikataululla. Sightseeing piti olla jo maanantaina, mutta valitettavasti kaatosade ajoi meidät shoppailemaan maanantaina ja parin tunnin pikaturistikierros tiistaina ennen lähtöä ei ehkä ollut paras tapa tutustua Gdanskin vanhaan kaupunkiin. Anycase, päädyimme ensin ihailemaan porttia, joka veisi meidät Gdanskin pääkävelykadulle eli kohti Gdanskin satamaa. Kyseessähän on sataman ympärille rakentunut kauppakaupunki, jossa muusta Euroopasta poiketen koko kaupungin sydän on satama, eikä tori keskellä kaupunkia.
Kuten meille oli luvattukin, viimeisen päivän ohjelmaan kuului myös kierros paikallisessa meripihkamuseossa. Gdansk on erityisen kuuluisa meripihkastaan ja museo oli vanhassa vankilarakennuksessa. Mitä kaikkea sitä voikaan meripihkasta tehdä; tuoppeja, koruja, huonekaluja ja myös aivan mielettömän upean kitaran. Lisäksi näytillä oli kuvia Elisabethin palatsista eli Tsarskoje Selosta täältä Pietarin läheltä, jossa on yksi huone ainoastaan meripihkasta tehtynä. Hieno museo, suosittelen!
Kaiken kaikkiaan reissu Puolaan oli mielettömän hieno ja muistelen tässä vaiheessa lämmöllä myös niitä ihania saksalaisteinejä, espanjalaisia valittajanaisia sekä muutamaa rakkoa jalassa. Aivan fantastinen reissu ja erityiskiitos kuuluu puolalaisille reissun järkkäilemisestä sekä mushroom:eille, Matilde:lle ja Elsie:lle aivan fantastisesta seurasta. Seuraavaa reissua odotellessa kullannuput, jos vaikka Pietariin suuntaisitte... ;)
keskiviikko 27. lokakuuta 2010
понятно... не понимаю... понятно... и т.д.
Fiilikset vaihtelee tällä hetkellä päivittäin ton kielitaidon kehittymisen kanssa. Ärsyttää toki ihan päivittäin kun ei muista jotain tiettyä sanaa tai ei pysty ilmaisemaan kaikkea mitä haluaa, mutta periaatteessa huikean askeleen on varmasti kielitaito jo mennyt eteenpäin. Välillä tulee päiviä jolloin sitä ihmettelee itsekin kuinka ymmärtää mitä ympärillä tapahtuu ja osaa vielä vastatakin outoihin kysymyksiin joita tulee vastaan. Sitten on taas päiviä jolloin tuntuu ettei kielillä puhumisesta tule yhtikäs mitään. En tiedä johtuuko tason vaihtelu vaikkapa vääränlaisesta aamupalasta vai mistä mutta heilahteluja kuitenkin tulee ihan kuin lottoarvonnassa...
Tänään ollaan menossa taas tyylikkäästi teatteriin. Mihailovskin teatterissa menee tänään Pähkinänsärkijä ja kämppiksen lisäksi mukana on tällä kertaa myös hänen vanhempansa jotka ovat tulleet Itävallasta tutustumaan Pietarin nähtävyyksiin. Tarkoituksena on illallistaa ennen näytöstä hyvässä italialaisessa ravintolassa kohtuullisen lähellä teatteria ja siitä siirrymme sitten nauttimaan varmasti jälleen erittäin korkealaatuisesta balettiesityksestä. Kerron sitten miltä vaikutti!
Ensi viikolle pitäisi hommata junaliput Suomeen. Tarkoituksena on siis lentää Puolaan Turun kautta, sillä pitkään odotettu ELSA Study Visit kohti Gdanskia yllätti aivan puskista kaikesta odotuksesta huolimatta. Vietämme siis mahtiporukalla Gdanskissa 6-9.11 välisen ajan ja sitten onkin tiedossa taas paluu arkeen. Kisakunto on onneksi varsin kohdillaan ja matkaan otettaville tavaroillekin on lentoyhtiön puolesta rajoitus joten täälä ollaan jo liki lähtövalmiudessa... No, ensi viikolla sitten..
Pääsimme lopultakin lukemaan jotain järkevää venäjän oppitunneillamme ja tiedossa pitäisi olla loppuviikollekin АиФ:n (Argumenti i fakti- lehti) artikkeleita kieliopin sijaan. Kuvittelin tänne tullessani että vain suomalaiset panostavat ylitsepursuavaan kielioppiopetukseen puheopetuksen sijasta, mutta olin selkeästi täydellisen väärässä. Tähän asti olemme pääsääntöisesti opiskelleet vain kielioppia 8 tuntia viikossa, mikä on mielestäni suhteettoman paljon sen jälkeen kun sitä on jo Suomessakin opiskeltu. En vastusta kertausta, mutta rajansa kaikella. Toivottavasti kuitenkin tämä uusi suuntaus jatkuu hieman pidempäänkin, kyllä se kielioppi siinä rinnalla tulee...
Tänään pyykkejä pestessäni pyykkituvalla jäimme juttelemaan yhden saksalaisvaihtarin kanssa ja päädyimme keskustelemaan Venäjän matkoista. Itse olen jotenkin sujuvasti vain lykännyt kaikkia Pietarin ulkopuolelle sijoittuvia matkoja jonnekin hamaan tulevaisuuteen, sillä vuosi tuntuu jotenkin käsittämättömän pitkältä ajalta. Pojat olivat suunnitelleet lähtevänsä Trans-Siperian junamatkalle tammikuussa talvilomien aikaan ja ehkäpä itse liityn seuraan, vaikka pitäisin kyllä luultavasti enemmän kesäisestä Siperian matkasta.
Saksalaiset ovat menossa venäläisten tyttöystäviensä kanssa Moskovaan ensi viikolla kun saamme hetkeksi huokaista helpotuksesta kansallisen juhlapyhän aiheuttaman pitkän viikonlopun vuoksi. Torstaina 4.11 täällä Venäjällä juhlitaan Kansan yhtenäisyyden päivää, joka käytännössä varmistaa myös perjantai vapaaksi pyhän osuessa torstaille. Kansan yhtenäisyyden päivä on itse asiassa vain uusi nimitys neuvostoajan lokakuun suuren sosialistisen vallankumouksen päivälle, joka aikanaan oli suuri juhla. Nykyisestä juhlapyhästä kukaan ei oikeastaan tiedä mitään, mutta suurin osa on tietenkin tyytyväisiä ylimääräiseen vapaapäivään.
Tällaista tällä kertaa... seuraavaan kertaan!
Tänään ollaan menossa taas tyylikkäästi teatteriin. Mihailovskin teatterissa menee tänään Pähkinänsärkijä ja kämppiksen lisäksi mukana on tällä kertaa myös hänen vanhempansa jotka ovat tulleet Itävallasta tutustumaan Pietarin nähtävyyksiin. Tarkoituksena on illallistaa ennen näytöstä hyvässä italialaisessa ravintolassa kohtuullisen lähellä teatteria ja siitä siirrymme sitten nauttimaan varmasti jälleen erittäin korkealaatuisesta balettiesityksestä. Kerron sitten miltä vaikutti!
Ensi viikolle pitäisi hommata junaliput Suomeen. Tarkoituksena on siis lentää Puolaan Turun kautta, sillä pitkään odotettu ELSA Study Visit kohti Gdanskia yllätti aivan puskista kaikesta odotuksesta huolimatta. Vietämme siis mahtiporukalla Gdanskissa 6-9.11 välisen ajan ja sitten onkin tiedossa taas paluu arkeen. Kisakunto on onneksi varsin kohdillaan ja matkaan otettaville tavaroillekin on lentoyhtiön puolesta rajoitus joten täälä ollaan jo liki lähtövalmiudessa... No, ensi viikolla sitten..
Pääsimme lopultakin lukemaan jotain järkevää venäjän oppitunneillamme ja tiedossa pitäisi olla loppuviikollekin АиФ:n (Argumenti i fakti- lehti) artikkeleita kieliopin sijaan. Kuvittelin tänne tullessani että vain suomalaiset panostavat ylitsepursuavaan kielioppiopetukseen puheopetuksen sijasta, mutta olin selkeästi täydellisen väärässä. Tähän asti olemme pääsääntöisesti opiskelleet vain kielioppia 8 tuntia viikossa, mikä on mielestäni suhteettoman paljon sen jälkeen kun sitä on jo Suomessakin opiskeltu. En vastusta kertausta, mutta rajansa kaikella. Toivottavasti kuitenkin tämä uusi suuntaus jatkuu hieman pidempäänkin, kyllä se kielioppi siinä rinnalla tulee...
Tänään pyykkejä pestessäni pyykkituvalla jäimme juttelemaan yhden saksalaisvaihtarin kanssa ja päädyimme keskustelemaan Venäjän matkoista. Itse olen jotenkin sujuvasti vain lykännyt kaikkia Pietarin ulkopuolelle sijoittuvia matkoja jonnekin hamaan tulevaisuuteen, sillä vuosi tuntuu jotenkin käsittämättömän pitkältä ajalta. Pojat olivat suunnitelleet lähtevänsä Trans-Siperian junamatkalle tammikuussa talvilomien aikaan ja ehkäpä itse liityn seuraan, vaikka pitäisin kyllä luultavasti enemmän kesäisestä Siperian matkasta.
Saksalaiset ovat menossa venäläisten tyttöystäviensä kanssa Moskovaan ensi viikolla kun saamme hetkeksi huokaista helpotuksesta kansallisen juhlapyhän aiheuttaman pitkän viikonlopun vuoksi. Torstaina 4.11 täällä Venäjällä juhlitaan Kansan yhtenäisyyden päivää, joka käytännössä varmistaa myös perjantai vapaaksi pyhän osuessa torstaille. Kansan yhtenäisyyden päivä on itse asiassa vain uusi nimitys neuvostoajan lokakuun suuren sosialistisen vallankumouksen päivälle, joka aikanaan oli suuri juhla. Nykyisestä juhlapyhästä kukaan ei oikeastaan tiedä mitään, mutta suurin osa on tietenkin tyytyväisiä ylimääräiseen vapaapäivään.
Tällaista tällä kertaa... seuraavaan kertaan!
keskiviikko 20. lokakuuta 2010
Aika rientää
Привет jälleen kerran täältä Pietarista!
Aika tuntuu kuluvan kuin siivillä, mihin saattoi osaksi vaikuttaa syyslomaretkeni Suomen puolelle monikertaviisumin valmistuttua sopivasti Hämeenkadun Approon. Emeritusprofessori palasi toki jo sunnuntaina tänne Pietariin, mutta approsta jäi jälleen kerran loistavat fiilikset (etenkin Paula ja Cheek kyllä rokkasivat niin, että vieläkin tekis mieli laulaa mukana) ja muutama uusi tuttavuuskin. Eli hieno reissu kaikin puolin. Todistusaineistona etkoilta on kuva team зелёная марка:sta.
Tokihan Suomen reissulla kerkesin myös hirvimetsälle ja täytyy kyllä sanoa, että haikealla mielellä jätän väliin tämän syksyn jahdit ja yritän viikonloppuisin keskittyä täkäläisiin museoihin ja muihin kulttuuririentoihin. Kyllä ehdottomasti mielummin viettäisin viikonloput metsässä passipaikalla hirveä odotellen ja nuotiolla hyviä juttuja kuunnellen. Eli terveisiä vaan Laitikkalan Eräveikoille! Ensi syksynä sitten!
Lisäksi tässä päivityksessä on vihdoinkin kuvia noilta Grand Hotel Europe:ssa pidetyiltä kansainvälisiltä opiskelijamessuilta, jossa oltiin kolmen hengen porukalla mainostamassa Turun kampusta. Mukana siis olivat sekä Turun Yliopisto, että Åbo Akademi. Suomalainen koulujärjestelmä todellakin kiinnostaa täkäläisiä ja vanhemmat laittaisivat lapsensa mielellään suomalaiseen yliopistoon. Harmi vaan kun ohjelmat ovat pääasiassa suomeksi tai ruotsiksi! Turussa kumpikaan yliopistoista ei tarjoa ainuttakaan kandidaattitason ohjelmaa englannin kielellä ja moni venäläinen havahtuu liian myöhäisessä vaiheessa pistämään lapsensa suomen kielen tunneille...Noh, joka tapauksessa näin suomalaisin silmin voin huoletta ylistää suomalaista koulutusjärjestelmää. Ja vielä laadun lisäksi houkuttelevuutta lisää maksuttomuus. Ala- ja yläpuolella team Turun pressikuvia messuilta:
Kerittiin hieman ajelemaan Suomen matkani aikana myös Sahalahdella ja koska kamera sattui sopivasti olemaan laukun pohjalla mukana, pitihän sitä ottaa muutama ruskakuva Suomesta myös kämppikselleni. Sitä kun itse pitää ruskaa ja syksyä niin itsestään selvänä, etten vieläkään osaa suhtautua vakavasti siihen, että huoneeseemme ilmestyy päivittäin punaisia ja keltaisia vaahteranlehtiä. Ei toki, kauniitahan ne ovat, mutta täytyy myöntää että pidän syksyä ihan tavallisena vuodenaikana jolloin keltaisilta puistaputoavilta lehdiltä ei voi välttyä. Se tietää käytännössä vain haravoimista loppuviimein.
Ensi viikolle on tiedossa jälleen kerran hieman kulttuuria, sillä olemme menossa katsomaan Mihailovskin teatteriin Pähkinänsärkijää. Lisäksi lauantaille on suunnitelmissa museopäivä (riippuen tietenkin hieman säästä) ja sunnuntaina voisi keskittyä sitten tämän maan muotiin ja suunnata kauppoja kiertämään.
Tiistaina eurooppaoikeuden professorini veti jälleen kerran ässän hihasta ja ilmoitti että olisi kovin mukavaa, jos voisin vielä kirjoittaa esityksen aiheesta Suomen oikeuslähteet. Tiedossa on joulukuun konferenssi, johon osallistuu sekä Pietarin valtion yliopisto, oma yliopistomme, että joku täkäläinen kauppakorkea. En vieläkään usko, että kyseisellä professorilla on oikeaa kuvaa kielitaidostani, sillä vaikka sujuvasti nyökkäilen ymmärtämisen merkiksi luennoilla, ei se tarkoita että olisin kykenevä esittelemään Suomen oikeusjärjestelmää venäjän kielellä käyttäen virheetöntä ja kaunista juridista venäjää. Ei sillä, haasteena toki otetaan vastaan kaikki mitä annetaan, ja onhan tässä vielä yli kuukausi aikaa oppia sujuvasti puhumaan juridista venäjää, mutta aikamoisen jokerin kyllä heitti Tatjana pöytään.
Vielä täytyy lopuksi kommentoida, että suunnattomalla mielenkiinnolla seuraan täältä Venäjän suunnasta kuinka Suomen ev.lut kirkon käy. Itse en edes ole nähnyt kyseistä tv-episodia, mutta aikamoisen kalapaliikin se tuntuu saaneen aikaan. Nyt jo kämppiksenikin seuraa kyseistä keskustelua ja etenkin tilastoja siitä kuinka moni tämän kaiken seurauksena eroaa kirkosta. Ehkäpä hyväkin, että kirkko pistetään miettimään, mitkä ovat nykypäivän arvot sen uskonopissa. Sitä kautta selkiytyy varmasti monelle epävarmallekin se, mihin sitä lopulta haluaa uskoa ja mihin ei.
Aurinkoisia syyspäiviä sinne kotoisaan Suomeen!! :)
lauantai 9. lokakuuta 2010
Edellisen lisäksi myös kansainvälisen oikeuden professori odottaa minulta maanantaina vajaan kymmenen minuutin esitystä sujuvalla venäjän kielellä siitä, miten Suomessa säädetään lakeja. Erittäin mielenkiintoista ohjelmaa on siis tiedossa ja toivottavasti pystyn valmistelemaan riittävän ymmärrettävän esityksen tuolle kyseiselle luennolle sillä KV-oikeus on ehdottomasti vaativin kurssini täälä toistaiseksi.
Kävimme sivistämässä jälleen itseämme kämppikseni kanssa Mihailovskin teatterissa torstai-iltana kun modernimpiin klassikoihin kuuluvat Dvortsakin ooppera Rusalka oli ohjelmistossa. Menimme paikanpäälle kytikselle tuntia ennen esitystä saadaksemme opiskelijahintaiset liput esitykseen. Alennus oli 50% ja paikat olivat kohtuulliset permantopaikat. Tsekin kieltä en valitettavasti osaa sanakaan joten täytyi tyytyä käsiohjelman selostukseen juonesta ja venäjänkielisiin tekstityksiin jotka pyörivät totutusti salin katossa (niskat olivat yllättäen kipeät kotiin päästyämme).
Eilen juhlimme yhden itävaltalaisopiskelijan "läksiäisiä" sillä hän on muuttamassa keskustan yliopiston asuntolaan, jossa hänen tyttöystävänsä majailee. Byrokratian kiemurat Venäjällä osoittivat jälleen kerran kyntensä ja papereiden mukaan he ovat nyt onnellisesti naimisissa mikä mahdollisti muuton asuntolaan. Lisäksi sinnikäs tinkiminen helpotti asioiden hoitoa.
Huomiselle on tiedossa opiskelijamessut Grand Hotel Europe:ssa. Paikalla on huikea määrä eri oppilaitoksia ja itse olen siis esittelemässä paikanpäällä Turun yliopiston opiskelutarjontaa muille opiskelijoille. Nämä messut ovat mittakaavaltaan hieman suuremmat kuin edelliset konsulaatin messut, joten odotan jo innolla kuinka monen ihmisen kanssa sitä pääseekään jakamaan ajatuksia päivän aikana. Viimeiseltäkin messureissulta tuli uusia kavereita niin eiköhän täältäkin tuttuja saada ;)
sunnuntai 3. lokakuuta 2010
Кронштадт
Suprise suprise, suunnitelmat muuttuivat matkalla ja suuntasimmekin Repinon sijasta Kronstadtiin, joka on saari tuossa aivan Pietarin edustalla.
Aloitimme retken kerrankin ajoissa ja lähdimme liikenteeseen IMOP:sta jo klo.10 joka oli kuoleman hiljainen johtuen varmasti eilisillan nesterikkaista bileistä. Lauantaina kuulemma on pakko bilettää ja itsekin toki istuimme iltaa kauraomenapaistoksen ja muutaman vodkalasin äärellä, mutta olimme vakaasti päättäneet nauttia kauniista syyspäivästä ulkona joten minä ja kämppikseni välttelimme keskustaan lähtöä nukkumatin tuloon saakka. Jäimme pois metrosta Suomen aseman kohdalla eli Leninin aukiolla. Lokki ilahdutti Leniniäkin aukiolla ja kuvassa näkyy taka-alalla siis myös rautatieasema josta lähtevät kaikki Helsingin ja Pietarin väliset suorat yhteydet.
Seuraavassa kertauksena hieman Kronstadtin historiaa:
Kronstadt perustettiin vuonna 1703 Venäjän linnoitukseksi suuren Pohjan sodan aikana. Kronstadtin laivasto perustettiin 18. toukokuuta 1704 ja kaupungin perustamishetkeksi katsotaan 18. lokakuuta 1723, jolloin Pietari I Suuri antoi julistuksen linnoituskaupungista. Suunnittelutöihin osallistui tsaarin Hollannista palkkaama vara-amiraali Cornelius Cruys. Kronstadt tarkoittaa Kruununkaupunkia. Stadt on saksaa ja tarkoittaa kaupunkia, ja Kron(e) tarkoittaa kruunua. Alapuolella kuva 1752 vuodelta olevasta kanavasta, joka oli ainoita kulkureittejä saaren sotakeskuksesta merelle.
Linnoituksen vanha osa koostui kolmesta bastionista ja niitä yhdistävästä muurista. Saarelle rakennettiin myös oma telakka ja kanavia. Venäjän sodat Ranskan, Britannian ja Ruotsin kanssa edistivät linnoituksen kehittämistä edelleen Pietarin suojaksi Itämereltä.
Oolannin sodasta Kronstadt selvisi koskemattomana ja 1800-luvun lopusta Suomen itsenäistymiseen johtaneella ajanjaksolla Kronstadtia alettiin varustaa betonilal ja uusia linnakkeita rakennettiin keinotekoisille saarille noin metrin korkeudelle merenpinnasta. Yhteensä viisitoists linnoitusta rakennettiin 17 keinotekoiselle saarelle.
Kronstadt oli mukana myös Venäjän sisällissodassa. Kun brittilaivasto tuki Baltian itsenäisyystaistelua, se sai tukikohdan Suomelta Karjalankannakselta Koivistolta. Seitsemän brittiläistä moottoritorpedovenettä hyökkäsi elokuussa Kronstadtin sisäsatamaan upottaen Pamjat Azovan, taistelulaiva Petropavlovskin sekä panssarilaiva Andrei Petro-Pervozvannyin. Britit menettivät kolme moottoritorpedovenettä, 15 kaatunutta ja yhdeksän sotavankia.
Kronstadtin merilinnoitus oli kuitenkin riittävän vahva estämään suurhyökkäykset sitä itseään ja Pietarin kaupunkia vastaan.
Kronstadtissa oli yhteiskunnallista liikehdintää 1905–1907 Venäjän–Japanin sodan pettymyksen takia, ja siitä seurasi demokratiavaatimuksia autokraattisella Venäjällä sekä 1921 Kronstadtin kapina.
Laivastotukikohdan matruusit, jotka olivat vuonna 1917 tukeneet Venäjän Lokakuun vallankumousta, nousivat kapinaan Leninin johtamaa bolševikkihallitusta vastaan; kapinan kukistuttua monet kapinalliset pakenivat saarelta Suomeen.
Toisessa maailmansodassa Leningradin piirityksen aikana 1941–44 Kronstadt pysyi Neuvostoliiton hallussa koko ajan ja linnoitus esti Saksan pääsyn Leningradiin. Saksalaiset upottivat taistelulaiva Marat'n syöksypommittamalla sitä Junkers Ju 87:llä.
Jatkan kuitenkin Leningradin piirityksestä vasta kun olemme käyneet kyseisessä museossa, joka sijaitsee aivan Pietarin keskustassa. Kronstadtiin päästyämme lähdimme liikenteeseen ja ensimmäisenä koko huomioni vei katujen nimet. Valitettavasti yllä olevasta kuvasta ei täysin saa selvää, mutta siinä on perinteinen neuvostoliiton aikainen talo, jonka osoite on kommunistikatu 5... erittäin muikeaa sanoisin!
Siirryimme alkujärkytyksestä päästyämme etsimään морскоий николаевский собор:a eli Laivaston katedraalia, mutta kun lopulta uskoimme löytäneemme oikean aukion huomasimme katedraalin olevan täysin huputettu remontin vuoksi. Sisään emme siis päässeet ja kunnon kuviakaan emme onnistuneet saamaan. Kannattaa kuitenkin käydä tsekkaamassa kyseinen katedraalia vaikka wikipediasta sillä kuvissa se näyttää yhtä komialta kuin Iisakin kirkko.
Siirryimme kirkon vierestä eli yllä olevassa kuvassa näkyvän kanavan yli Neuvostoliiton siltaa pitkin Neuvostoliiton kadulle, jossa poikkesimme aivan suloiseen pieneen kahvila-konditorioon, jossa sunnuntain kunniaksi syöpöttelimme täkäläisiä nakkipiiloja, marjaleivoksia ja joimme aamukahvit. Eikä maksanut kuin pari euroa koko setti!
Fiksuina tyttöinä otimme heti saarelle päästyämme kuvan infotaulusta mikä osoittautui hyväksi ideaksi sillä huomasimme saarella olevan myös toisen katedraalin. Храм пресвлятой Владимирской матери sijaitsi aivan Kronstadtin oman Gostinija Dvorin kauppakeskuksen vieressä oli kerrassaan häikäisevä näky. Aivan kuin Disney- filmien tunnuksessa oleva linna...
Osuimme sutjakasti paikalle kesken perinteistä ortodoksista hääseremoniaa ja koska kirkot eivät täälä ole koskaan suljettuna yksityistilaisuuksien vuoksi, päätimme jäädä seuraamaan häitä. Seremonia oli varsin monimutkainen ja sanaakaan siitä en ymmärtänyt, mutta ikoneja suudeltiin moneen kertaan, ja juhlakansa seisoi koko seremonian ajan herkeämättä paikallaan. Hääpari kuljeskeli papin ohjeiden mukaan. Kaikkeen mieleenpainuvin oli kuitenkin kuoro, sillä oikein rakennetussa tilassa täysin puhtaasti laulanut kuoro oli kerrassaan jumalallista musiikkia korville. En oikeastaan muista koska olisin kuullut niin hienoa musiikkia esitettävän kirkossa! En luultavasti koskaan!
Voiton päivä on toukokuun suurjuhla mutta löysimme mainoksia jo tässä vaiheessa vuotta pitkin Kronstadtin katuja. Oliko kyse viime vuotisista vai tulevista mainoksista, sitä en osaa näin äkkiä sanoa.
Ja lopuksi vielä todistusaineistoa siitä, että olin itsekin paikalla Kronstadt:ssa: muikeasti merisotakoulun tykin vierestä ja taustalla näkyy Suomenlahtea:
Aloitimme retken kerrankin ajoissa ja lähdimme liikenteeseen IMOP:sta jo klo.10 joka oli kuoleman hiljainen johtuen varmasti eilisillan nesterikkaista bileistä. Lauantaina kuulemma on pakko bilettää ja itsekin toki istuimme iltaa kauraomenapaistoksen ja muutaman vodkalasin äärellä, mutta olimme vakaasti päättäneet nauttia kauniista syyspäivästä ulkona joten minä ja kämppikseni välttelimme keskustaan lähtöä nukkumatin tuloon saakka. Jäimme pois metrosta Suomen aseman kohdalla eli Leninin aukiolla. Lokki ilahdutti Leniniäkin aukiolla ja kuvassa näkyy taka-alalla siis myös rautatieasema josta lähtevät kaikki Helsingin ja Pietarin väliset suorat yhteydet.
Seuraavassa kertauksena hieman Kronstadtin historiaa:
Kronstadt perustettiin vuonna 1703 Venäjän linnoitukseksi suuren Pohjan sodan aikana. Kronstadtin laivasto perustettiin 18. toukokuuta 1704 ja kaupungin perustamishetkeksi katsotaan 18. lokakuuta 1723, jolloin Pietari I Suuri antoi julistuksen linnoituskaupungista. Suunnittelutöihin osallistui tsaarin Hollannista palkkaama vara-amiraali Cornelius Cruys. Kronstadt tarkoittaa Kruununkaupunkia. Stadt on saksaa ja tarkoittaa kaupunkia, ja Kron(e) tarkoittaa kruunua. Alapuolella kuva 1752 vuodelta olevasta kanavasta, joka oli ainoita kulkureittejä saaren sotakeskuksesta merelle.
Linnoituksen vanha osa koostui kolmesta bastionista ja niitä yhdistävästä muurista. Saarelle rakennettiin myös oma telakka ja kanavia. Venäjän sodat Ranskan, Britannian ja Ruotsin kanssa edistivät linnoituksen kehittämistä edelleen Pietarin suojaksi Itämereltä.
Oolannin sodasta Kronstadt selvisi koskemattomana ja 1800-luvun lopusta Suomen itsenäistymiseen johtaneella ajanjaksolla Kronstadtia alettiin varustaa betonilal ja uusia linnakkeita rakennettiin keinotekoisille saarille noin metrin korkeudelle merenpinnasta. Yhteensä viisitoists linnoitusta rakennettiin 17 keinotekoiselle saarelle.
Kronstadt oli mukana myös Venäjän sisällissodassa. Kun brittilaivasto tuki Baltian itsenäisyystaistelua, se sai tukikohdan Suomelta Karjalankannakselta Koivistolta. Seitsemän brittiläistä moottoritorpedovenettä hyökkäsi elokuussa Kronstadtin sisäsatamaan upottaen Pamjat Azovan, taistelulaiva Petropavlovskin sekä panssarilaiva Andrei Petro-Pervozvannyin. Britit menettivät kolme moottoritorpedovenettä, 15 kaatunutta ja yhdeksän sotavankia.
Kronstadtin merilinnoitus oli kuitenkin riittävän vahva estämään suurhyökkäykset sitä itseään ja Pietarin kaupunkia vastaan.
Kronstadtissa oli yhteiskunnallista liikehdintää 1905–1907 Venäjän–Japanin sodan pettymyksen takia, ja siitä seurasi demokratiavaatimuksia autokraattisella Venäjällä sekä 1921 Kronstadtin kapina.
Laivastotukikohdan matruusit, jotka olivat vuonna 1917 tukeneet Venäjän Lokakuun vallankumousta, nousivat kapinaan Leninin johtamaa bolševikkihallitusta vastaan; kapinan kukistuttua monet kapinalliset pakenivat saarelta Suomeen.
Toisessa maailmansodassa Leningradin piirityksen aikana 1941–44 Kronstadt pysyi Neuvostoliiton hallussa koko ajan ja linnoitus esti Saksan pääsyn Leningradiin. Saksalaiset upottivat taistelulaiva Marat'n syöksypommittamalla sitä Junkers Ju 87:llä.
Siirryimme alkujärkytyksestä päästyämme etsimään морскоий николаевский собор:a eli Laivaston katedraalia, mutta kun lopulta uskoimme löytäneemme oikean aukion huomasimme katedraalin olevan täysin huputettu remontin vuoksi. Sisään emme siis päässeet ja kunnon kuviakaan emme onnistuneet saamaan. Kannattaa kuitenkin käydä tsekkaamassa kyseinen katedraalia vaikka wikipediasta sillä kuvissa se näyttää yhtä komialta kuin Iisakin kirkko.
Fiksuina tyttöinä otimme heti saarelle päästyämme kuvan infotaulusta mikä osoittautui hyväksi ideaksi sillä huomasimme saarella olevan myös toisen katedraalin. Храм пресвлятой Владимирской матери sijaitsi aivan Kronstadtin oman Gostinija Dvorin kauppakeskuksen vieressä oli kerrassaan häikäisevä näky. Aivan kuin Disney- filmien tunnuksessa oleva linna...
Osuimme sutjakasti paikalle kesken perinteistä ortodoksista hääseremoniaa ja koska kirkot eivät täälä ole koskaan suljettuna yksityistilaisuuksien vuoksi, päätimme jäädä seuraamaan häitä. Seremonia oli varsin monimutkainen ja sanaakaan siitä en ymmärtänyt, mutta ikoneja suudeltiin moneen kertaan, ja juhlakansa seisoi koko seremonian ajan herkeämättä paikallaan. Hääpari kuljeskeli papin ohjeiden mukaan. Kaikkeen mieleenpainuvin oli kuitenkin kuoro, sillä oikein rakennetussa tilassa täysin puhtaasti laulanut kuoro oli kerrassaan jumalallista musiikkia korville. En oikeastaan muista koska olisin kuullut niin hienoa musiikkia esitettävän kirkossa! En luultavasti koskaan!
Voiton päivä on toukokuun suurjuhla mutta löysimme mainoksia jo tässä vaiheessa vuotta pitkin Kronstadtin katuja. Oliko kyse viime vuotisista vai tulevista mainoksista, sitä en osaa näin äkkiä sanoa.
lauantai 2. lokakuuta 2010
многократная виза
Viikot tuntuu kuluvan kauheaa tahtia ja Pietarissa on asuttu jo kuukauden päivät. Wau! Koti-ikävästä ei ole tietoakaan, mihin varmasti osaksi on vaikuttanut se, että tekemistä riittää päivän jokaiselle tunnille. Kroppa ei vieläkään ole täysin sopeutunut valvomaan reilusti yli puolen yön ja toistaiseksi aamulenkit ovat jääneet vain unelmiksi alitajuntaan. Täkäläinen aikataulu kun alkaa klo.10 aamupäivällä Suomen klo. 8 sijaan. Joka aamu uskottelen että huomenaamulla raahaudun lenkille, mutta tänäänkään tuo kaunis ajatus ei saanut tuulta purjeisiin, koska nautimme teatteri-illan jälkeen vielä shampanskojea kotona ja keskustelimme syvällisiä maahanmuuttopolitiikasta ja toisesta maailmansodasta itävaltalaisen kämppikseni kanssa.
Eilen siis tehottoman opiskelupäivän päätteeksi lähdimme suuntaamaan keskustaan ja kohti Mihailovskin teatteria, joka sijaitsee Taiteiden aukiolla aivan Nevski Prospektin vieressä. Saimme liput lyhyellä varoitusajalla seuraamaan aah niin klassista Joutsenlampea, ja täytyy kehua, että puitteet olivat aivan mahtavat. Tosin kun tajusin kuulevani ympäriltäni pääasiassa suomea, ruotsia ja saksaa juhlatunnelmani laski hieman, sillä en odottanut joutuvani keskelle pohjoismaisia ja saksalaisia turisteja. Koska itse käytimme sujuvasti sekaisin englantia ja venäjää, en usko kenenkään suomalaisen huomanneen läsnäoloani. Ruotsalaisillekaan en uskaltanut mennä puhumaan, sillä olen jo unohtanut miten ruotsia puhutaan ja mitä luultavimmi olisin yrittänyt venäjäksi sönköttää jotain (vaikka luulisinkin puhuvani ruotsia).
Baletti itsessään oli hieno ja nautin etenkin Tsaikovskin musiikista, joka todellakin jaksaa sykähdyttää. Lisäksi orkesteri oli äärimmäisen taitava! Baletista en itse asiassa niinkään mitään ymmärrä mutta etenkin naispääosan esittäjä kyllä osasi asiansa, sillä jokainen liike oli todellakin viety loppuun viimeistä piirtoa myöden! Meillä oli oma kolmen hengen aitoa 1 parvella ja vaikka paikat eivät olleetkaan ihan keskeltä teatteria, nautin esityksestä kyllä täysin mitoin. Ensi kerralla täytyy yrittää muistaa myös perivenäläiseen tapaan nauttia shampanskojea ja kaviaarialeipää jo näytöksessä eikä vasta kotona jälkikäteen. Tyydyimme kuitenkin cappucinoon ja mansikoihin, sillä univelka vaatii kofeiininsa.
Tänään tiedossa on Filharmonikkojen konsertti Rahmaninovin musiikilla kruunattuna. Kehun sitä sitten vasta jälkikäteen, mutta tiedossa on varmasti todellinen elämys. En muista koska olisin Suomessa viimeksi käynyt seuraamassa sinfoniaorkesterin konserttia joten nyt täytyy ottaa kaikki ilo irti tästä kulttuurin Mekasta ja sen taidetarjonnasta.
Eilen poliittisen ja hieman hiprakkaisenkin maahanmuuttokeskustelun lomassa teimme myös suunnitelmia sunnuntaille. Repino (Kuokkala) sijaitsee noin 47 kilometriä Pietarista luoteeseen ja paikka on saanut nimensä tietenkin kenenkäs muunkaan kuin Ilja Repinin mukaan. Repin asui kyseisessä datsassa 30 vuotta ja kuoli samaisessa paikassa 1930 86 vuoden iässä. Hänet on myös haudattu tämän erikoisen datsan pihamaalle. Nykyisin rakennus on avattu museoksi. Saas katsoa kuinka moni on kykenevä lähtemään sunnuntaina riittävän aikaisin liikeelle sinne koska paikalle pääsee kätevimmin junalla, pitää retkelle varata hieman normaalia enemmän aikaa. Tänään on kuitenkin lauantai ja vaaratekijänä on että kun kuitenkin porukka suuntaa keskustaan juhlimaan ja ensimmäinen metro takaisin tulee vasta 5-6 aikoihin, voi aamuherääjät olla vähissä. No, посмотрим eli katsotaan.
Sain kauhean leivontavimman tuossa torstai-iltana ja kappas keppanaa, ongelmaksi osoittautui toimivan uunin löytäminen kampukselta, sillä se olikin suuremman työn ja tuskan takana kuin neulan etsiminen heinäsuovasta. Naapureillamme on grillimikro, jolla voisi periaatteessa leipoa mutta lopulta vastapäisestä kämpästä löytyi myös toimiva uuni (vahtimestarin mukaan yhdenkään asuntolan uuneista ei pitäisi toimia). Tarkoituksenani on leipoa huomenissa mokkapaloja ja kääretorttu ja istua sitten iltaa kavereiden ja ison teekannun kanssa. Torstaina intouduin jo keittämään riisipuuroa ja lisäksi nautimme iltapalaksi kauraomenapaistosta mikroversiona (toimiva uuni löytyi kovan etsinnän jälkeen siis vasta lähempänä puolta yötä).
Kaikkien tiedoksi on vielä kerrottava, että kuin ihmeen kaupalla sain torstaina monikertaviisumini, mikä tarkoittaa käytänössä sitä, että saan poistua Venäjän alueelta ja pääsen vielä takaisinkin niin halutessani. Kyseisen lappusen saaminen on lähes helpottava tekijä, sillä siinä kohtaa kun oikeasti alkaa kaivata koti-Suomesta Fazerin sinistä ja salmiakkikossua, voi yksinkertaisesti vain hypätä marsutkaan ja päätyä loputla Helsinkiin vain 15 euron kohtuulliseen hintaan. Itse epäilen kyllä innostustani käyttä marsutkaa kulkuvälineenä sillä venläiseen tapaan marsutka pysähtyy matkareitin varrella aivan missä vain! Puksuta siinä nyt sitten 12 tuntien pysähdellen vähän väliä milloin missäkin marketissa. Oppisihan siinä sitä kuuluisaa venäläistä kärsivällisyyttä ja laveaa luonnetta, mutta silti. Luulen tyytyväni vaihtoehtoiskulkuneuvoihin hinnasta huolimatta.
Eilen siis tehottoman opiskelupäivän päätteeksi lähdimme suuntaamaan keskustaan ja kohti Mihailovskin teatteria, joka sijaitsee Taiteiden aukiolla aivan Nevski Prospektin vieressä. Saimme liput lyhyellä varoitusajalla seuraamaan aah niin klassista Joutsenlampea, ja täytyy kehua, että puitteet olivat aivan mahtavat. Tosin kun tajusin kuulevani ympäriltäni pääasiassa suomea, ruotsia ja saksaa juhlatunnelmani laski hieman, sillä en odottanut joutuvani keskelle pohjoismaisia ja saksalaisia turisteja. Koska itse käytimme sujuvasti sekaisin englantia ja venäjää, en usko kenenkään suomalaisen huomanneen läsnäoloani. Ruotsalaisillekaan en uskaltanut mennä puhumaan, sillä olen jo unohtanut miten ruotsia puhutaan ja mitä luultavimmi olisin yrittänyt venäjäksi sönköttää jotain (vaikka luulisinkin puhuvani ruotsia).
Baletti itsessään oli hieno ja nautin etenkin Tsaikovskin musiikista, joka todellakin jaksaa sykähdyttää. Lisäksi orkesteri oli äärimmäisen taitava! Baletista en itse asiassa niinkään mitään ymmärrä mutta etenkin naispääosan esittäjä kyllä osasi asiansa, sillä jokainen liike oli todellakin viety loppuun viimeistä piirtoa myöden! Meillä oli oma kolmen hengen aitoa 1 parvella ja vaikka paikat eivät olleetkaan ihan keskeltä teatteria, nautin esityksestä kyllä täysin mitoin. Ensi kerralla täytyy yrittää muistaa myös perivenäläiseen tapaan nauttia shampanskojea ja kaviaarialeipää jo näytöksessä eikä vasta kotona jälkikäteen. Tyydyimme kuitenkin cappucinoon ja mansikoihin, sillä univelka vaatii kofeiininsa.
Tänään tiedossa on Filharmonikkojen konsertti Rahmaninovin musiikilla kruunattuna. Kehun sitä sitten vasta jälkikäteen, mutta tiedossa on varmasti todellinen elämys. En muista koska olisin Suomessa viimeksi käynyt seuraamassa sinfoniaorkesterin konserttia joten nyt täytyy ottaa kaikki ilo irti tästä kulttuurin Mekasta ja sen taidetarjonnasta.
Eilen poliittisen ja hieman hiprakkaisenkin maahanmuuttokeskustelun lomassa teimme myös suunnitelmia sunnuntaille. Repino (Kuokkala) sijaitsee noin 47 kilometriä Pietarista luoteeseen ja paikka on saanut nimensä tietenkin kenenkäs muunkaan kuin Ilja Repinin mukaan. Repin asui kyseisessä datsassa 30 vuotta ja kuoli samaisessa paikassa 1930 86 vuoden iässä. Hänet on myös haudattu tämän erikoisen datsan pihamaalle. Nykyisin rakennus on avattu museoksi. Saas katsoa kuinka moni on kykenevä lähtemään sunnuntaina riittävän aikaisin liikeelle sinne koska paikalle pääsee kätevimmin junalla, pitää retkelle varata hieman normaalia enemmän aikaa. Tänään on kuitenkin lauantai ja vaaratekijänä on että kun kuitenkin porukka suuntaa keskustaan juhlimaan ja ensimmäinen metro takaisin tulee vasta 5-6 aikoihin, voi aamuherääjät olla vähissä. No, посмотрим eli katsotaan.
Sain kauhean leivontavimman tuossa torstai-iltana ja kappas keppanaa, ongelmaksi osoittautui toimivan uunin löytäminen kampukselta, sillä se olikin suuremman työn ja tuskan takana kuin neulan etsiminen heinäsuovasta. Naapureillamme on grillimikro, jolla voisi periaatteessa leipoa mutta lopulta vastapäisestä kämpästä löytyi myös toimiva uuni (vahtimestarin mukaan yhdenkään asuntolan uuneista ei pitäisi toimia). Tarkoituksenani on leipoa huomenissa mokkapaloja ja kääretorttu ja istua sitten iltaa kavereiden ja ison teekannun kanssa. Torstaina intouduin jo keittämään riisipuuroa ja lisäksi nautimme iltapalaksi kauraomenapaistosta mikroversiona (toimiva uuni löytyi kovan etsinnän jälkeen siis vasta lähempänä puolta yötä).
Kaikkien tiedoksi on vielä kerrottava, että kuin ihmeen kaupalla sain torstaina monikertaviisumini, mikä tarkoittaa käytänössä sitä, että saan poistua Venäjän alueelta ja pääsen vielä takaisinkin niin halutessani. Kyseisen lappusen saaminen on lähes helpottava tekijä, sillä siinä kohtaa kun oikeasti alkaa kaivata koti-Suomesta Fazerin sinistä ja salmiakkikossua, voi yksinkertaisesti vain hypätä marsutkaan ja päätyä loputla Helsinkiin vain 15 euron kohtuulliseen hintaan. Itse epäilen kyllä innostustani käyttä marsutkaa kulkuvälineenä sillä venläiseen tapaan marsutka pysähtyy matkareitin varrella aivan missä vain! Puksuta siinä nyt sitten 12 tuntien pysähdellen vähän väliä milloin missäkin marketissa. Oppisihan siinä sitä kuuluisaa venäläistä kärsivällisyyttä ja laveaa luonnetta, mutta silti. Luulen tyytyväni vaihtoehtoiskulkuneuvoihin hinnasta huolimatta.
keskiviikko 29. syyskuuta 2010
Syksyinen arki ja läpivetoiset ikkunat
Erittäin kolea syyssää voisi melkein syödä fiilistä täälä asuntolassa, mutta hyvin sujuu edelleen. Venäjällä asuntoloiden ja toki myös muun rakennuskannan eristys on hieman eri tasolla kuin Suomessa ja siihen asti, että tulee yleinen kaupungittain jaettava komennus pistää patterit päälle (kun keskilämpötila laskee tietyn rajan alapuolelle) joutuu koko kansa hytisemään aivan järkyttävästi vetävistä ikkunoista johtuen. Ei sillä, naisväki täälä tallustaa edelleen minihameissa mutta itse kaipasin jo paksuja 100 denierin sukkahousuja. Hetkellisesti (onneksi kyseessä oli aivan pikkuriikkinen hetki) epäilin jo, selviänkö ikinä talvesta täälä. Tuntuu että tuuli menee suoraan läpi luihin ja ytimiin!
Lähialueellamme on käyynissä asfaltointityöt josta johtuen teitä on suljettu ja osa julkisesta liikenteestä ohjattu sivukaduille. Käytännössä päivittäisautoilijalle tämä merkitsee sitä että kun virallinen autotie on suljettu, voi huoletta siirtyä kohteeseen pääsyn nopeuttamiseksi jalankulkuväylille ajelemaan. Melkein välillä hirvittää kun joku ajaa vilkkaasti käytettyä kävelyväylää 60-80 km /h vastaan edes hidastamatta jalankulkijoiden kohdalla. Noh, vielä ei ole ainakaa minun silmään sattunut yhtään alle jäänyttä jalankulkijaa, joten ehkäpä venäläiset osaavat arvostaa henkikultaansa.
Opiskelujen kanssa täälä iski heti maanantai kunniaksi aikamoinen paniikki kun tajusin, että koska luennot käyvät koko ajan haastavammaksi olisi vihdosta viimein aika todella opiskella tuo erikoissanasto eli juridinen venäjä kuntoon, jotta pääsee osallistumaan todellisuudessa luennoilla keskusteluun ja etenkin väittämään vastaan tietyissä asioissa. Kansainvälisen oikeuden professorini on ottanut minut jotenkin silmätikuksi, sillä onhan se hienoa kun luokassa on ulkolainen joka ei aina ihan täysin ymmärrä ja jota voi hyväksikäyttää ja samalla opettaa venäläisille opiskelijoille Suomen oikeusjärjestelmän perusteita. Valmistelen jokaiseen seminaariin esityksiä milloin mistäkin (ensi viikoksi tiedossa on esitys siitä kuinka Suomessa säädetään lakeja) ja vastineeksi en joudu/pääse vastaamaan niihin kysymyksiin joita venäläiset opiskelijat valmistelevat kyseisiin seminaareihin.
Viikonlopulle on tiedossa kulttuuria sillä olemme menossa lauantaina Pietarin kaupungin Filharmonikkojen konserttiin kuuntelemaan ketäpä muuta kuin Rahmaninovia. Lisäksi olemme kämppikseni kanssa suunnitelleet lippujen ostoa Joutsenlampea katsomaan Mihailovskin teatteriin perjantai-iltana, joten tiedossa on taas varsinainen kulttuuripläjäys. Josko sitä vielä keksisi jonkun museon sunnuntaikohteeksi (tai jos keli suosii niin puistokin käy) niin voisi taas vältellä sujuvasti opiskelua yhden viikonlopun ajan ja lisätä omaa ressikerrointansa ensi viikoksi.
Suomalaisen ruoan vientikiellosta puheenollen en yhtään ihmettele miksi Venäjä haluaisi rajoittaa suomalaisen ruoan tuontia. Ainakin Pietarin kaupat ovat pullollaan suomalaisia tuotteja ja minä tietenkin tulin tänne tutustumaan venäläisiin tuotteisiin, joten on työn ja tuskan takana löytää jotain todella venäläistä. Tokihan Valionkin purkeissa lukee tekstit venäjäksi, mutta tuotteet ovat aivan vastaavat kuin Suomessa. Lisäksi lähikauppani hyllystä löytyy Geishoja ja Dumbleja ja Presidenttikahvia, Maksidom- nimisestä kodintarvikekaupasta voi hakea Finlaysonin muumipyyhkeitä ja keskustaan voi aina lähteä shoppailemaan Stockmanille! Mikäpä tässä, voin hyvin suomalaistua täälä Venäjällä vielä hieman suomalaisemmaksi ;)
Tänään olisi tarkoitus kahlata ah niin rakasta kansainvälisen oikeuden kirjaa läpi, onneksi pikkuhiljaa muistaa tiettyjä termejä ettei joka sanaa tarvitse tarkistaa sanakirjasta. Lisäksi venäjän aspekteja on pakko opetella ulkoa ja verbejä ylipäänsä, sillä vaikka muuten sanasto olisikin hallussa venäjän verbit ja adjektiivit tuntuvat edelleen olevan hakusessa. Ja kuvaileminen ja pitkien järkevien fraasien muodostaminen ei tunnetusti onnistu ilman verbejä tai adjektiiveja. No, josko sitä tänään suuntaisi sitten illaksi leffaan niin ei tarvitse aina opiskella sanastoa vain oppikirjasta. Leffateattereihin tuli juuri venäläinen uutuus nimeltä Kraij, eiköhän se ole välttämätöntä käydä katsomassa kun opiskelijahintainen lippu viikollakin on vain 120 ruplaa, eli noin kolmisen euroa.
Lähialueellamme on käyynissä asfaltointityöt josta johtuen teitä on suljettu ja osa julkisesta liikenteestä ohjattu sivukaduille. Käytännössä päivittäisautoilijalle tämä merkitsee sitä että kun virallinen autotie on suljettu, voi huoletta siirtyä kohteeseen pääsyn nopeuttamiseksi jalankulkuväylille ajelemaan. Melkein välillä hirvittää kun joku ajaa vilkkaasti käytettyä kävelyväylää 60-80 km /h vastaan edes hidastamatta jalankulkijoiden kohdalla. Noh, vielä ei ole ainakaa minun silmään sattunut yhtään alle jäänyttä jalankulkijaa, joten ehkäpä venäläiset osaavat arvostaa henkikultaansa.
Opiskelujen kanssa täälä iski heti maanantai kunniaksi aikamoinen paniikki kun tajusin, että koska luennot käyvät koko ajan haastavammaksi olisi vihdosta viimein aika todella opiskella tuo erikoissanasto eli juridinen venäjä kuntoon, jotta pääsee osallistumaan todellisuudessa luennoilla keskusteluun ja etenkin väittämään vastaan tietyissä asioissa. Kansainvälisen oikeuden professorini on ottanut minut jotenkin silmätikuksi, sillä onhan se hienoa kun luokassa on ulkolainen joka ei aina ihan täysin ymmärrä ja jota voi hyväksikäyttää ja samalla opettaa venäläisille opiskelijoille Suomen oikeusjärjestelmän perusteita. Valmistelen jokaiseen seminaariin esityksiä milloin mistäkin (ensi viikoksi tiedossa on esitys siitä kuinka Suomessa säädetään lakeja) ja vastineeksi en joudu/pääse vastaamaan niihin kysymyksiin joita venäläiset opiskelijat valmistelevat kyseisiin seminaareihin.
Viikonlopulle on tiedossa kulttuuria sillä olemme menossa lauantaina Pietarin kaupungin Filharmonikkojen konserttiin kuuntelemaan ketäpä muuta kuin Rahmaninovia. Lisäksi olemme kämppikseni kanssa suunnitelleet lippujen ostoa Joutsenlampea katsomaan Mihailovskin teatteriin perjantai-iltana, joten tiedossa on taas varsinainen kulttuuripläjäys. Josko sitä vielä keksisi jonkun museon sunnuntaikohteeksi (tai jos keli suosii niin puistokin käy) niin voisi taas vältellä sujuvasti opiskelua yhden viikonlopun ajan ja lisätä omaa ressikerrointansa ensi viikoksi.
Suomalaisen ruoan vientikiellosta puheenollen en yhtään ihmettele miksi Venäjä haluaisi rajoittaa suomalaisen ruoan tuontia. Ainakin Pietarin kaupat ovat pullollaan suomalaisia tuotteja ja minä tietenkin tulin tänne tutustumaan venäläisiin tuotteisiin, joten on työn ja tuskan takana löytää jotain todella venäläistä. Tokihan Valionkin purkeissa lukee tekstit venäjäksi, mutta tuotteet ovat aivan vastaavat kuin Suomessa. Lisäksi lähikauppani hyllystä löytyy Geishoja ja Dumbleja ja Presidenttikahvia, Maksidom- nimisestä kodintarvikekaupasta voi hakea Finlaysonin muumipyyhkeitä ja keskustaan voi aina lähteä shoppailemaan Stockmanille! Mikäpä tässä, voin hyvin suomalaistua täälä Venäjällä vielä hieman suomalaisemmaksi ;)
Tänään olisi tarkoitus kahlata ah niin rakasta kansainvälisen oikeuden kirjaa läpi, onneksi pikkuhiljaa muistaa tiettyjä termejä ettei joka sanaa tarvitse tarkistaa sanakirjasta. Lisäksi venäjän aspekteja on pakko opetella ulkoa ja verbejä ylipäänsä, sillä vaikka muuten sanasto olisikin hallussa venäjän verbit ja adjektiivit tuntuvat edelleen olevan hakusessa. Ja kuvaileminen ja pitkien järkevien fraasien muodostaminen ei tunnetusti onnistu ilman verbejä tai adjektiiveja. No, josko sitä tänään suuntaisi sitten illaksi leffaan niin ei tarvitse aina opiskella sanastoa vain oppikirjasta. Leffateattereihin tuli juuri venäläinen uutuus nimeltä Kraij, eiköhän se ole välttämätöntä käydä katsomassa kun opiskelijahintainen lippu viikollakin on vain 120 ruplaa, eli noin kolmisen euroa.
sunnuntai 26. syyskuuta 2010
Lauantain klubirundi ja messut konsulaatissa
Eilen eli lauantaina oli täydellinen tilaisuus tutustua Pietarin baarikulttuuriin sillä sen lisäksi, että täälä oli käymässä joukko "vanhoja imop:laisia" niin suoritin itse myös eilen muuton babuskan luota tänne asuntolaan. Eli kyseessä oli siis samalla omat tuparini. Ei siinä mitään, vodkapullo ja keksejä pöytään ja taustalle soimaan Paula Koivuniemeä niin johan on kulissit kunnossa (itävaltalaisen kämppikseni toimesta kuuntelimme myös Eläkeläisiä, joka oli ainokaisia bändejä joita hän tiesi entuudestaan Suomesta; HIM ja The Rasmus, vapiskaa, Eläkeläiset on täälä!)
Anycase, hypättyämme metroon päädyimme ensimmäiseksi Gostinija Dvorin ympäristöön, josta seuraan liittyi kolme venäläistä nuorta neitokaista. He olivat hyvin innoissaan meistä vaihtareista ja etenkin saksalaisesta Markuksesta joka pitkänä vaaleana ja sinisilmäisenä nuorena miehenä tuntuu vetävän venäläisnaisia puoleensa kuin magneetti. Joka tapauksessa tytöt olivat menossa paikalliseen Onnelaan (baarin oikea nimi Shine-klubi) joten tiemme erkanivat hyvin eloisien keskustelujen ja muutaman valokuvan jälkeen.
Itse päädyimme siis paikkaan jota kutsutaan Atelieriksi. Kyseessä oli oikein tiivistunnelmainen ja hämyinen mesta, jossa soi kahdessa kerroksessa eri DJ:iden musiikki ja vodka oli suhteellisen sopuisasti 18 ruplaa shotilta eli noin 40 senttiä suomalaisessa valuutassa. Musiikissa olisi mielestäni ollut hieman toivomisen varaa ja betonilattia jossa on korkokenkien mentäviä aukkoja ei ehkä myöskään ollut turvallisin alusta heilua mutta hauskaa oli joka tapauksessa.
Jossain 02 aikoihin lähdimme siirtymään Friends Place nimiseen hieman snobbailutunnelmaiseen paikkaan. Hinnat olivat hulppeat edellä mainittuun mestaan verrattuna ja itse asiassa pysähdyksen syynäkin oli vain se, että poimimme mukaan yhden vaihtarin ja hänen venäläisen tyttöystävänsä. Siitä sitten kaupasta hakemaan vielä vähän olutta matkaevääksi ja kohti seuraavaa kohdetta.
Korkokenkien Mekassa baarista toiseen siirtyminen hoituu nopeimmin ottamalla lennosta taksin jonka kanssa pitää neuvotella sopiva hinta valmiiksi ennen kyytiin astumista. Parilla sadalla ruplalla pääsee yleensä siirtymään kohtuullisen kätevästi koko seurueen voimin seuraavaan kohteeseen ja samalla säästetään jo muutenkin särkeviä jalkoja ja korkokenkien korkolappuja.
Päädyimme viimeiseksi baariin jonka nimeä en vieläkään osaa venäjäksi. Kyseessä oli ehdottomasti tuleva lempimestani sillä alimmassa kerroksessa oli loistava tanssilattia, sohvakulmauksia ja pieni baaritiski ja yläkertaan pääsi pienen terassialueen läpi jossa oli kynttilöin valaistuja nurkkauksia puiston keskellä. Aah. Yläkerta oli jazz- tyylinen istuskelupuoli, jossa taustalla pyöri jalkapallomatsi suoraan Ranskan pääsarjasta. Jokaiselle jotakin ja kaiken lisäksi baarimikkokin oli oikein suloinen. Kerron kyllä kun opin kyseisen paikan nimen jotta pääsette kokeilemaa kyseistä mestaa Pietariin saapuessanne. ;)
Täkäläiseen tapaan ensimmäinen metro kulkee kuuden aikoihin kaupungin keskustasta poispäin ja mekin tietty viihdyimme baarissa siihen asti kun metroasemat avattiin. En muista koska olen viimeksi ollut baarissa kuuteen asti (tokkopa koskaan koska Suomessa baarit bruukataan jostain kumman syystä sulkea jo puoli neljän tienoilla), mutta hauskaa oli joka tapauksessa. Aamun ensimmäinen metro on yleensä tupaten täynnä juhlakansaa, sillä keskusta on lähes suljettua aluetta siltojen ollessa yöllä auki noin yhdestä viiteen. Tällöin taksireissusta saattaisi tulla turhankin pitkä (vain yksi silta on käytössä läpi yön ja se kiertää todella kaukaa) ja kallis joten suurin osa juhlii aamuun asti keskustaan lähtiessään. Tosin suosittelen, sillä en muista koska baarireissulla olisi ollut näin hauskaa ja halpaa!! :D
Lauantaina kerkesin myös viettämään pitkän päivän Suomen konsulaatissa esittelemässä Turun yliopistoa. Kyse oli venäläisille opiskelijoille suunnatusta tapahtumasta, jossa esiteltiin opiskelumahdollisuuksia Suomessa ja esiteltiin suomalaista koulutusjärjestelmää. Kyse oli tilaisuudesta, joka pidettiin ensimmäistä kertaa ikinä ja Turun yliopiston esitteet ainakin loppuivat kesken jo ensimmäisen tunnin aikana ja suurena ongelmana koettiin se, että Suomesta ei löydy ainuttakaan kanditasoista koulutusohjelmaa englanniksi yliopistossa. Kiinnostus Suomen koulutusjärjestelmää kohtaan on täällä valtaisa, mutta opiskelu suomeksi koetaan ongelmaksi. Toki osa vanhemmista oli liikkeellä jo 8 vuotiaiden lastensa kanssa varmistaakseen riittävän tiedonsaannin ja suomalaisen koulutuksen. Tapahtumasta jäi kuitenkin varsin positiivinen kuva ja uskon että venäläisten opiskelijoiden määrä tulee Suomessa jatkuvasti kasvamaan!
Anycase, hypättyämme metroon päädyimme ensimmäiseksi Gostinija Dvorin ympäristöön, josta seuraan liittyi kolme venäläistä nuorta neitokaista. He olivat hyvin innoissaan meistä vaihtareista ja etenkin saksalaisesta Markuksesta joka pitkänä vaaleana ja sinisilmäisenä nuorena miehenä tuntuu vetävän venäläisnaisia puoleensa kuin magneetti. Joka tapauksessa tytöt olivat menossa paikalliseen Onnelaan (baarin oikea nimi Shine-klubi) joten tiemme erkanivat hyvin eloisien keskustelujen ja muutaman valokuvan jälkeen.
Itse päädyimme siis paikkaan jota kutsutaan Atelieriksi. Kyseessä oli oikein tiivistunnelmainen ja hämyinen mesta, jossa soi kahdessa kerroksessa eri DJ:iden musiikki ja vodka oli suhteellisen sopuisasti 18 ruplaa shotilta eli noin 40 senttiä suomalaisessa valuutassa. Musiikissa olisi mielestäni ollut hieman toivomisen varaa ja betonilattia jossa on korkokenkien mentäviä aukkoja ei ehkä myöskään ollut turvallisin alusta heilua mutta hauskaa oli joka tapauksessa.
Jossain 02 aikoihin lähdimme siirtymään Friends Place nimiseen hieman snobbailutunnelmaiseen paikkaan. Hinnat olivat hulppeat edellä mainittuun mestaan verrattuna ja itse asiassa pysähdyksen syynäkin oli vain se, että poimimme mukaan yhden vaihtarin ja hänen venäläisen tyttöystävänsä. Siitä sitten kaupasta hakemaan vielä vähän olutta matkaevääksi ja kohti seuraavaa kohdetta.
Korkokenkien Mekassa baarista toiseen siirtyminen hoituu nopeimmin ottamalla lennosta taksin jonka kanssa pitää neuvotella sopiva hinta valmiiksi ennen kyytiin astumista. Parilla sadalla ruplalla pääsee yleensä siirtymään kohtuullisen kätevästi koko seurueen voimin seuraavaan kohteeseen ja samalla säästetään jo muutenkin särkeviä jalkoja ja korkokenkien korkolappuja.
Päädyimme viimeiseksi baariin jonka nimeä en vieläkään osaa venäjäksi. Kyseessä oli ehdottomasti tuleva lempimestani sillä alimmassa kerroksessa oli loistava tanssilattia, sohvakulmauksia ja pieni baaritiski ja yläkertaan pääsi pienen terassialueen läpi jossa oli kynttilöin valaistuja nurkkauksia puiston keskellä. Aah. Yläkerta oli jazz- tyylinen istuskelupuoli, jossa taustalla pyöri jalkapallomatsi suoraan Ranskan pääsarjasta. Jokaiselle jotakin ja kaiken lisäksi baarimikkokin oli oikein suloinen. Kerron kyllä kun opin kyseisen paikan nimen jotta pääsette kokeilemaa kyseistä mestaa Pietariin saapuessanne. ;)
Täkäläiseen tapaan ensimmäinen metro kulkee kuuden aikoihin kaupungin keskustasta poispäin ja mekin tietty viihdyimme baarissa siihen asti kun metroasemat avattiin. En muista koska olen viimeksi ollut baarissa kuuteen asti (tokkopa koskaan koska Suomessa baarit bruukataan jostain kumman syystä sulkea jo puoli neljän tienoilla), mutta hauskaa oli joka tapauksessa. Aamun ensimmäinen metro on yleensä tupaten täynnä juhlakansaa, sillä keskusta on lähes suljettua aluetta siltojen ollessa yöllä auki noin yhdestä viiteen. Tällöin taksireissusta saattaisi tulla turhankin pitkä (vain yksi silta on käytössä läpi yön ja se kiertää todella kaukaa) ja kallis joten suurin osa juhlii aamuun asti keskustaan lähtiessään. Tosin suosittelen, sillä en muista koska baarireissulla olisi ollut näin hauskaa ja halpaa!! :D
Lauantaina kerkesin myös viettämään pitkän päivän Suomen konsulaatissa esittelemässä Turun yliopistoa. Kyse oli venäläisille opiskelijoille suunnatusta tapahtumasta, jossa esiteltiin opiskelumahdollisuuksia Suomessa ja esiteltiin suomalaista koulutusjärjestelmää. Kyse oli tilaisuudesta, joka pidettiin ensimmäistä kertaa ikinä ja Turun yliopiston esitteet ainakin loppuivat kesken jo ensimmäisen tunnin aikana ja suurena ongelmana koettiin se, että Suomesta ei löydy ainuttakaan kanditasoista koulutusohjelmaa englanniksi yliopistossa. Kiinnostus Suomen koulutusjärjestelmää kohtaan on täällä valtaisa, mutta opiskelu suomeksi koetaan ongelmaksi. Toki osa vanhemmista oli liikkeellä jo 8 vuotiaiden lastensa kanssa varmistaakseen riittävän tiedonsaannin ja suomalaisen koulutuksen. Tapahtumasta jäi kuitenkin varsin positiivinen kuva ja uskon että venäläisten opiskelijoiden määrä tulee Suomessa jatkuvasti kasvamaan!
sunnuntai 19. syyskuuta 2010
Kulttuuria kerrakseen
Jos joku tuntee Venäjän kansallishymnin vaikkapa vanhoin neuvostoliitonaikaisin sanoin, tiedät jo että kappaleen nimi on suomeksi Suuri ja Mahtava Neuvostoliitto. Siinä mielessä mikään ei varmasti ole muuttunut, sillä suomalaisin silmin katsottuna kaikki on täällä edelleen suurta ja mahtavaa. Käytimme koko viikonlopun nauttimalla venäläisistä kulttuuririennoista ja en usko, että pystyn millään välittämään sinne koti-Suomeen sitä fiilistä, jonka kokee kun katselee Pietarhovin palatsin seinille värivaloin heijastettua tarinaa klassisten suurteosten soidessa tarinan taustamusiikkina ja rakettien räiskyessä ympärillä. Vieläkin menee kylmät väreet selässä kun muistelen lauantai-illan tunnelmaa illan pimetessä Pietarhovissa.
Pietarhovi on Suomenlahden rannalla sijaitseva todellinen keisarin mahdin symboli. Jean Baptiste Le Blondin suunnittelemaa Suurta palatsia muutettiin keisarinna Elisabetin aikaan Bartolomeo Rastrellin toimesta, jolloin palatsiin lisätiin muun muassa kolmas kerros ja siipirakennukset. Pietarhovin puiston suuruudesta puolestaan antaa osviittaa se, että sieltä löytyy sekä englantilainen että ranskalainen puisto. Pietarhovin alue on laajuudeltaan 607 hehtaaria ja siihen kuuluu Yläpuisto, Alapuisto ja Aleksandran puisto. Alueella on palatseja, suihkukaivoja, puistoteitä, polkuja ja kaistale Suomenlahden rantaa.
Valitettavasti huonon kamerani vuoksi seuraava yksittäinen valokuva ei tee oikeutta itse illan vesiputous juhlan tunnelmalle sillä tunnin kestänyt show oli kerrassaan sanoinkuvaamaton. Yritän myöhemmin ladata pienen videonpätkän josta tosin ei kuulu musiikki joka tietenkin kulki täydellisessä synkronissa kaikkien valoefektien ja rakettien kanssa.Kuvasta saa kuitenkin idean siitä mistä illan show:ssa oli kyse. Eli mahtavan kokoisen palatsin seinälle heijastettiin koko ajan etenevää satua erilaisin valoefektein jota täydensivät suihkulähteet, tanssijat, ilotulitteet ja tähtisuihkut. Kaikin puolin sanoinkuvaamattoman kaunista!
Eilen illalla pääsimme lopulta myös ensimmäisen kerran nauttimaan venäläisestä taksikyydistä, sillä kolmenkymmenentuhannen hengen poistuminen Pietarhovin alueelta kohti keskustaa ei tapahdu hetkessä ja lopulta matka marsulla eli pienbussilla kesti puolisentoista tuntia. Missasimme noin viidellä minuutilla yön viimeisen metrovuoron kohti kampusaluettamme joten päätimme soittaa taksin. Numerosta 4 000 000 saa taksin ja valmiiksi sovitun hinnan matkalle. Kun taksi on paikalla, keskuksesta soitetaan vielää perään ja kerrotaan juuri sinun taksisi tuntomerkit eli käytännössä rekisterinumero. Erittäin hyvää palvelua. Onneksi en ole kovin heikkohermoinen sillä kun siinä sitten kaahattiin 160 kilometriä tunnissa kohti Pietarin toista puolta, saattaisi huonompi vatsainen voida pahoin. Taksikuskin kiitokseksi täytyy sanoa että kyyti päättyi noin metrin päähän kotiovestani ja kuski oli erittäin kohtelias ja kaiken lisäksi emme siis matkan varrella kolaroineet kertaakaan...
Sopivat yöunet, eli kuusi tuntia ja taas menoksi. Sunnuntain kohteeksi valitsimme Venäläisen museon, joka on pääasiassa venäläistä taidetta sisältävä mahtipontinen palatsirakennelma aivan Pietarin keskustassa. Museo on siis sijoitettu Mihailovin palatsiin, jonka on suunnitellut Carlo Rossi suuriruhtinas Mihail Pavlovitsille. Nikolai II lopulta toteutti isänsä Aleksanteri III ajatuksen kansalle avoimesta museosta 1898 ja museo sisältää maailman parhaan kokoelman venäläistä taidetta. Suomalaiselle tunnetuin teos on mitä luultavimmin Volgan lautturit, jonka maalasi Ilja Repin 1870-luvun alkuvuosina.
On hieman hankala tarjota kunnollista kuvaa museon suuresta ja mahtavasta olemuksesta sillä itse oltuamme paikanpäällä noin kolme ja puoli tuntia (pääsimme noin puoleen väliin museon kokoelmia) oli sulkemisajan vuoro ja me siirryimme raskaan urheilusuorituksen uuvuttamina kahville ja suklaakroisanteille viereiseen kafeeseen.Saleja on yhteensä 109 kappaletta ja museo sijaitsee oikeastaan kolmessa ei rakennuksessa jotka tosin ovat yhteydessä toisiinsa. Korpus Benua, Fligel Rossi ja Mihailovskin palatsi muodostavat siis yhdessä kokonaisuuden josta käytetään nimeä Venäläinen museo eli Русский Музей.
Itse Mihailovskin palatsikin oli jo kerrassaan yhtä suurta nähtävyyttä koristeellisine kattoineen ja pylväikköineen, suurine tanssiaissaleineen ja aah, ne sisääntuloaulan portaat ovat kuin Titanic-elokuvasta, tosin vaan suuremmat ja jylhemmät. Seuraava kuva on yhdestä Mihailovskin palatsin saleista:
Itse siis palatsin ihailemisen lisäksi museo oli täynnä venäläisiä taideteoksia muinaisajoilta nykypäivään...
Joka tapauksessa nähtävää on paljon ja kyseessä on siis Eremitaasia pienempi taidekokoelma joten aikaa kannattaa varata kohteeseen tutustumiseen koko päivä. Itse olen ikikiitollinen neuvostoliiton ajoilta säilyneelle perinteelle jonka vuoksi kaikki venäläisten opiskelijakortin haltijat pääsevät museoihin ilmaiseksi. Ei haittaa lainkaan, etten kerennyt tänään kiertää kuin puolet museosta, sillä pääsen sinne ilmaiseksi myös kaikkina muina päivinä vuodessa. Ja jos Suomessa vielä ihmetellään miksi on niin hankala saada nuorisoa innostumaan museoista, niin kannattaa ehdottomasti kokeilla tarjota museovierailut ilmaiseksi opiskelijoille ja koululaisille. Tänäänkin väkeä oli paikalla paljon ja venäjällä museot tuntuvat sopivan myös hyväksi kohteeksi treffeille (ei ehkä ensitreffeille mutta pariskuntia oli paikalla paljon). Lisäks koululaisia ja opiskelijoita tuli vastaan jatkuvalla syötöllä. Korkeakulttuuri ei siis ole Venäjällä vaan yläluokan oikeus vaan se tarjotaan edelleen kaikille oppimishaluisille. Jos nyt oltaisiin facebookissa, napsauttaisin ilmaiset museokäynnit ehdottomasti omaksi cool like:seni.
Pietarhovi on Suomenlahden rannalla sijaitseva todellinen keisarin mahdin symboli. Jean Baptiste Le Blondin suunnittelemaa Suurta palatsia muutettiin keisarinna Elisabetin aikaan Bartolomeo Rastrellin toimesta, jolloin palatsiin lisätiin muun muassa kolmas kerros ja siipirakennukset. Pietarhovin puiston suuruudesta puolestaan antaa osviittaa se, että sieltä löytyy sekä englantilainen että ranskalainen puisto. Pietarhovin alue on laajuudeltaan 607 hehtaaria ja siihen kuuluu Yläpuisto, Alapuisto ja Aleksandran puisto. Alueella on palatseja, suihkukaivoja, puistoteitä, polkuja ja kaistale Suomenlahden rantaa.
Valitettavasti huonon kamerani vuoksi seuraava yksittäinen valokuva ei tee oikeutta itse illan vesiputous juhlan tunnelmalle sillä tunnin kestänyt show oli kerrassaan sanoinkuvaamaton. Yritän myöhemmin ladata pienen videonpätkän josta tosin ei kuulu musiikki joka tietenkin kulki täydellisessä synkronissa kaikkien valoefektien ja rakettien kanssa.Kuvasta saa kuitenkin idean siitä mistä illan show:ssa oli kyse. Eli mahtavan kokoisen palatsin seinälle heijastettiin koko ajan etenevää satua erilaisin valoefektein jota täydensivät suihkulähteet, tanssijat, ilotulitteet ja tähtisuihkut. Kaikin puolin sanoinkuvaamattoman kaunista!
Sopivat yöunet, eli kuusi tuntia ja taas menoksi. Sunnuntain kohteeksi valitsimme Venäläisen museon, joka on pääasiassa venäläistä taidetta sisältävä mahtipontinen palatsirakennelma aivan Pietarin keskustassa. Museo on siis sijoitettu Mihailovin palatsiin, jonka on suunnitellut Carlo Rossi suuriruhtinas Mihail Pavlovitsille. Nikolai II lopulta toteutti isänsä Aleksanteri III ajatuksen kansalle avoimesta museosta 1898 ja museo sisältää maailman parhaan kokoelman venäläistä taidetta. Suomalaiselle tunnetuin teos on mitä luultavimmin Volgan lautturit, jonka maalasi Ilja Repin 1870-luvun alkuvuosina.
On hieman hankala tarjota kunnollista kuvaa museon suuresta ja mahtavasta olemuksesta sillä itse oltuamme paikanpäällä noin kolme ja puoli tuntia (pääsimme noin puoleen väliin museon kokoelmia) oli sulkemisajan vuoro ja me siirryimme raskaan urheilusuorituksen uuvuttamina kahville ja suklaakroisanteille viereiseen kafeeseen.Saleja on yhteensä 109 kappaletta ja museo sijaitsee oikeastaan kolmessa ei rakennuksessa jotka tosin ovat yhteydessä toisiinsa. Korpus Benua, Fligel Rossi ja Mihailovskin palatsi muodostavat siis yhdessä kokonaisuuden josta käytetään nimeä Venäläinen museo eli Русский Музей.
Itse Mihailovskin palatsikin oli jo kerrassaan yhtä suurta nähtävyyttä koristeellisine kattoineen ja pylväikköineen, suurine tanssiaissaleineen ja aah, ne sisääntuloaulan portaat ovat kuin Titanic-elokuvasta, tosin vaan suuremmat ja jylhemmät. Seuraava kuva on yhdestä Mihailovskin palatsin saleista:
Itse siis palatsin ihailemisen lisäksi museo oli täynnä venäläisiä taideteoksia muinaisajoilta nykypäivään...
Joka tapauksessa nähtävää on paljon ja kyseessä on siis Eremitaasia pienempi taidekokoelma joten aikaa kannattaa varata kohteeseen tutustumiseen koko päivä. Itse olen ikikiitollinen neuvostoliiton ajoilta säilyneelle perinteelle jonka vuoksi kaikki venäläisten opiskelijakortin haltijat pääsevät museoihin ilmaiseksi. Ei haittaa lainkaan, etten kerennyt tänään kiertää kuin puolet museosta, sillä pääsen sinne ilmaiseksi myös kaikkina muina päivinä vuodessa. Ja jos Suomessa vielä ihmetellään miksi on niin hankala saada nuorisoa innostumaan museoista, niin kannattaa ehdottomasti kokeilla tarjota museovierailut ilmaiseksi opiskelijoille ja koululaisille. Tänäänkin väkeä oli paikalla paljon ja venäjällä museot tuntuvat sopivan myös hyväksi kohteeksi treffeille (ei ehkä ensitreffeille mutta pariskuntia oli paikalla paljon). Lisäks koululaisia ja opiskelijoita tuli vastaan jatkuvalla syötöllä. Korkeakulttuuri ei siis ole Venäjällä vaan yläluokan oikeus vaan se tarjotaan edelleen kaikille oppimishaluisille. Jos nyt oltaisiin facebookissa, napsauttaisin ilmaiset museokäynnit ehdottomasti omaksi cool like:seni.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)